Lidl selvitti joulun inhokit ja suosikit – yksi makeinen jakaa mielipiteet
Lidl tutki suomalaisten suosikkeja ja inhokkeja jouluherkuissa ja -lahjoissa. Ehdottomasti suosituin herkku oli kotona tehty joulutorttu, kun taas inhotuin herkku oli liköörikonvehti. Vihreä kuula jakoi mielipiteitä, sillä se oli top5-listalla niin inhokeissa kuin suosikeissakin. Lahjapuolella raha kiinnostaa, mutta koriste-esineitä ei toivota pukinkonttiin.

Joulu on herkkujen ja lahjojen kulta-aikaa. Joulu onkin ruokakaupan suurin sesonki, kun kuluttajat ostavat joululahjoja sekä antimia joulupöytään. Lidl selvitti suomalaisten inhokkeja ja suosikkeja.
Kärkeä inhokkiherkuissa pitää liköörikonvehdit, jotka ovat inhokki 27 prosentille vastaajista. Toisena on marsipaanisuklaa (15 prosenttia) ja kolmantena vihreät kuulat (9 prosenttia). Vihreät kuulat tosin jakavat mielipiteitä, sillä 13 prosenttia valitsi ne suosikkiherkukseen. Kärkeä suosikkiherkuissa pitää kotona tehty joulutorttu, jonka peräti 49 prosenttia valitsee suosikikseen. 37 prosentille perinteiset konvehdit ovat suosikki ja 23 prosentille kotona tehdyt piparit. Suosikkiherkkuja sai valita enintään kolme, mutta inhokkiherkkuja vain yhden.
Lahjaksi suomalaiset toivovat rahaa, jonka 19 prosenttia mainitsee suosikkilahjakseen. Toisena on elämys tai kokemus 17 prosentilla ja kolmantena lahjakortti 13 prosentilla. Lahjaksi sen sijaan ei toivota koriste-esineitä, jonka 41 prosenttia on valinnut inhokikseen. 23 prosentille hajuvesi on epätoivotuin lahja ja 20 prosentille hyväntekeväisyyslahjoitus. Joululahjoista vastaajat saivat valita vain yhden suosikin, mutta kolme inhokkia.
– Jokaisella on ne omat suosikit ja inhokit – vaikka moni ei pidä liköörikonvehdeista tai marsipaanisuklaasta, on Favorinan marsipaanipalat olleet yksi Favorinan suosituimmista joulusuklaista tänä vuonna. Lahjapuolella lahjakortti ruokakauppaan on mainio: sillä saa ostettua niin perus arjen ruokaostoksia kuin myös vaatteita ja käyttötavaroita. Lahjakortti ruokakauppaan on erityisen hyvä valinta silloin, kun ei ole varma, mitä lahjan saaja tarvitsee, vinkkaa Lidlin ostojohtaja Thomas Heinrichs.
Ruokakauppa mainitaan suosituimpana paikkana ostaa jouluostokset: 61 prosenttia suomalaisista aikoo ostaa joululahjoja ruokakaupoista. Vastaavasti erikoiskaupoista lahjoja aikoo ostaa 47 prosenttia ja kotimaisista verkkokaupoista 42 prosenttia. Eniten ruokakaupasta ostetaan suklaata tai muita herkkuja (85 prosenttia). Tämän jälkeen suosituimpia ovat käyttötavarat, kuten kodintekniikka ja sisustus (45 prosenttia), lelut (41 prosenttia) ja vaatteet (35 prosenttia).
Kyselyn tulokset:
Mikä on sinun suosikkiherkkusi jouluna?
- Kotona tehty joulutorttu 49 %
- Perinteiset konvehdit 37 %
- Kotona tehdyt piparkakut 23 %
- Vihreät kuulat 13 %
- Tavallinen suklaa 11 %
Mikä on sinun inhokkiherkkusi jouluna?
- Liköörikonvehdit 27 %
- Marsipaanisuklaa 15 %
- Vihreät kuulat 9 %
- Luumurahka 7 %
- Taatelikakku 6 %
Mikä on suosikkilahjasi?
- Raha 19 %
- Elämys / kokemus 17 %
- Lahjakortti 13 %
- Kirja 8 %
- Itse tehty lahja 7 %
Mitä et toivo löytäväsi pukinkontista?
- Koriste-esineet 41 %
- Hajuvesi 23 %
- Lahjoitukset hyväntekeväisyyteen 20 %
- Kynttilä 14 %
- Keittiötarvikkeet 8 %
* Tulokset perustuvat Lidlin teettämään kyselyyn, johon vastasi yli tuhat suomalaista kuluttajaa. Vastaukset on kerätty viikolla 40. Aineisto on suomalaista aikuisväestöä edustava otos.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintä
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiTietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5600 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Asiakkaat äänestivät uudet lahjoituskohteet Lidlin pullonpalautuksiin28.2.2025 10:06:22 EET | Tiedote
Kaikilla yli 200 Lidl-myymälän pullonpalautusautomaateilla voi lahjoittaa panttirahan hyväntekeväisyyteen. Maaliskuusta 2025 alkaen vaihtoehtoina ovat uudet lahjoituskohteet, joiden valintaan asiakkaat ovat saaneet vaikuttaa. Lidl järjesti äänestyksen lahjoituskohteista sosiaalisessa mediassa, ja eniten ääniä saivat lasten ja nuorten mielenterveys sekä eläimet. 1.3. alkaen pullopanttilahjoituksen voi tehdä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten mielenterveyden palveluille sekä WWF:lle.
Euron pullonpalautuksilla 270 000 euron potti hyvään – lahjoituksia tehtiin 10 prosenttia enemmän27.2.2025 10:15:00 EET | Tiedote
Lidlin pullonpalautuksessa voi lahjoittaa panttirahan hyväntekeväisyyteen. Viime tilikaudella asiakkaat tekivät lahjoituksia yli 270 000 euron* edestä. Kolmesta kohteesta suosituin oli nuorten mielenterveyttä edistävä Yeesi ry, jolle lahjoitettiin reippaasti yli sata tuhatta euroa. SEY Suomen eläinsuojelua ja vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaa edistävää Hope ry:tä tuettiin molempia vajaalla 80 000 eurolla. Euromääräisesti lahjoituksia tehtiin lähes 10 prosenttia enemmän kuin aiempana vuonna.
Ensimmäistä kertaa Lidleissä: uutena maateemana rakkaan naapurimaan Ruotsin viikot26.2.2025 07:20:00 EET | Tiedote
Lidl on tunnettu viikoittain vaihtuvista maateemoistaan, jolloin myyntiin tuodaan iso satsi eri ruokakulttuurien tuotteita eräluontoisesti. Suomalaisten suosikkeja ovat Aasian, Italian ja Kreikan viikot, ja nyt näille on tulossa haastaja. Uusi maateema valtaa Lidlit torstaina 27.2.: myymälöissä vietetään ensimmäistä kertaa ikinä Ruotsi-viikkoja. Innoituksena tälle on Ruotsin Lidleissä jo pitkään olleet Suomi-viikot, jotka ovat meren toisella puolen yksi suosituimmista maateemoista.
Oulun Kaakkuriin avataan Suomen 207. Lidl-myymälä14.2.2025 14:04:59 EET | Tiedote
Oulun Lidl-myymäläverkosto laajenee, kun Kaakkurissa vietetään uuden myymälän avajaisia maanantaina 17.2. klo 8 alkaen. Kyseessä on Oulun seitsemäs Lidl. Myymälässä odottavat kaikki Lidlin herkut paistopisteestä pikakassoihin sekä sähköautojen latauspiste.
Kirkkonummi saa paremman ja isomman Lidl-myymälän 13.2.13.2.2025 07:34:00 EET | Tiedote
Kirkkonummella pääsee asioimaan uudessa Lidlissä, kun nykyinen myymälä sulkee ovensa ja muuttaa upouusiin tiloihin kivenheiton päähän torstaina 13.2. Uusi myymälä on asiakkaille monin tavoin parempi: myymälässä on muun muassa laajempi valikoima, asiointia nopeuttavat pikakassat sekä sähköautojen latauspiste.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme