Hallitukselta ikävä joululahja ruoka-alalle
Elintarviketeollisuusliitto on tyrmistynyt siitä, että pääministeri Orpon hallitus jatkaa makeisten ja suklaan korotetun arvonlisäveron valmistelua sen ongelmallisuudesta huolimatta. Ehdotus on oikeudellisesti syrjivä, koska se ei kohtele eri tuoteryhmiä samankaltaisesti. Ehdotus ei myöskään edistä terveyttä, eikä lisää verotuloja kotimaisen tuotannon ja investointien vähentyessä.

Valtiovarainministeriö julkaisi viime perjantaina hallituksen esityksen luonnoksen makeisten ja suklaan arvonlisäverokannan korottamisesta lausuntokierrosta varten.
Poliittinen riski jarruttaa investointeja Suomeen
Elintarviketeollisuuden yritykset elävät veropoliittisessa sumussa. Lakiluonnoksessa valtiovarainministeriö on laajentanut elintarvikkeiden korotettua arvonlisäveroa ottamalla mukaan osan kekseistä verrattuna kevään kehysriihen linjaukseen.
– Epävarmuus tulevasta ruuan ja juoman verokohtelusta vaikuttaa elintarviketeollisuuteen laajemmin kuin nyt esillä olevien tuotteiden valmistajiin. Jäsenkyselymme kertoo, että poliittinen riski jarruttaa elintarviketeollisuuden investointeja Suomeen, Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Mikko Käkelä sanoo.
Valtionvarainministeriön ehdotus on haittavero investoinneille Suomeen. Se ei ainoastaan jäädytä maahamme kaivattuja uusia elintarvikealan investointeja, vaan uhkaa ajaa ne ulkomaille.
Terveyden edistäminen oli kaunis käärepaperi
Maan hallituksella tulisi olla rohkeutta todeta, ettei keisarilla ole vaatteita. Ajatus makeisten ja suklaan muista elintarvikkeiden arvonlisäverotuksesta eroavasta verotuksesta tulisi hylätä toimimattomana.
– Ehdotus ei täytä yhtäkään sille asettua tavoitetta. Se ei lisää toivottuja verotuloja, eikä paranna suomalaisten terveyttä. Valtiovarainministeriön luonnoksessakin todetaan, ettei esitys edistä terveyttä. Kuluttajien kysyntä siirtyy saman kategorian sisällä edullisempiin tuotteisiin tai muihin vastaaviin herkuttelutuotteisiin, Käkelä sanoo.
Hallitus avaa ovet makeisten tuonnille
Hallituksen aikeet vievät maton alta tavoitteilta kasvattaa elintarvikevientiä ja kotimaahan suunnitelluilta tehdasinvestoinneilta. Menestys kotimarkkinoilla mahdollistaa kasvun vientimarkkinoille.
– Makeisten ja suklaan veronkorotus iskee eniten laadukkaita, vastuullisia ja kotimaisia raaka-aineita käyttäviin elintarviketeollisuuden yrityksiin. Veroratkaisu vaikuttaa siten myös kotimaisiin raaka-aineiden tuottajiin, kun veron seurauksena kotimaisten makeisten ja suklaan tuotanto laskee ja hallitus avaa ovea tietoisesti halvoille tuontimakeisille, Käkelä arvioi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko KäkeläToimitusjohtajaETL
Puh:040 560 7569mikko.kakela@etl.fiKuvat

Tietoa julkaisijasta
Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. Tavoitteenamme on uudistuva ja vetovoimainen ruoka-ala, joka luo hyvinvointia koko Suomeen.
Elintarviketeollisuusliiton toiminnan piirissä olevat noin 600 yritystä kattavat kaikki elintarviketeollisuuden toimialat ja elintarviketeollisuuden tuotannon Suomessa lähes kokonaan.
Elintarviketeollisuus on Suomessa kolmanneksi suurin teollinen toimiala, joka työllistää 40 000 henkeä. Ruokia ja juomia valmistavia yrityksiä toimii kaikkialla maassamme.
Koko ruoka-ala (alkutuotanto, elintarviketeollisuus, päivittäistavarakauppa ja ruokapalvelut) työllistää Suomessa yhteensä 320 000 henkeä, kun välilliset vaikutukset lasketaan mukaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elintarviketeollisuusliitto ry
KUTSU MEDIALLE: Kustannuspaineet, veroratkaisut ja jauhelihapula – mitä tapahtuu ruokamarkkinoilla?8.5.2025 14:24:58 EEST | Kutsu
Hallitus päätyi puoliväliriihessä laskemaan elintarvikkeiden arvonlisäveroa ja tekemään tuloverotukseen liittyviä ratkaisuja. Miten näiden vaikutukset näkyvät kuluttajien ostoskoreissa? Miksi kysynnän ja tarjonnan laki ei päde naudan jauhelihan tapauksessa? Entä miten suomalaisella ruokaketjulla menee, ja millaiset ovat ruoka-alan yritysten odotukset vuosille 2025 ja 2026?
KUTSU MEDIALLE | Satoja ruoka-alan asiantuntijoita koolla Elintarvikepäivässä 13.5.20256.5.2025 13:46:29 EEST | Kutsu
Ruoka-alan kasvun mahdollisuudet ja haasteet nousevat esiin Elintarvikepäivässä, joka kokoaa yhteen satoja osallistujia 13. toukokuuta Finlandia-talolle. Päivän aikana pureudutaan siihen, miten ruoka-ala pystyy vauhdittamaan koko Suomen kasvua yhteistyön, osaamisen ja innovaatioiden voimin.
Nuoret kurkistavat elintarvikealan kulisseihin5.5.2025 13:35:55 EEST | Tiedote
Miltä näyttää leipomon tuotantolinja tai miten syntyy suosikkijogurtti? Maistuva Päivä -teemaviikolla 5.5.–16.5.2025 yläkouluikäiset nuoret pääsevät tutustumaan ruokien ja juomien valmistuksen maailmaan sekä elintarvikealan työtehtäviin. Uusia osaajia tarvitsevalle alalle profiilin nosto nuorten keskuudessa on erittäin tärkeää, sillä vaikka ruoka on tuttu, ruoka-ala ei.
Kehysriihestä lähtölaukaus ruoka-alan kasvukaudelle24.4.2025 11:20:12 EEST | Tiedote
Elintarviketeollisuusliitto (ETL) on tyytyväinen, että hallitus piti kehysriihessään kiinni kasvutavoitteesta. Ruoka-ala pystyy nyt antamaan oman panoksensa Suomen talouden takatalven selättämiseen, kun olosuhteet ovat kannustavat.
Elintarvikepäivä 2025 | Miten rakennetaan kestävää kasvua suomalaiselle ruualle?22.4.2025 10:38:11 EEST | Tiedote
Ruoka-alan suurin vuosittainen tapahtuma Elintarvikepäivä kokoaa jälleen toukokuussa satoja elintarvikealan asiantuntijoita ajankohtaisten aiheiden pariin, tänä vuonna ruokkimaan kasvun kierrettä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme