Kysely: Osaamisen puute suurin este tekoälyn käytölle yrityksissä
15.1.2025 14:00:37 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Suurin osa pienistä ja keskisuurista yrityksistä (60 prosenttia) ei käytä lainkaan tekoälyä. Lähes puolet (44 prosenttia) mainitsee osaamisen puutteen suurimmaksi esteeksi. Tekoälyä käyttävistä yrityksistä eniten hyötyä koetaan saatavan työn tehostumisesta. Tekoälyn käytössä on myös selvät alueelliset erot: suurinta käyttö on pääkaupunkiseudulla, vähintä Itä-Suomessa. Suomen Yrittäjät ja Elisa aloittavat kattavat koulutukset, jotta yritykset koko Suomessa pääsevät mukaan teknologiamurrokseen.

Eniten tekoälyä käyttävät pienistä ja keskisuurista yrityksistä asiantuntijapalveluita tarjoavat pääkaupunkiseudulla toimivat yli kymmenen hengen yritykset. Mitä suurempi yritys, sitä useimmiten käyttöä aiotaan myös lisätä tänä vuonna. Yli puolet, 57 prosenttia, asiantuntijapalveluita tarjoavista yrityksistä kertoo käyttävänsä tekoälyä. Asiantuntijapalveluiden lisäksi käyttö on yleistä teollisuudessa ja kaupan alalla.
Yritykset käyttävät tekoälyä eniten toiminnan tehostamiseksi ja ajan säästämiseksi. Käännökset, ideointi, markkinointi ja tuotekehitys ovat yleisimmät tehtävät, joihin tekoälyä hyödynnetään. Työkaluista ylivoimaisesti tutuin on Chat GPT.
Tiedot käyvät ilmi tuoreesta Suomen Yrittäjien ja Elisan teettämästä kyselystä, jossa selvitettiin pienten ja keskisuurten yritysten tekoälyn käyttöä. Kyselyyn vastasi yli tuhat pk-yrityksen edustajaa marraskuussa 2024.
Vähiten käyttöä Itä-Suomessa ja rakennusalalla
Vähiten tekoälyä käytetään rakennusalalla, jossa vain joka neljäs alan yritys kertoo käyttävänsä tekoälyä. Itä-Suomessa 28 prosenttia yrityksistä käyttää tekoälyä, kun pääkaupunkiseudulla vastaava luku on 58 prosenttia.
”Tekoälyn käyttö on pienissä ja keskisuurissa yrityksissä vielä vähäistä, mikä on ymmärrettävää, koska asia on melko uusi. On kuitenkin tärkeää, että jokainen yrittäjä miettii osaltaan, miten tekoälyn avulla omaa yritystä ja sen tuottavuutta voisi kehittää”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
”Kyselyn tulokset osoittavat, että on kiire alkaa vahvistaa tekoälyosaamista Suomessa, sillä vaarana on, että Suomi tippuu kansainvälisestä kilpailusta, sanoo liiketoimintajohtaja Katja Bäckström Elisasta.
Suomen Yrittäjät ja Elisa aloittavat tekoälykoulutuksen yrittäjien tueksi
Suurimmaksi käytön lisäämisen esteeksi yritykset mainitsevat osaamisen puutteen. Myös huoli tietoturvan ja yksityisyyden vaarantumisesta rajoittavat käyttöä. Osaamisen tueksi kaivataan koulutusta, jonka avulla tekoälyn liiketoimintahyödyt tulisivat myös näkyville selvemmin.
Suomen Yrittäjät ja Elisa käynnistävät nyt Yrittäjät & Tekoäly -oppimiskokonaisuudet yrittäjille, jotta nämä pysyvät mukana teknologiamurroksessa. Kokonaisuus sisältää esimerkiksi erilaisia koulutuksia, webinaareja, tietosisältöjä ja podcasteja. Kokonaisuus tarjoaa konkreettisia vinkkejä tekoälyn hyödyntämiseksi.
”Parhaimmillaan tekoäly auttaa tehostamaan liiketoimintaa ja saa aikaan kasvua. Haluamme tarjota tähän työvälineitä yhdessä Elisan kanssa oppimiskokonaisuudella”, Yrittäjien Pentikäinen sanoo.
”Yrittäjät haluavat keskittyä asiakkaisiin. Kun yrittäjät käyttävät tekoälyä, he pääsevät eroon monista rutiinitehtävistä ja pystyvät käyttämään vapautuvan ajan lisämyyntiin, markkinointiin ja tilauksiin. Tiedämme suomalaisista ja kansainvälisistä asiakasyrityksistämme, että tekoälyn avulla voi poistaa jopa kolmanneksen päivittäisistä rutiinitehtävistä, sanoo Bäckström Elisasta.
Suomen Yrittäjien ja Elisan Verianilla teettämään tutkimukseen vastasi 1 054 pk-yritysten edustajaa 7.−13.11.2024. Tutkimustulosten luottamusväli on 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Tutustu oppimiskokonaisuuteen tarkemmin yrittajat.fi/tekoaly.
Yrittäjien ja Elisan infossa esitetty materiaali.
Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.
Lisätietoja: Mikael Pentikäinen, toimitusjohtaja, 040 504 1944, mikael.pentikainen@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät, Maria Nyroos, digi-, innovaatio- ja korkeakoulupolitiikan asiantuntija, 040 753 9099, maria.nyroos@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät ja Kirsi Heikel, Head of Media Relations, 040-8308030 kirsi.heikel@elisa.fi, Elisa Oyj
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiMaria NyroosDigi-, innovaatio- ja korkeakoulupolitiikan asiantuntija
Puh:040 753 9099maria.nyroos@yrittajat.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Hallituksen veropolitiikka tukee kasvua ja työllisyyttä1.9.2026 20:37:44 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät pitää hallituksen budjettiriihen veroratkaisuja kasvun ja työllisyyden kannalta järkevinä. – Yhteisöveron alentaminen, ansiotuloverotuksen keventäminen ja kotitalousvähennyksen kasvattaminen ovat tässä taloustilanteessa oikeita ratkaisuja. Ne tukevat investointeja, yrittämistä ja työnteon kannustimia, sanoo Suomen Yrittäjien johtaja, pääekonomisti Päivi Puonti.
Yrittäjät: Hallituksen aloitettava selvitykset työajan pidentämisestä ja sairauspäivärahan omavastuuajasta1.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät esittää, että hallitus käynnistää budjettiriihessä selvitykset työajan pidentämisestä ja sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentämisestä. Yrittäjät myös esittää, että hallitus luopuu datakeskuksille suunnitellusta veronpalautustuesta. Lisäksi on välittömästi aloitettava valmistelu tukimallista, jolla lievennetään afrikkalaisen sikaruton rajoituksista pk-yrityksille aiheutuvia taloudellisia vahinkoja.
Yrittäjägallup: Rahoituksen saatavuus hieman parantunut, tilanne on kasvun kannalta edelleen kriittinen31.8.2026 09:11:27 EEST | Tiedote
Pk-yritysten rahoituksen saatavuudessa näkyy pieniä paranemisen merkkejä, mutta merkittävää käännettä parempaan ei ole tapahtunut. – Lähes joka viides yritys kertoo rahoituksen saatavuuden heikentyneen. Yritysten on mahdoton kasvaa ilman rahoitusta. Asia on Suomen kasvun kannalta kriittinen. Pankkien on tarkistettava linjaansa. Luotamme, että rahoittajat aktivoituvat nyt, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjägallup: Lähi-idän sodan vaikutukset pk-yrityksiin lieventyneet29.8.2026 07:37:23 EEST | Tiedote
Lähi-idän sodan vaikutukset suomalaisiin pk-yrityksiin ovat vähentyneet keväästä. Pk-yrityksistä 31 prosenttia kertoo sodan vaikuttaneen yrityksensä toimintaan, kun huhtikuussa vastaava osuus oli 39 prosenttia. – Suomalaisen teollisuuden vahvan vireen ja talouden elpymisen voidaan odottaa jatkuvan, mikäli Lähi-idän kriisi ei laajene eivätkä sen aiheuttamat maailmankaupan häiriöt pitkity, ekonomisti Roope Ohlsbom Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät haluavat vapautta päättää eläketurvastaan – luottamus järjestelmään heikkoa28.8.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Yrittäjien mahdollisuus määrittää itse eläketurvansa taso saa vahvaa kannatusta kaikilla toimialoilla ja kaikenkokoisissa yrityksissä, osoittaa Yrittäjägallup. – Tämä sopii hyvin yrittäjyyden luonteeseen. Yrittäjät haluavat enemmän vapautta päättää oman turvansa tasosta ja sen toteuttamistavasta. Yrittäjien luottamusta järjestelmään on vahvistettava sellaisella YEL-uudistuksella, joka kannustaa yrittäjyyteen, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme