Elintapaohjaus vähensi ikääntyneiden terveyspalvelujen käyttöä ja kustannuksia
Iäkkäille tarjotulla monipuolisella elintapaohjauksella voidaan vähentää sairaalahoitopäivien tarvetta ja päivystyskäyntejä, osoittavat laajan suomalaisen FINGER-interventiotutkimuksen uudet tulokset.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koordinoimassa tutkimuksessa selvitettiin monitekijäisen FINGER-elintapaintervention vaikutusta 60–77-vuotiaiden sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöön.
Sairaalapäivät ja päivystyskäynnit vähenivät
Tutkimuksessa 1259 henkilöä jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen ryhmä sai kahden vuoden ajan monipuolista elintapaohjausta ja toinen ryhmä ainoastaan tavanomaista terveysneuvontaa. Monipuolinen elintapaohjaus sisälsi ruokavalioneuvontaa, ohjattua liikuntaharjoittelua, muistiharjoittelua sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden tehostettua seurantaa. Tutkittavien terveyspalvelujen käyttöä seurattiin kansallisista rekistereistä kahdeksan vuoden ajalta.
Tutkimus osoitti, että monipuolista elintapaohjelmaa noudattaneilla oli seurannan aikana keskimäärin kuusi sairaalassaolopäivää vähemmän kuin vertailuryhmällä, ja myös päivystyskäynnit olivat harvinaisempia. Interventioryhmään kuuluvilla sairaalapäivien ja päivystyskäyntien kustannukset olivat seurannan aikana noin 4000 euroa pienemmät kuin vertailuryhmään kuuluvilla.
”Tarjoamalla näyttöön perustuvaa FINGER-elintapaohjelmaa mahdollisimman laajasti ikääntyneille ihmisille voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä kalliimpien terveyspalvelujen tarpeen vähentyessä”, toteaa THL:n ja Tampereen yliopiston erikoistutkija ja gerontologian professori Jenni Kulmala.
FINGER-elintapaohjaus parantaa iäkkäiden hyvinvointia monin tavoin
”Jo aiemmin olemme havainneet FINGER-elintapaohjelman laajat myönteiset vaikutukset ikääntyneiden muisti- ja ajattelutoimintoihin, sairauksien ilmaantuvuuteen ja toimintakykyyn. Uudet tulokset osoittavat tehon myös terveyspalvelujen käytön vähenemiseen sekä niihin liittyviin kustannuksiin”, Kulmala sanoo.
Vuoden 2023 lopussa Suomessa oli noin 1,3 miljoonaa yli 65-vuotiasta, ja ikääntyneen väestön määrä kasvaa tulevina vuosina. Panostaminen terveyden edistämiseen ryhmämuotoisella elintapaohjauksella on tehokas keino ylläpitää iäkkäiden ihmisten terveyttä ja hyvinvointia sekä hillitä toimintakyvyn laskusta ja sairastavuudesta aiheutuvia terveyspalvelujen kustannuksia.
THL:n selvityksen mukaan vain reilu puolet hyvinvointialueista hyödyntää FINGER-toimintamallia, vaikka malli tunnetaan jo melko hyvin. Tilanne vaihtelee kunnittain, ja mallia sovelletaan alueilla eri tavoin. Mallin jalkauttamista hidastaa se, että elintapaohjauksen poikkihallinnollinen koordinointi on hyvinvointialueilla vielä kesken.
Lisätietoja
Jenni Kulmala
erikoistutkija, professori
THL ja Tampereen yliopisto
jenni.kulmala(at)tuni.fi
p. 050 4395422
Tietoa julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 11/20256.3.2025 15:22:46 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 6.3. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet Julkaisemme ma 10.3. laajan sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevan raportin. Lähes sadan tutkijan laatima raportti tarkastelee sitä, mitä kaksi vuotta vanha sote-uudistus on tähän mennessä tarkoittanut hyvinvointialueilla paitsi palveluiden, myös ohjauksen, järjestämisen ja rahoituksen osalta. Raportti ja siihen liittyvä diasetti ja tiedote on saatavissa embargolla. Järjestämme ma 10.3. medioille myös taustatilaisuuden sotesta. Verkossa järjestettävässä til
Lintuinfluenssan riski kasvaa, kun lintujen kevätmuutto alkaa – rokotukset kohderyhmille alkamassa6.3.2025 12:31:46 EET | Tiedote
Lintujen kevätmuutto lisää lintuinfluenssatartuntojen riskiä. Suomessa on tänä vuonna havaittu lintuinfluenssaa toistaiseksi tammikuun lopussa Turussa naakoilla sekä helmikuussa Taivassalossa kanahaukalla. Ihmisillä lintuinfluenssatartuntoja ei ole Suomessa todettu lainkaan, mutta muualla Euroopassa ja maailmalla niitä on ollut. Lintuinfluenssa on viruksen aiheuttama tauti, jota esiintyy erityisesti linnuilla. Linnuista se voi tarttua esimerkiksi turkiseläimiin ja siipikarjaan. Yhdysvalloissa virusta on todettu myös lypsykarjassa. Lintuinfluenssa ei tartu helposti ihmisiin. Ihminen voi kuitenkin saada tartunnan sairaista tai kuolleista eläimistä tai niiden eritteistä. Virus voi aiheuttaa ihmiselle oireettoman tai lievän hengitystieinfektion, mutta myös vakavan taudin. Tartuntoja voi ehkäistä välttämällä koskemista kuolleisiin ja sairaisiin lintuihin tai muihin villieläimiin sekä niiden eritteillä tahriintuneisiin pintoihin. Hyvinvointialueet vastaavat rokotusten järjestämisestä Lintuin
Tekniken effektiviserar arbetet inom serviceboende med heldygnsomsorg för äldre5.3.2025 00:01:00 EET | Pressmeddelande
I en undersökning av Institutet för hälsa och välfärd (THL) konstateras att dosdispensering av läkemedel och teknik som används vid nattövervakning kan spara arbetstid vid serviceboende med heldygnsomsorg.
Teknologia tehostaa työtä iäkkäiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa5.3.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Lääkkeiden annosjakelun ja yövalvonnan teknologiat voivat säästää työaikaa ympärivuorokautisessa palveluasumisessa, todetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa.
THL viikolla 10/202527.2.2025 16:21:09 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 27.2. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet Julkaisemme ma 10.3. laajan sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevan raportin. Lähes sadan tutkijan laatima raportti tarkastelee sitä, mitä kaksi vuotta vanha sote-uudistus on tähän mennessä tarkoittanut hyvinvointialueilla paitsi palveluiden, myös ohjauksen, järjestämisen ja rahoituksen osalta. Raportti ja siihen liittyvä tiedote on saatavissa embargolla ensi viikolla. Kyselyt: piritta.rautavuori(at)thl.fi, puh. 029 524 7120. Järjestämme ma 10.3. medioille
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme