Hallitustiedote: Data- ja digistrategia valmisteilla
Salibandyliiton hallitus piti vuoden 2024 viimeisen kokouksensa sunnuntaina 15.12. Malmössä miesten MM-kisojen aikana. Kokouksia vuonna 2024 kertyi 16.
Toiminnanjohtajan kuukausikatsaus
– Annettiin tiedoksi tuoreet pelipassiluvut. Pelipassien määrä (til. 11.12.) on 45 879 ja jäsenseurojen määrä 697. Vuosi sitten samassa ajankohdassa kyseiset luvut olivat 44 960 pelipassia ja 704 jäsenseuraa.
– Toiminnan kokonaistuotot ja -menot vuoden 2024 osalta ovat talousarvioon nähden kumpainenkin hieman odotettua alhaisemmalla tasolla. Taloudellisen tulouksen ennustetaan olevan ylijäämäinen, mutta hieman arvioitua vähäisempi.
– Salibandyliitto on jättänyt suurtapahtuma-avustushakemuksen Opetus- ja kulttuuriministeriöön MM-kisojen valmisteluun vuosille 2025 ja 2026. Lisäksi ministeriöön on lähdössä myös huippu-urheiluun suunnattu tehostamistukihakemus. Aiemmin kyseisen tuen hakemukset on käsitellyt Olympiakomitea.
– Salibandyliitto on ollut lausumassa OKM:lle yhdessä muiden palloilulajien kanssa sekä ulkomaalaislain tulkinnasta että huippu-urheilujärjestelmän tulevaisuuden mallista.
Naisten maajoukkueen johtoryhmän täydentäminen
Päätettiin täydentää naisten maajoukkueen johtoryhmää Ilkka Halavalla huippu-urheiluyksikön esityksen mukaisesti. Halava tuo naisten maajoukkueen toimintaan toimintamallin psyykkissosiaalisen valmennuksen toteuttamiseen. Halavan sopimus päättyy 31.12.2025 ja jatkosta neuvotellaan tilanteen ja tarpeen mukaan naisten MM-kisojen 2025 jälkeen.
Hallitustyöskentelyn itsearviointi
Istuvan hallituksen ensimmäinen toimintavuosi on lopuillaan ja hallitus päätti arvioida toimintaansa ja samalla kehityskohteita jatkoa ajatellen. Arviointi toteutettiin työpajatyylisesti.
Kilpailutoiminnan kehitys
Tiedoksi annettiin ja keskusteltiin 3v3-pelimuodon toteuttamisesta ja edistämisestä sarjatoiminnassa tulevaisuudessa.
Data ja digitaalisuus
Data ja digitaalisuus ovat merkittävä osa Salibandyliiton toiminnan kehittämistä tulevaisuudessa. Asiakokonaisuus on kirjattu strategiaan ja toimintasuunnitelmaan. Kokonaisuuden kannalta keskeistä data- ja digistrategiaa ryhdytään edistämään toimihenkilövetoisesti uuden digivaliokunnan ajatusten pohjalta.
Uudet ja eroavat seurat
Erotettiin eroilmoituksen perusteella kaksi jäsenseuraa.
Kansainväliset asiat
Puheenjohtaja kävi lävitse Kansainvälisen Salibandyliiton (IFF) yleiskokouksen keskeiset päätökset. Kattojärjestön jäsenmaiden edustajat olivat koolla Malmössä lauantaina 14.12. MM-kisojen aikaan.
IFF sai uuden puheenjohtajan ja hallituksen. Puheenjohtajaksi valittiin tshekkiläinen Filip Šuman. Suomalaisedustaja nähdään IFF:n hallituksessa jatkossakin, kun Pekka Ilmivalta tuli valituksi sen jäseneksi. Uutinen IFF:n yleiskokouksesta täällä.
Kokouksessa esiteltiin myös Suomessa vuosina 2026 ja 2027 järjestettäviä MM-kisoja. Miesten MM-kisat järjestetään Tampereella joulukuussa 2026 ja naisten MM-kisat vastaavana ajankohtana vuonna 2027.
Kokoukseen osallistui hallituksesta 9/10 henkilöä.
Hallituksen seuraava kokous pidetään kaksipäiväisenä 17.-18.1.2025.
Vuoden 2024 hallitustiedotteet ja kokouspöytäkirjat löydät täältä.
Salibandyliiton hallitus: Kaarina Vuori (pj.), Juuso Laamanen (vpj.), Mikko Alanko, Tomi Auremaa, Riikka Henkola, Miko Kailiala, Marko Löija, Mikko Seppälä, Petra Viheriävaara, Tuulia Virhiä.
Salibandyliiton hallitus on liiton varsinaisen kokouksen nimeämä toimielin, joka valvoo ja ohjaa Salibandyliiton toimintaa laaditun strategian mukaisesti. Hallitus koostuu puheenjohtajasta ja vähintään kuudesta (6) ja enintään yhdeksästä (9) jäsenestä. Hallituksen jäsenistä yhtä sukupuolta voi olla enintään kaksi kolmasosaa (2/3). Yksi hallituksen jäsenistä on pelaajia edustavan tahon valitsema.
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Ruotsi näytti viimeistelyn mallia – Suomen naisille EFT:n kolmas tila8.6.2025 15:19:45 EEST | Tiedote
Suomen salibandynaisten saldoksi Nokian viikonlopun EFT-turnauksessa jäi yksi voitto ja kaksi tappiota, kun Ruotsi oli sunnuntain päätösottelussa vahvempi selvästi 7-2. Hallitseva maailmanmestari pohjusti voittonsa jo avauserässä, jonka se vei 4-1.
Salibandynaisille avausvoitto EFT:ssä, Tshekki mureni toisessa erässä7.6.2025 18:24:06 EEST | Tiedote
Suomen salibandynaiset avasivat voittotilinsä Nokian EFT-turnauksessa toisella yrityksellä, kun Tshekki kaatui lopulta selvin lukemin 9-3. Suomi käänsi mittelön edukseen toisessa erässä, jonka se vei murskalukemin 6-1. Sunnuntaina klo 13 on päätösottelussa vastassa maailmanmestari Ruotsi.
Yksin kaikkien aikojen maajoukkuekärkeen – Veera Kaupin ennätyspiste Suomen EFT-avauksen ilonaihe6.6.2025 21:11:40 EEST | Tiedote
Naisten kärkimaiden EFT-turnauksessa Nokialla tehtiin tänään historiaa, kun Suomen kapteeni Veera Kauppi siirtyi yksin salibandymaajoukkueiden kaikkien aikojen pistekärkeen. Kaupin syöttö kaksossisko Oona Kaupin avausmaaliin oli uran 256. piste, jolla Veera jätti taakseen 255 pistettä tehneen Mika Kohosen.
Muistutus: EFT-turnauksen mediainfo: Akkreditointi, ohjelma, lähetykset ja kuvat2.6.2025 14:25:26 EEST | Tiedote
Salibandymaailman parhaat naispelaajat saapuvat Nokialle 6. - 8.6., kun Euro Floorball Tour rantautuu AGCO Power Arenalle. Suomen, Ruotsin, Tshekin ja Sveitsin joukkueet iskevät yhteen pedaten asetelmia kohti joulukuun MM-kisoja.
EFT-turnauksen mediainfo: ohjelma, akkreditointi, lähetykset ja kuvat26.5.2025 14:23:45 EEST | Tiedote
Salibandymaailman parhaat naispelaajat saapuvat Nokialle kesäkuussa 2025, kun Euro Floorball Tour rantautuu AGCO Power Arenalle. Suomen, Ruotsin, Tshekin ja Sveitsin joukkueet iskevät yhteen 6. – 8.6. pedaten asetelmia kohti joulukuun MM-kisoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme