Tampereella avataan Suomen toinen puu-Lidl
Tampereen 10. Lidl avaa ovensa Tesomalla 13.3.2025 klo 8. Kyseessä ei ole ihan tavanomainen Lidl, sillä myymälä on rakennettu puusta. Puumateriaalin käyttö pienentää rakentamisesta syntyvää hiilijalanjälkeä.

Tampereen Tesomalle on rakentunut Suomen toinen puu-Lidl, joka on tyypillisestä Lidl-myymälästä poiketen betonilattiasta ylöspäin rakenteeltaan pelkkää puuta. Puurakentamisen etuna on erityisesti rakentamisen pienempi hiilijalanjälki, sillä puu-Lidlin rakentamisesta syntyneet hiilidioksidipäästöt ovat jopa neljänneksen pienemmät kuin tyypillisellä myymälällä.
– Etsimme jatkuvasti ilmastoystävällisempiä tapoja rakentaa myymälöitämme ja puu onkin tätä ajatellen oiva rakennusmateriaali. Se on teräs- ja betonirakenteita kevyempää, mikä myös osaltaan auttaa pienentämään rakentamisen päästöjä, mutta myös nopeuttaa rakennustöitä. Puu myös toimii rakennuksen käytön aikana hiilivarastona, kertoo Lidlin kiinteistöpäällikkö Antti Isokoski.
Myymälän kannattelevat pilarit sekä ulko- ja kattorakenteet on tehty kotimaisesta puusta. Myymälän tunnistaa puumyymäläksi julkisivun harmaasta pystypuupaneloinnista, minkä lisäksi sisään astuessa puuta näkyy myymälän pinnoissa erityisesti sisäänkäynnin puupaneloinnissa sekä kattoparruissa. Myymälän rakentamisessa käytetty puu on PEFC-sertifioitua, mikä tarkoittaa, että puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä.
Ensimmäinen puurakenteinen Lidl avattiin Riihimäelle vuonna 2021. Puurakenteisia Lidl-myymälöitä on luvassa Suomeen myös jatkossa.
– Mielestämme puurakentaminen voi olla aidosti vaihtoehto sekarakentamiselle. Otimme Riihimäeltä kerätyt opit käyttöön ja kehitämme omaa puurakentamisen konseptiamme edelleen. Hyvinhoidettuna puu on todella pitkäikäinen materiaali, ja puumyymälässä voi rakenteiden puolesta myydä maitoa ja leipää jopa satojen vuosien päästä, Isokoski kertoo.
Luonnon monimuotoisuutta ja uusiutuvaa energiaa
Ilmastonäkökulman lisäksi Lidlissä huomioidaan rakentamisen aikana luonnon monimuotoisuus. Tätä ajatellen myymälätontilla on ennen rakennustöiden aloittamista tehty ekologinen kartoitus, jonka perusteella myymälän ympäristö suunnitellaan lähiluontoa kunnioittaen. Tesoman myymälän pihassa esimerkiksi nurmikivet nostavat pihapiirin viherkerrointa ja lahopuuasetelmat toimivat pesäpaikkoina hyönteisille.
Lämmitysmuotona Tesoman myymälässä on maalämpö, minkä lisäksi myymälän katolle asennetut aurinkopaneelit voivat tuottaa jopa 20 prosenttia myymälän vuosittaisesta energiantarpeesta. Lidl käyttää kaikessa toiminnassaan vain uusiutuvaa energiaa ja sitä voivat myös asiakkaat ladata autoihinsa myymälän pihassa olevasta sähköautojen latauspisteestä. Polkupyörällä ostoksille saapuvia asiakkaita ajatellen myymälän pihaan on asennettu tavallista enemmän pyörätelineitä.
Lidl kaikilla herkuilla
Puurakenteiden sisälle on syntynyt raikas ja tilava Lidl-myymälä. Heti myymälän etuosassa on vastassa raikas ja runsas heviosasto, joka on täynnä kotimaista satoa ja sesongin herkkuja. Myymälästä löytyy Lidlin rakastettu paistopiste sekä valikoima kotimaisia ja kansainvälisiä tuotteita. Helppokäyttöiset pikakassat sujuvoittavat erityisesti kiireisimmillä ostoksilla kävijöiden asiointia ja verkko-ostokset voi näppärästi noutaa Postin pakettiautomaatista.
– Hienoa päästä avaamaan Tampereelle uusi odotettu myymälä, jotta voimme entistä paremmin palvella alueen asiakkaitamme. Me Lidlillä panostamme siihen, että olemme helppo valinta asiakkaillemme ja meillä asiointi on mahdollisimman sujuvaa. Olemme juuri uudistaneet myymäläkonseptiamme ja Tesoman myymälässä sitä on ensimmäisten joukossa toteutettu käytännössä, vinkkaa myyntipäällikkö Mikko Laanniemi.
Tesomalla asiakkaita palvelee 23 kaupan alan ammattilaista myymäläpäällikkö Tiia Seppäsen johdolla. Tampereen 10. ja Suomen 208. Lidl-myymälässä vietetään avajaisia torstaina 13.3. aamukahdeksasta alkaen.
Lidl Tampere-Tesoma
Aukioloajat: ma–la 8–21, su 10–21
Myyntipinta-ala: n. 1280 m2
Osoite: Tesoman valtatie 30, 33300 Tampere
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintäRiikka Peltomäki
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiKuvat
Tietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5600 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Onko tämä BCAA-juoma kesän hitti? – Kesäjuomissa maistuu sitrus, vadelma ja helppous23.4.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Lidl lanseeraa kesäksi uuden BCAA-juoman mandariinin maussa. Trendimaku sitrus maistuu muissakin juomauutuuksissa. Sitruksen ohella juomissa myös helppous kiinnostaa kuluttajia, joten Lidl tuo myyntiin helppoja juomaratkaisuja. Viime vuonna voimaan tullut alkoholilaki mahdollistaa uusia tuotteita: aiemmilta kesiltä tuttu 5 prosentin sangria löytyy Lidlin hyllyiltä tänä kesänä myös 7 prosentin vahvuisena.
Kesä ja uudet ravitsemussuositukset: Lidl tuo kasvipohjaista grillattavaa grillikansalle23.4.2025 07:20:00 EEST | Tiedote
Lidl tuo kesäksi runsaasti erilaisia kasvipohjaisia grillituotteita. Lidlistä löytyy kolmea eri vegaanista hampurilaispihviä, pippuripihviä, grillikasviksia ja hyllyiltä löytyy myös viime kesältä tutut grillitofut ja hittituote vege-ribsit. Loppuvuodesta 2024 julkaistiin uudet ravitsemussuositukset, joissa suositellaan pääasiassa kasvipohjaista ruokavaliota. Lidl haluaa kannustaa kuluttajia kohti kasvipohjaista ruokavaliota, ja yhtiöllä on tavoitteena tuplata kasviproteiinien myynnin osuus 2030 mennessä sekä lisätä kasvipohjaisten tuotteiden myyntiä 20 prosentilla.
Lidl etsii tuotesuunnittelijaa paistopisteelle – myyntiin Lidleihin ympäri maan22.4.2025 10:25:00 EEST | Tiedote
Lidl etsii suunnittelijaa paistotuotteelle. Kuka tahansa voi osallistua mukaan kilpailuun, jossa pääsee suunnittelemaan unelmiensa paistopistetuotteen. Voittajatuote tulee myyntiin kaikkiin Lidleihin ympäri Suomen. Voittajan valitsee ammattilaisraati, joka koostuu kotimaisen valmistajan ja Lidlin asiantuntijoista. Kilpailu on auki Lidlin verkkosivuilla 4.5. saakka.
Pääsiäinen on perinteiden ruokajuhla: hittimaku pistaasi kivunnut perinteisten makujen rinnalle17.4.2025 11:32:35 EEST | Tiedote
Pääsiäinen on merkittävä ruokajuhla, johon suomalaisilla on perinteensä. Suklaa on tärkein herkku, ja sitä syö suomalaisista pääsiäisenä yli 85 prosenttia. Mämmi jakaa mielipiteitä, ja se kuuluu reilun puolen pääsiäispöytään. Perinneherkkujen rinnalle on viime vuosina noussut hittimauksi pistaasi. Suomalaiset viettävät pääsiäistä pääasiassa kotona. Noin puolet nauttivat pääsiäisenä juhla-aterian kotona tai ravintolassa, kun taas toinen puolisko ei vietä pääsiäisenä erityisemmin ruokajuhlaa.
Takaisinveto: suklaassa salmonellariski4.4.2025 19:36:48 EEST | Tiedote
Lidl vetää myynnistä erän Way To Go -merkin maitosuklaata maussa mantelikaramelli & merisuola. Takaisinveto koskee vain tuotteita, joiden parasta ennen -päiväys on 19.2.2026. Takaisinveto tehdään, koska kyseisen erän tuotteissa on salmonellariski.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme