Perämerelle on alkanut muodostua jäätä – rantajäät ovat vielä petollisen ohuita
Perämeren saaristossa on 5–10 senttimetriä paksua tasaista jäätä ja uutta jäätä. Itämeren jääpeite on laajimmillaan helmi-maaliskuun taitteessa.
Itämeren ja Saimaan jäätilannetta seuraava Ilmatieteen laitoksen jääpalvelu siirtyi tämän viikon alussa päivittäisten jääkarttojen julkaisuun. Ensimmäiset jäätiedotukset on julkaistu, ja tänään astuvat voimaan myös tämän talven ensimmäiset avustusrajoitukset Saimaalla.
”Suomen rannikon satamissa ei vielä ole jäätä niin paljon, että niihin tarvittaisiin jäänmurtajien avustusta. Perämeren rannikolla jään muodostus on alkanut, mutta rantajäät ovat vielä petollisia”, korostaa Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio.
Ruotsin puolella Perämerellä on jo enemmän jäätä.
Jääpalvelu aloittaa toimintansa yleensä joulukuun puolivälissä
Vastaavan verran jäätä kuin nyt on ollut joulukuussa 2018 ja 2007. Jälkimmäinen talvi 2007‒2008 on laajimmalla jäällisellä alalla mitattuna mittaushistorian toiseksi leudoin talvi.
Ilmatieteen laitoksen jääpalvelu on 2000-luvun talvina aloittanut päivittäisen toimintansa keskimäärin 13. joulukuuta eli näihin aikoihin. Varhaisin aloitus oli talvella 2002–2003, jolloin kausi aloitettiin jo 14. marraskuuta 2002. Alkutalvi oli tällöin hyvin kylmä. Myöhäisin aloitus oli kaudella 2011–2012, jolloin ensimmäiset jääkartat piirrettiin vasta 9. tammikuuta 2012. Kyseinen talvi alkoi poikkeuksellisen myöhään, jäät jäivät tavanomaista hiukan ohuemmiksi ja talvi myös loppui keskimääräistä aiemmin.
Myös jäänmurtajat aloittavat työnsä keskimäärin joulukuun puolivälissä. Aikaisimmillaan jäänmurtajat ovat lähteneet liikkeelle 13. marraskuuta 2002 kylmän talven alussa. Myöhäisimmillään jäänmurtajien kausi alkoi talvella 2011–2012, jolloin ensimmäinen jäänmurtaja lähti liikkeelle vasta 17. tammikuuta 2012.
Vuotuinen jääpeite on laajimmillaan tavallisesti helmi–maaliskuun vaihteessa. Tällöin jäätä esiintyy keskimäärin 170 000 neliökilometrin alueella, mikä vastaa noin kahta viidesosaa Itämeren pinta-alasta. Erittäin leutoina talvina vuotuisen jääpeitteen laajin ulottuvuus jää reilusti alle 100 000 neliökilometrin. Vähäisimmillään jäätä on esiintynyt talvella 2020, jolloin sitä oli enimmillään vain 37 000 neliökilometrin alueella.
Itämerellä esiintyy jäätä tavallisesti marras-joulukuusta toukokuun lopulle.
Jäätietoa erityisesti talvimerenkulun tarpeisiin
Ilmatieteen laitoksen jääpalvelun päätehtävä on ajantasaisen tiedon tarjoaminen talvimerenkulun tarpeisiin. Jääkartassa esitetään ajankohtainen jäätilanne, jäänmurtajien sijainnit ja Itämeren alueen avustusrajoitukset.
Ilmatieteen laitos julkaisee koko Itämeren kattavan jääkartan syksyisin kahdesti viikossa, maanantaisin ja torstaisin. Jäiden määrän lisäännyttyä kartta julkaistaan päivittäin aina jäidenlähtöön saakka. Suomen ja Ruotsin Ilmatieteen laitokset tekevät Itämeren jääkartan tänäkin vuonna yhdessä vuoroviikoin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jääasiantuntija Jouni Vainio, Ilmatieteen laitos, puh. 041 501 5359, jouni.vainio@fmi.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Juhannuksen päivitetty sääennuste: Juhannusaatto on pääosin poutainen, juhannuspäiväksi Suomeen saapuu sateita19.6.2025 12:44:51 EEST | Tiedote
Lapissa sää jatkuu todennäköisesti poutaisena juhannuspäivänäkin. Lämpötilan puolesta juhannus on tänä vuonna hieman tyypillistä viileämpi.
Sää on juhannuksena vaihtelevaa ja hieman tavanomaista viileämpää17.6.2025 13:37:55 EEST | Tiedote
Kuluvan viikon sateet mahdollistavat suuressa osassa maata kokkojen polttamisen. Itse juhannusaatto on suurelta osin poutainen.
Sää lämpenee viikonloppuna – juhannusviikolla kuitenkin taas viilenee12.6.2025 12:29:24 EEST | Tiedote
Helleraja voi ylittyä viikonloppuna ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Vuodet eivät ole veljeksiä: viime vuonna tähän mennessä hellettä oli mitattu jo 22 päivänä.
UV-säteily on pian voimakkaimmillaan – vaatteet, varjo ja voide suojaavat liialliselta auringonsäteilyltä10.6.2025 10:11:37 EEST | Tiedote
Auringon UV-säteily on voimakkaimmillaan Suomessa juhannuksen molemmin puolin. Suojautumisraja eli UV-indeksin arvo kolme saavutetaan kesällä lähes päivittäin. Pilvisenäkin päivänä kannattaa suojautua, sillä UV-säteily läpäisee ohuen pilven.
Kutsu: Kesät tulevaisuuden ilmastossa ja juhannuksen sää -mediatilaisuus9.6.2025 10:31:47 EEST | Kutsu
Miten ilmastonmuutos vaikuttaa helleaaltoihin, kuivuuteen ja muihin sään ääri-ilmiöihin? Entä miltä näyttää juhannuksen sää tämänhetkisten ennusteiden valossa – sataako vai paistaako? Tervetuloa kuulemaan ajankohtaista säästä ja ilmastosta Ilmatieteen laitokselle!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme