Jenni Karsio jatkaa Talentian puheenjohtajana
23.11.2024 14:55:08 EET | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
Helsingissä 23.11.-24.11.2024 kokoontuva Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian liittovaltuusto valitsi yksimielisesti liiton puheenjohtajaksi Jenni Karsion.

Tamperelainen Jenni Karsio on laillistettu sosiaalityöntekijä ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän on johtanut Talentiaa viimeiset neljä vuotta suurten mullistusten keskellä koronan koetellessa ja läpi hyvinvointialueille siirtymisen. Karsion aikana Talentia on ollut mukana myös historian suurimmissa työtaistelutoimissa, joiden myötä saatiin 20 vuotta tavoiteltu palkkaohjelma kunta- ja hyvinvointialoille.
– Nyt meillä on edessä mahdollisesti haastavimmat ajat Talentian historiassa. Tällä hetkellä Suomessa ollaan tekemässä valtavaa paradigman muutosta ja hyvinvointivaltion alasajoa. Sen strategia pitää sisällään, ei vain vähäosaisten ihmisten tilanteen merkittävää heikentämistä, vaan myös näitä ihmisiä auttavien ammattikuntien alasajoa. Samaan aikaan kansalaisyhteiskunta pyritään vaientamaan tekemällä järjestötoiminnasta toimintakyvyttömämpää, Jenni Karsio sanoo.
Tulevalla nelivuotiskaudella Karsio tulee luotsaamaan liiton ja ammattikunnan läpi merkittävien lainsäädäntöuudistusten, kun sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölain kokonaisuudistus työstetään ja sosiaalihuolto- ja lastensuojelulaki uudistetaan. Myös neuvottelukeväästä povataan erittäin vaikeaa.
– Maan hallitus on tähän mennessä tehnyt 24 työntekijän asemaa merkittävällä tavalla heikentävää lakimuutosta. Seuraavaksi joulukuussa on edessä vientivetoisen työmarkkinamallin säätäminen lakiin, mikä vie naisvaltaiselta sosiaalialalta mahdollisuuden nousta palkkakuopasta. Palkkaerot alkavat entisestään kasvaa. Samaan aikaan suunnitellaan merkittäviä muutoksia suojelutyöhön, jotka rajaavat alamme työtaistelumahdollisuuksia.
– Talentiassa emme tyydy vallitseviin olosuhteisiin vaan teemme töitä paremman sosiaalialan ja yhteiskunnan eteen. Ihmisarvo, yhdenvertaisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat arvopohjani, joiden perustalta rakennan sosiaalialan korkeakoulutettujen edunvalvontaa ja parempaa yhteiskuntaa. Yksilöllistyvässä maailmassa ammattiliitto on yksi niitä harvoja kollektiivisia toimijoita, joiden olemassaolon tarkoitus perustuu yhdessä tekemiselle ja yhteisten asioiden ja etujen ajamiselle, Karsio tiivistää.
Kokouksessa valittiin lisäksi Talentian liittovaltuuston johtajisto. Valtuuston puheenjohtajaksi liittokokous valitsi Riina Karjalaisen ja valtuuston varapuheenjohtajaksi Terhi Tahvanaisen.
Liittovaltuusto kokoustaa myös huomenna 24.11.2024, jolloin kokouksessa valitaan Talentialle uusi hallitus, päätetään jäsenmaksun määrästä ja linjataan järjestön toiminnan sekä talouden suuntaviivat vuodelle 2025 sekä päätetään neuvottelutavoitteista keväällä käytäviin TES-neuvotteluihin.
Talentian liittokokousviestintää voi viikonlopun aikana seurata Talentian sosiaalisen median kanavissa.
Akavalainen 26 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Kaisa YliruokanenViestintäjohtaja, Talentia-lehden päätoimittaja
Puh:0400614511kaisa.yliruokanen@talentia.fiTietoja julkaisijasta
Akavalainen 26 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentia ja Psykologiliitto: Hallitus väittää palvelujen säilyvän – lakiesitys kertoo muuta20.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ja Suomen Psykologiliitto pitävät Kokoomuksen viestintää perhe- ja kasvatusneuvoloiden tulevaisuudesta harhaanjohtavana.
Talentia: Sosiaalihuollon säästöt lisäävät kalliimpien palvelujen tarvetta hyvinvointialueilla13.5.2026 11:02:00 EEST | Tiedote
Julkisen talouden suunnitelmaan sisältyvät sosiaalihuollon säästöt eivät Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian mukaan vähennä kustannuksia, vaan siirtävät ne korkojen kera tuleville vuosille.
Talentia: Turvallisuutta ei saa vahvistaa asiakkaiden luottamuksen kustannuksella12.5.2026 13:20:22 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää hallituksen esitysluonnosta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä tärkeänä askeleena väkivallan ennaltaehkäisyssä ja kannattaa tavoitetta. Samalla Talentia painottaa, että sääntelyä kehitettäessä on huolehdittava sosiaalihuollon ammattihenkilöiden oikeusturvasta, asiakkaiden luottamuksen säilymisestä sekä turvallisuuden ja yksityisyydensuojan välisestä tasapainosta.
Talentia: Lastensuojelulain uudistus rakentuu heikolle pohjalle - ennaltaehkäisyä luvataan ilman rahoitusta11.5.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Lastensuojelun ja sosiaalihuollon lainsäädäntöön suunnitellut muutokset uhkaavat heikentää lasten ja perheiden tukea. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian mukaan uudistus nojaa oletuksiin palveluista ja rakenteista, joita hyvinvointialueilla ei käytännössä ole. Uudistus tarvitsisi onnistuakseen riittävää rahoitusta ja realistista aikataulua. Samaan aikaan sosiaalipalveluiden rahoitusta kuitenkin leikataan.
Talentia: Sote-alan ammattihenkilölain aikalisä oli oikea ratkaisu5.5.2026 15:38:05 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölain kokonaisuudistus jatkuu yli vaalikauden. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää ratkaisua tärkeänä sosiaalihuollon ammattilaisten ja asiakkaiden kannalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme