Donald Trumpin talouspolitiikka on vaarassa ylikuumentaa Yhdysvaltain talouden – Inflaation nousupaineet eivät läiky Eurooppaan asti, arvioi Mauri Kotamäki
Yhdysvaltain taloudella on mennyt kaikilla mittareilla todella hyvin viime vuodet. Työllisyys, tuottavuus, talouskasvu ja inflaationtorjunta ovat kehittyneet vahvasti. Presidenttikautensa aloittanut Donald Trump ei todennäköisesti pysty talouden vauhtia parantamaan, vaan pikemmin ylikuumentamaan esitetyillä tuontitulleilla, maahanmuuton kiristymisestä seuraavalla työvoimapulalla ja verouudistuksillaan, arvioi Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki. Trumpin ajamien tuontitullien kohdistumisesta Eurooppaan ei vielä ole yksityiskohtaisia tietoja, mutta uutisia seurataan tarkasti. Voiko vaarana olla, että Trumpin kaudella inflaatio Yhdysvalloissa kääntyy nousuun ja nousupaine välittyy tullien ja muiden kaupan esteiden kautta Eurooppaan ja Suomeenkin, missä korkotaso kääntyisi taas nousuun?

− En usko, että inflaatio kiihtyisi niin voimakkaasti tai leviäisi ympäri maailmaa liiallisella voimakkuudella. Sen sijaan veikkaan, että Euroopassa pikemminkin liian matala inflaatio tulee olemaan taas ongelma, kun tilannetta tarkastellaan hieman pidemmällä aikavälillä. Tämä puoltaa euroalueen korkotason alentumista, sanoo Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki.
Yhdysvaltain keskuspankki FED joutunee arvioimaan korkopolkuaan presidentti Trumpin politiikan ehdoilla.
− Ohjauskorkoja ei kannata keventää, jos Trump harjoittaa elvyttävää finanssipolitiikkaa. Tämä voi johtaa siihen, että FED:iin kohdistuu poliittista painetta, mutta varsinaisesta poliittisesta ohjauksesta keskuspankki on ainakin toistaiseksi suojassa. Trumpin vastavoimana nykyisen pääjohtajan Jerome Powellin kausi jatkuu vuoteen 2026. Pääjohtaja ei myöskään tee päätöksiä yksin, mikä myös tuo suojaa poliittiselta vaikuttamiselta, Kotamäki arvioi.
Yhdysvaltain taloudella on mennyt kaikilla mittareilla todella hyvin koronapandemian jälkeen, mutta jostain syystä tämä viesti ei ole läpäissyt yhteiskuntaa.
− Trump nähdään talousmiehenä, mutta hänen talouspolitiikkansa on poukkoilevaa. Trump peri hyvässä kunnossa olevan talouden, mutta todennäköisesti hän ei sitä pysty enää parantamaan, vaan pikemminkin ylikuumentamaan. Ottamalla lisää valtion velkaa hän altistaa maan talouden ongelmille joskus tulevaisuudessa - ei tosin välttämättä lähivuosina eli omalla presidenttikaudellaan. Yhdysvaltain talous on kuitenkin vahva ja se todennäköisesti kestää ”Trump-shokin”, Kotamäki sanoo.
Millaisen diilin Eurooppa Trumpilta saa? - Olennaista ryhtyä vahvistamaan Suomen talouden kasvuelementtejä
Donald Trumpin virkaanastujaispuhetta ja ensimmäisiä toimia presidenttinä on seurattu ja tulkittu tarkkaan. Asia kiinnostaa Suomessakin ja syystä. Tavaroiden ja palveluiden viennin arvossa mitattuna Yhdysvallat oli vuonna 2023 Suomen tärkein kauppakumppani, edellä Ruotsia ja Saksaa. Viennin arvo Yhdysvaltoihin oli 15,5 miljardia euroa.
Sillä voi olla vaikutusta vientiin, jos Yhdysvallat kääntyy sisäänpäin ja keskittää tuotantoa omien rajojensa sisälle, kuten Trump puheessaan sanoi. Tuontitulleilla voi olla vaikutuksia suomalaisiin vientiyrityksiin, mutta mittaluokka on vielä auki. Euroalueelle kohdistuvista tulleista ei vielä kuultu tarkempia yksityiskohtia. Vaikutukset voivat näkyä investointien lykkäämisenä epävarmuuden lisääntyessä.
− Kenties EU ja Yhdysvallat pääsevät sopimukseen, minkä seurauksena tuontitulleja ei pahimmassa mittakaavassa tule. Nykyisessä geopoliittisessa ympäristössä liittolaismaiden tulisi ennen kaikkea tiivistää taloudellista yhteistyötä eikä luoda uusia jakolinjoja. Olennaista on kuitenkin muistaa, että vaalitulosta kunnioitetaan ja sen kanssa eletään. Euroopassakin kannattaa toivoa parasta mahdollista ”diiliä”, mutta olennaista olisi, että Eurooppa ja Suomi ryhtyvät vahvistamaan oman taloutensa kasvuelementtejä, Kotamäki sanoo.
− Maahanmuutto voi olla mahdollisuus Suomelle. Suomessa kehitetään korkeaa teknologiaa, ja tarvitsemme huippuosaavaa työvoimaa myös ulkomailta. Tässä kilpailemme kuitenkin muiden maiden kanssa, joten on tuhannen taalan paikka miettiä, miten saisimme houkuteltua pienenkään siivun osaajista, jos heidän pääsynsä Yhdysvaltoihin Trumpin kaudella vaikeutuu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mauri Kotamäki, pääekonomisti, Finnvera, puh. 029 460 2878
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Finnveran Juuso Heinilä: Suomen talouden näkymät merkittävästi positiivisemmat kuin vuosi sitten – Vientikauppojen rahoitusneuvottelujen määrä noussut selvästi4.6.2025 14:46:20 EEST | Tiedote
Suomen talouden näkymät yritysten investointien, kasvuhankkeiden ja rahoituskysynnän perusteella selvästi paremmat kuin vuosi sitten ja positiivisemmat kuin yhteiskunnan tasolla uskotaan, sanoo Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä. Vuosi sitten näkymä oli synkkä, yritysten konkurssit ja maksuvaikeudet kasvoivat ja suurimmillakin yrityksillä oli hankaluuksia markkinoilla. Muutos vuoden aikana on ollut merkittävä. Pk- ja midcap-yritysten investoinnit ja kasvuhankkeet ovat nousussa. Samoin suomalaisten veturiyritysten vientikaupat ovat selvästi kasvussa. Finnverassa tämä näkyy tuntuvana kasvuna tulevien vientikauppojen rahoitusneuvottelujen määrässä.
Rahoitus Icon 4 -risteilyaluksen rakentamiseen varmistunut – ”Valtava merkitys suomalaiselle meriteollisuudelle”31.5.2025 13:27:20 EEST | Tiedote
Finnvera on päässyt neuvottelutulokseen Icon 4 -aluksen rahoituksen ehdoista. Tämä mahdollistaa Royal Caribbean Groupille tilauksen lopullisen vahvistamisen. Hanke tuo toivottua jatkuvuutta suomalaiselle laivanrakennusteollisuudelle, sanoo Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä. Alus- ja telakkasektorin strateginen merkitys on kasvussa geopoliittisten muutosten ja huoltovarmuustekijöiden myötä.
Kutsu webinaariin: Suomen talous vaatii uudistumista, mutta miten? Finnveran Rahoitus & kasvu LIVE ke 4.6. klo 9-1028.5.2025 08:45:00 EEST | Kutsu
Finnvera järjestää Rahoitus & kasvu LIVE -webinaarin Suomen talouden näkymistä ja uudistumistarpeista. Keskustelemassa osastopäällikkö, ylijohtaja Mikko Spolander VM:sta, toimitusjohtaja Heli Hytönen Kasvuryhmästä ja toimitusjohtaja Juuso Heinilä Finnverasta. Webinaarin juontaa pääekonomisti Mauri Kotamäki.
Finnvera laski liikkeeseen miljardin dollarin joukkovelkakirjalainan27.5.2025 09:30:27 EEST | Tiedote
Finnvera laski liikkeeseen 1 miljardin dollarin joukkovelkakirjalainan 22.5.2025. Elokuussa 2030 erääntyvä yli 5 vuoden pituinen laina on Finnveran ensimmäinen liikkeeseenlasku vuonna 2025 ja ensimmäinen USD-määräinen liikkeeseenlasku vuoden 2023 jälkeen.
Turun telakan vaikuttavuus hankintaketjulleen merkittävä – Nostaa verkoston yritysten jalostusarvoa29.4.2025 12:17:41 EEST | Tiedote
Veturiyritysten merkitys oman alueensa ja toimialansa elinvoimalle on suuri. Meriklusterilla Meyer Turun telakan vaikutus heijastuu laajasti alihankintaverkostoon ja nostaa verkoston yritysten jalostusarvoa ja työllisyyttä. Telakan alihankkijoiden liikevaihdon kasvun arviointiin liittyy enemmän epävarmuutta. Tämä käy ilmi telakan hankinnoista tehdystä selvityksestä. Viennin rahoituksen kannalta merkittävä alus- ja telakkateollisuus on strategisesti tärkeä teollisuudenala, jonka rooli Suomessa on jälleen kiinnostuksen kohteena myös geopoliittisista syistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme