Tutkimus: Yli puolet sosiaalialan työntekijöistä kokenut asiakasväkivaltaa hyvinvointialueella
10.12.2024 14:00:00 EET | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
Sosionomeista 60 prosenttia ja sosiaalityöntekijöistä 53 prosenttia on kokenut asiakasväkivaltaa tai sen uhkaa työssään hyvinvointialueella. Tämä käy ilmi Työterveyslaitoksen ja Akava Worksin tutkimuksesta, jossa selvitettiin hyvinvointialueille siirtyneiden työntekijöiden työolosuhteita ja työkykyä.
Sosionomien ja sosiaalityöntekijöiden kokemukset väkivallasta ja sen uhasta ovat kasvaneet muutamilla prosenttiyksiköillä sen jälkeen, kun hyvinvointialueet perustettiin.
- Luvut ovat järkyttäviä. Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään työpaikallaan. Odotettavissa on, että väkivallan uhka vain kasvaa, kun leikkauksia tehdään nyt erityisesti heikompiosaisten sosiaaliturvaan ja sosiaalipalveluihin, sanoo Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Hän vaatii hyvinvointialueita ottamaan väkivallan uhan vakavasti ja puuttumaan asiaan. Pelko väkivallasta vaikuttaa merkittävästi työntekijöiden työhyvinvointiin, joka näyttää muutenkin kehittyvän huonoon suuntaan.
Sosiaalialan korkeakoulutettujen työkyky heikentynyt
Tutkimuksen mukaan sosiaalialan korkeakoulutettujen työkyky on heikentynyt hyvinvointialueiden perustamisen jälkeen. Näin kokevat erityisesti sosiaalityöntekijät, joiden työkyky on laskenut 11 prosenttiyksikköä. Vain 58 prosenttia sosiaalityöntekijöistä kokee työkykynsä hyväksi. Lisäksi sosiaalityöntekijöistä 58 prosenttia pelkää työmääränsä kasvavan yli sietokyvyn.
- Työntekijät kaipaavat kipeästi toimia jaksamisensa tueksi, jotta he voivat suoriutua työtehtävistään ja kokea työkykynsä vahvaksi. Työnantajilla ja aluepäättäjillä on tässä tärkeä rooli: heidän tulee turvata vakautta työolosuhteissa ja kohdentaa tukea erityisesti kuormittavimmissa tehtävissä työskenteleville, Karsio sanoo.
Sosiaalialan korkeakoulutetut kokevat myös, että vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ovat heikentyneet hyvinvointialueilla. Kaikista ammattiryhmistä suurimmat muutokset näkyvät sosiaalityöntekijöiden joukossa. Heistä 55 prosenttia arvioi, ettei työssä tapahtuviin muutoksiin ole vaikutusmahdollisuuksia. Ennen hyvinvointialueiden perustamista luku oli 42 prosenttia.
- Työntekijöiden sitoutuminen ja motivaatio heikentyvät entisestään, jos omaan työhön ei voi vaikuttaa. Sanelupolitiikka johtaa lopulta siihen, että työntekijät äänestävät jaloillaan. Hyvinvointialueiden on kehitettävä organisaatiokulttuuria ja lisättävä työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia, Karsio painottaa.
Tulevat sosiaalihuollon lakimuutokset herättävät huolta Karsiossa. Alkuvuonna astuu voimaan lakimuutos, jonka mukaan tilapäisenä sosiaalityöntekijänä voi toimia mitä moninaisimmilla koulutustaustoilla. Tämä lisää koulutettujen sosiaalityöntekijöiden kuormitusta entisestään, sillä he joutuvat ohjaamaan ja valvomaan alalle kouluttamattomia kollegoitaan.
Lisäksi hallituksella on työn alla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölain kokonaisuudistus sekä lastensuojelulain ja sosiaalihuoltolain uudistukset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta
Akavalainen 26 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentian kysely: Työttömyys on lisääntynyt räjähdysmäisesti vastavalmistuneilla sosiaalityöntekijöillä ja sosionomeilla10.6.2026 07:37:00 EEST | Tiedote
Vastavalmistuneista sosiaalialan ammattilaisista 11 prosenttia oli työttömänä keväällä 2026, selviää Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian kyselystä vuosina 2025–2026 sosiaalialalta valmistuneille.
Valvontalaki uudistuu – epäkohdasta ilmoittaminen ei saa johtaa työpaikan menettämiseen9.6.2026 09:12:07 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain kehittämisessä on hyödynnettävä tutkittua tietoa ilmoitusvelvollisuuden käytön esteistä ja vahvistettava työntekijöiden oikeudellista asemaa, painottaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Talentia: Lastensuojelulain uudistus voi jättää tuhannet lapset ilman oikea-aikaista apua5.6.2026 07:51:00 EEST | Tiedote
Lastensuojelulain uudistus voi heikentää lasten suojelua ja viivästyttää avun saamista, varoittaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Talentia: Sosiaalihuoltolain säästöpaketti vähentää palveluja ja henkilöstöä – ja tulee kalliiksi4.6.2026 07:46:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vastustaa hallituksen esitystä sosiaalihuoltolain uudistamisesta. Talentia katsoo, että uudistus heikentää asiakkaiden ja sosiaalihuollon ammattilaisten oikeusturvaa, kasvattaa kustannuksia ja vaarantaa sosiaalipalvelujen saatavuuden eri puolilla Suomea.
Talentia: Maksukyky ei saa olla peruste opiskelupaikalle1.6.2026 09:04:34 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vastustaa hallituksen ehdotusta maksullisista tutkintokoulutuksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme