Finnveran lainaa mikroyritysten kasvuun myönnetty 5,6 miljoonaa euroa – Lainaa haetaan työntekijän palkkaamiseen, toiminnan laajentamiseen ja myös kansainvälistymiseen
Finnveran lainaa mikroyritysten kasvuhankkeisiin myönnettiin vuoden 2024 loppuun mennessä 5,6 miljoonaa euroa. Finnvera käynnisti lainapilotin alle 10 työntekijän yritysten kasvutarpeisiin lokakuun 2024 alussa, ja pilotti jatkuu maaliskuun 2025 loppuun. Kiinnostus lainaa kohtaan on jatkunut, ja ensimmäisten kolmen kuukauden aikana hakemuksia on tullut lähes 400 kappaletta. Eniten hakemuksia tuli ensimmäisten 1,5 kuukauden aikana, mutta kysyntä on pysynyt hyvällä tasolla. Myönteisistä päätöksistä kaksi kolmasosaa on kohdistunut kaikkein pienimmille, 1–2 henkeä työllistäville yrityksille. Lainaa on haettu henkilöstön palkkaukseen, toiminnan laajentamiseen, siihen liittyviin investointeihin ja myös kansainvälistymissuunnitelmiin.

Laina on tarkoitettu mikroyrityksen kasvua, tuottavuutta tai kilpailukykyä edistäviin rahoitustarpeisiin kuten työllistämiseen tai toiminnan laajentamiseen ja digitalisointiin. Lainan koko voi olla 20 000–50 000 euroa. Keskimääräinen myönnetty laina on tällä hetkellä 44 800 euroa.
Eniten lainoja on myönnetty ravitsemistoiminnan, ohjelmistoalan ja vähittäiskaupan yrityksille. Lainaa on kuitenkin haettu useilta eri toimialoilta, eikä minkään toimialan osuus myönnetyistä lainoista nouse yli kymmenesosaan.
Lainaa myönnetty laajasti eri toimialoille ja maakuntiin – ”Yhä pienemmät yritykset haluavat kansainvälistyä”
Maakunnallisesti tarkasteltuna hieman alle puolet rahoituksesta on kohdentunut Uudenmaan yrityksille. Myös Pohjois-Pohjanmaa, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi erottuvat joukosta.
”Rahoitusta on hyödynnetty muun muassa uusien toimipisteiden avaamiseen ja olemassa olevien laajentamiseen, kasvun vaatiman henkilöstön palkkaamiseen tai investointeihin sekä ohjelmistotuotekehitykseen. Yritysten tuotekehityspanostukset vaativat osaajia, ja investoinnit kulkevat usein käsi kädessä henkilöstön palkkauksen kanssa. Myös kansainvälistyminen on noussut useissa yrityksissä ajankohtaiseksi. Vaikuttaisikin siltä, että yhä pienemmät yritykset haluavat kansainvälistyä”, toteaa Finnveran pienrahoituksesta vastaava aluepäällikkö Elisa Sipponen.
Lainaa voi hakea 31.3. saakka – Hakuehdot kannattaa tarkistaa: lainaa ei voida myöntää juuri aloittaneelle yritykselle tai hakijalle, jolla on maksuhäiriöitä
Tässä vaiheessa noin puolet Finnveraan tulleista mikroyritysten lainahakemuksista on täyttänyt lainan ehdot.
”Hakijan kannattaa tutustua verkkosivuillamme oleviin lainan myöntöehtoihin ennen hakemuksen täyttöä. Yleisimmät syyt kielteiseen rahoituspäätökseen ovat hakuohjeissa mainittujen kriteerien täyttymättömyys, kuten negatiivinen oma pääoma, maksuhäiriöt tai se, että yritys on vasta aloittamassa toimintaansa eikä sillä ole vielä tilinpäätöstä takanaan”, Sipponen muistuttaa.
Pankki on yleensä luonteva valinta aloittavan yrityksen ensisijaiseksi rahoittajaksi, mutta jos yrityksen vakuudet eivät riitä pankin luotolle, pankki voi hakea Finnveran alkutakausta luoton vakuudeksi.
Mikroyritysten kasvuun tarkoitetun lainan hakuaika päättyy 31.3.2025, ja kaikki määräpäivään mennessä saapuneet hakemukset käsitellään. Määräpäivän jälkeen hakemuksia ei voi enää lähettää. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan muun muassa tulosennuste maksukyvyn arviointia varten sekä kuvaus hakijayrityksen liiketoiminnasta, eli liiketoimintasuunnitelma.
Lainan pilotoinnin yhteydessä selvitetään mikroyritysten rahoituksen saatavuutta ja rahoituksen vaikuttavuutta. Yritysten kasvumahdollisuuksilla on merkittävä kansantaloudellinen merkitys, ja Suomeen kaivataan lisää kasvuyrityksiä. Mittakaavaa pienten yritysten vaikutukselle talouteen antaa, että mikroyritysten yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2022 oli 100 miljardia euroa.
Lisää aiheesta:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elisa Sipponen, aluepäällikkö, pienrahoitus, Finnvera p. 029 460 2834
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Finnveran Juuso Heinilä: Suomen talouden näkymät merkittävästi positiivisemmat kuin vuosi sitten – Vientikauppojen rahoitusneuvottelujen määrä noussut selvästi4.6.2025 14:46:20 EEST | Tiedote
Suomen talouden näkymät yritysten investointien, kasvuhankkeiden ja rahoituskysynnän perusteella selvästi paremmat kuin vuosi sitten ja positiivisemmat kuin yhteiskunnan tasolla uskotaan, sanoo Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä. Vuosi sitten näkymä oli synkkä, yritysten konkurssit ja maksuvaikeudet kasvoivat ja suurimmillakin yrityksillä oli hankaluuksia markkinoilla. Muutos vuoden aikana on ollut merkittävä. Pk- ja midcap-yritysten investoinnit ja kasvuhankkeet ovat nousussa. Samoin suomalaisten veturiyritysten vientikaupat ovat selvästi kasvussa. Finnverassa tämä näkyy tuntuvana kasvuna tulevien vientikauppojen rahoitusneuvottelujen määrässä.
Rahoitus Icon 4 -risteilyaluksen rakentamiseen varmistunut – ”Valtava merkitys suomalaiselle meriteollisuudelle”31.5.2025 13:27:20 EEST | Tiedote
Finnvera on päässyt neuvottelutulokseen Icon 4 -aluksen rahoituksen ehdoista. Tämä mahdollistaa Royal Caribbean Groupille tilauksen lopullisen vahvistamisen. Hanke tuo toivottua jatkuvuutta suomalaiselle laivanrakennusteollisuudelle, sanoo Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä. Alus- ja telakkasektorin strateginen merkitys on kasvussa geopoliittisten muutosten ja huoltovarmuustekijöiden myötä.
Kutsu webinaariin: Suomen talous vaatii uudistumista, mutta miten? Finnveran Rahoitus & kasvu LIVE ke 4.6. klo 9-1028.5.2025 08:45:00 EEST | Kutsu
Finnvera järjestää Rahoitus & kasvu LIVE -webinaarin Suomen talouden näkymistä ja uudistumistarpeista. Keskustelemassa osastopäällikkö, ylijohtaja Mikko Spolander VM:sta, toimitusjohtaja Heli Hytönen Kasvuryhmästä ja toimitusjohtaja Juuso Heinilä Finnverasta. Webinaarin juontaa pääekonomisti Mauri Kotamäki.
Finnvera laski liikkeeseen miljardin dollarin joukkovelkakirjalainan27.5.2025 09:30:27 EEST | Tiedote
Finnvera laski liikkeeseen 1 miljardin dollarin joukkovelkakirjalainan 22.5.2025. Elokuussa 2030 erääntyvä yli 5 vuoden pituinen laina on Finnveran ensimmäinen liikkeeseenlasku vuonna 2025 ja ensimmäinen USD-määräinen liikkeeseenlasku vuoden 2023 jälkeen.
Turun telakan vaikuttavuus hankintaketjulleen merkittävä – Nostaa verkoston yritysten jalostusarvoa29.4.2025 12:17:41 EEST | Tiedote
Veturiyritysten merkitys oman alueensa ja toimialansa elinvoimalle on suuri. Meriklusterilla Meyer Turun telakan vaikutus heijastuu laajasti alihankintaverkostoon ja nostaa verkoston yritysten jalostusarvoa ja työllisyyttä. Telakan alihankkijoiden liikevaihdon kasvun arviointiin liittyy enemmän epävarmuutta. Tämä käy ilmi telakan hankinnoista tehdystä selvityksestä. Viennin rahoituksen kannalta merkittävä alus- ja telakkateollisuus on strategisesti tärkeä teollisuudenala, jonka rooli Suomessa on jälleen kiinnostuksen kohteena myös geopoliittisista syistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme