Mikä saa nuoren jatkamaan liikuntaseurassa? Tärkeintä on vanhempien kannustus ja valmentajien tuki
9.1.2025 06:30:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
TtM Katja Rinta-Antila tutki väitöskirjassaan, mitkä tekijät edistävät nuorten osallistumista liikuntaseuratoimintaan sekä syitä seuratoiminnassa lopettamiseen. Tutkimus osoitti, että seuratoimintaan osallistumista ylläpitivät vanhemmilta saatu tuki ja valmentajan terveyden edistämistoimet. Tutkimuksen tulokset perustelevat tarvetta panostaa terveyden edistämiseen seuroissa.
Tytöillä tärkeäksi osallistumista tukevaksi tekijäksi nousi läpi nuoruuden vanhemmilta saatu kannustus liikuntaan ja urheiluun. Pojilla seuraosallistumista varhaisaikuisena ylläpiti valmentajan aktiivinen keskustelu elämäntavoista.
-On tärkeää lisätä tietoisuutta vanhempien tuen sekä valmentajien terveyden edistämistoimien merkityksestä nuorten seuraosallistumisen jatkumiselle, Rinta-Antila korostaa.
-Seurat voivat edistää kansanterveyttä. Meidän on keskusteltava, millainen rooli nuorten terveyden edistämisessä valmentajalla voi olla.
Lisäksi seuratoiminnassa jatkamiseen vaikuttivat aloittamisikä ja suhtautuminen kilpailemiseen. Seurassa jatkaneet nuoret olivat aloittaneet lajissaan kouluikään mennessä ja tavoittelivat kilpailemista aikuisena. Päinvastoin lajin aloittaminen myöhemmin kouluiässä ja osallistuminen kilpailematta johtivat seuraosallistumisen lopettamiseen.
-Seuroissa painottuva kilpaileminen vaatii varhaista aloittamista ja halua kilpailla. Kilpailullisen seuraharrastamisen lisäksi tarvitaan mahdollisuuksia osallistua vähemmän tavoitteellisesti ja liittyä seuraan myöhemmin, Rinta-Antila sanoo.
Seuratoiminta tukee terveellisiä elämäntapoja
Liikuntaseuraharrastustaan jatkaneilla oli varhaisaikuisena terveelliset elämäntavat todennäköisemmin kuin niillä, jotka eivät osallistuneet seuratoimintaan ja niillä, jotka lopettivat seuratoiminnan.
-Seurassa jatkaneiden terveellisempiä elämäntapoja saattavat selittää kodin, koulun ja seuran tuki ja oma ymmärrys terveellisten elämäntapojen vaikutuksista urheilussa ja yleensä elämässä menestymisessä, Rinta-Antila pohtii.
Seuratoimintaan osallistumistaan jatkaneet ja lopettaneet tytöt todennäköisemmin menestyivät erinomaisesti koulussa ja etenivät akateemiselle polulle verrattuna niihin, jotka eivät osallistuneet seuratoimintaan. Lisäksi tytöistä ne, jotka jatkoivat seurassa, asuivat varhaisaikuisuudessa useammin vanhempiensa kanssa verrattuna niihin, jotka lopettivat seurassa tai eivät osallistuneet lainkaan.
-Vanhempiensa kanssa asuvat nuoret saavat tukea vanhemmiltaan pidempään, joten on tärkeä varmistaa tuki itsenäisesti asumaan muuttaville nuorille, Rinta-Antila pohtii.
Yleisimpiä syitä seuraosallistumisen lopettamiseen olivat opiskelu sekä kyllästyminen ja vammat.
-Tarvitaan joustoa opiskelun ja urheilun yhdistämiseen sekä keskustelua nuoria kiinnostavista mahdollisuuksista osallistua liikuntaseuraan, Rinta-Antila sanoo.
Rinta-Antilan väitöskirjaan sisältyy kolme kansainvälisissä tiedelehdissä julkaistua artikkelia. Tutkimus perustuu suomalaiseen ainutlaatuiseen seurantatutkimusaineistoon. Nuoret vastasivat terveyskäyttäytymisen kyselyyn 15 vuoden ja uudelleen 19 vuoden iässä. Aineisto kerättiin Jyväskylän yliopiston, UKK Instituutin ja Suomen liikuntalääketieteen keskusten yhteistyönä.
Katja Rinta-Antilan terveyden edistämisen väitöskirja “Sports Club Participation Patterns from Adolescence to Emerging Adulthood: Their Determinants and Relationships with Lifestyle Habits and Life Status” tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa 17.1.2025 klo 12 alkaen Liikunta-rakennuksen salissa L304. Vastaväittäjänä toimii professori Niamh Murphy (South East Technological University, Irlanti) ja kustoksena professori Sami Kokko (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on englanti. Väitöstä voi seurata myös verkossa https://r.jyu.fi/dissertation-rinta-antila-170125
Väitöskirja on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/99054.
Lisätietoja
Katja Rinta-Antila, projektitutkija
+358 40 626 1716
katja.t.rinta-antila@jyu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katri LehtovaaraViestinnän asiantuntija, Liikuntatieteellinen tiedekunta
Puh:+358504750815katri.lehtovaara@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto sai Nature Positive Universities -todennuksen ensimmäisten joukossa maailmassa3.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistolle on myönnetty kansainvälinen Nature Positive Universities –varmennus vuodelle 2026. Jyväskylän yliopisto on edelläkävijä, joka sai tunnustuksen onnistuneesta työstään luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi ja luontopositiivisuuden edistämiseksi.
Rehtori Jari Ojala: Yliopistot kovien ulkoisten paineiden kourissa2.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston lukuvuoden 2026-2027 avajaiset 2.9.2026 Rehtori Jari Ojalan avajaispuhe (Vapaa julkaistavaksi 2.9. klo 14)
Kuinka paljon avohakkuita luonto kestää? Tutkimus määrittää boreaalisten metsälintujen ekologisen rajan2.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston johtama tutkimus on ensimmäistä kertaa määrittänyt raja-arvon avohakkuiden ekologisesti kestävälle määrälle boreaalisissa metsissä. Tutkimuksen mukaan vanhojen metsien lintulajit tarvitsevat säilyäkseen joko pidemmän, noin 90 vuoden kiertoajan metsätaloudessa tai sen, että noin 20 prosenttia metsistä jätetään kokonaan avohakkuiden ulkopuolelle. Tulokset tarjoavat konkreettisen tavoitteen metsien ekologisesti kestävälle käytölle.
Susanna Huovinen on valittu Jyväskylän yliopiston vuoden alumniksi 20261.9.2026 18:00:00 EEST | Tiedote
Susanna Huovinen on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 1998 pääaineenaan yhteiskuntapolitiikka.
Suomessa kehitetty hoitomalli vähensi huomattavasti psykiatrisen sairaalahoidon tarvetta Britanniassa31.8.2026 08:31:45 EEST | Tiedote
Suomessa kehitetty avoimen dialogin hoitomalli vähensi psykiatrisen sairaalahoidon ja erikoissairaanhoitoon palaamisen tarvetta Isossa-Britanniassa toteutetussa ODDESSI-tutkimuksessa. Avoimen dialogin ryhmässä sairaalahoitoon joutui 21 prosenttia osallistujista, kun tavanomaisen hoidon ryhmässä osuus oli 44 prosenttia. Alan johtavassa The Lancet Psychiatry -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan avoimen dialogin mukaista hoitoa saaneet arvioivat kahden vuoden seurannassa myös toipumisensa, elämänlaatunsa ja tyytyväisyytensä palveluihin paremmiksi kuin tavanomaista hoitoa saaneet. Tutkimuksen ennalta määritellyssä ensisijaisessa päätetapahtumassa, oireiden uusiutumiseen kuluneessa ajassa, ei kuitenkaan havaittu eroa ryhmien välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme