Talouden tasapainottamistoimet tepsivät – Oma Hämeen alustavat tilinpäätöstiedot vuodelle 2024 näyttävät, että suunta on saatu käännettyä parempaan
24.1.2025 14:12:48 EET | Oma Häme | Tiedote
Tarkka taloudenpito jatkuu, jotta alijäämät saadaan katettua lain vaatimassa ajassa.

Oma Hämeen alustavat tilinpäätöstiedot vuodelle 2024 osoittavat, että talouden tasapainottamistoimet ovat tuottaneet tulosta. Vaikka talouden alijäämä on yhä huomattava, on menokasvua pystytty hillitsemään erityisesti kuluneen syksyn aikana. Vuosien 2023–2024 tehtyjen tasapainottamispäätösten vaikutukset ovat alkaneet näkyä vuoden 2024 viimeisinä kuukausina.
Perjantaina valmistuneen arvion mukaan Oma Hämeen alijäämä vuoden 2024 tilinpäätöksessä tulee olemaan 58,5 miljoonaa euroa. Vielä kesällä 2024 alijäämän arvioitiin nousevan yli 80 miljoonaan euroon. Vuoden 2024 alijäämä näyttää jäävän pienemmäksi kuin vuoden 2023 alijäämä. Tilinpäätösennusteen alijäämä on myös pienempi kuin mitä arvioitiin vuoden 2024 talousarviossa, jossa alijäämä oli noin 65 miljoonaa euroa.
– Kyseessä on valtionkonttorille annettava tilinpäätösarvio. Luvut ovat siis alustavia ja vuoden 2024 kirjanpito on avoinna vielä pari viikkoa, joten muutoksia voi vielä tulla. Tämä on kuitenkin olosuhteet huomioiden erinomainen onnistuminen. Voimme puhua merkittävästä positiivisesta tuloskäänteestä viimeisen kuuden kuukauden aikana, sanoo Oma Hämeen talousjohtaja Sampo Salo.
Valtakunnallisella tasolla hyvinvointialueet ovat onnistuneet hidastamaan kustannustason kasvua ennakoitua nopeammin. Hyvinvointialueet julkaisivat yhteisen tiedotteen tilinpäätösennusteistaan perjantaina.
– Hyvinvointialueiden valtakunnallinen ennuste alijäämästä on laskelmassa 1,46 miljardista noin 1,2 miljardiin euroon. Alijäämän pienentyminen vaikuttaa laskevasti vuoden 2026 valtion yleiskatteelliseen rahoitukseen. Muutoksen vaikutus ei kuitenkaan ole merkittävä Kanta-Hämeen hyvinvointialueen taloussuunnitelman näkökulmasta, toteaa rahoitus ja investointijohtaja Petrus Kukkonen.
Alijäämän muutos osoittaa, että Oma Hämeen tekemät talouden tasapainottamisohjelmat ja erityisesti niihin kesäkuussa ja syyskuussa tehdyt tehostamistoimenpiteet ovat kantaneet hedelmää. Esimerkiksi vuokratyövoiman käyttöä onnistuttiin karsimaan 4-5 miljoonaa euroa vuoteen 2023 verrattuna.
Tilinpäätösennusteesta hyvä pohja vuosien 2025 ja 2026 talousohjelmalle
Tarkka taloudenpito ja tasapainottamisohjelmat ovat kääntäneet talouden suunnan, mutta myös näkyneet Oma Hämeen henkilöstön arjessa. Hyvinvointialuejohtaja Olli Naukkarinen painottaakin, että henkilöstölle kuuluu suuri kiitos sitoutumisesta ja venymisestä näissä haastavissa olosuhteissa.
– Olen tavattoman kiitollinen siitä, että koko henkilöstö tuntuu tiedostaneen talouden vaikean tilanteen. Toimilla on varmasti ollut oma vaikutuksensa kaikkien arkeen. Tilinpäätös kuitenkin osoittaa, että toimet ovat vaikuttaneet. Tästä on nyt helpompi jatkaa eteenpäin, koska kirittävää on vähemmän, Naukkarinen painottaa.
Vaikka Oma Hämeen taloustilanne on parantunut, työ talouden tasapainottamiseksi jatkuu määrätietoisesti. Lain mukaan hyvinvointialueen tulee kattaa vuosien 2023 ja 2024 alijäämät vuoden 2026 loppuun mennessä. Alijäämän kurominen vaatii vuosilta 2025 ja 2026 huomattavan ylijäämäisiä tilinpäätöksiä.
Vuoden 2024 tilinpäätösennuste antaa hyvän pohjan vuosien 2025–26 talousohjelman toteuttamiselle ja alijäämien kattamiselle. Moni hyvinvointialueen vuosina 2023 tai 2024 tekemä päätös ja toimintatapamuutos alkaa näkyä talousluvuissa täysimääräisesti vasta tänä vuonna.
Oma Hämeen varsinainen tilinpäätös vuodelle 2024 valmistuu maaliskuussa. Aluehallitus käsittelee kokouksessaan 3. helmikuuta tarkempaa tilinpäätösennustetta, johon odotetaan mukaan myös toimialakohtaisia tietoja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli Naukkarinenhyvinvointialuejohtaja
Puh:050 306 5560olli.naukkarinen@omahame.fiSampo Salotalousjohtaja
Puh:040 657 6212sampo.salo@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Valtiovarainministeriö myönsi Oma Hämeelle lisäaikaa alijäämien kattamiseen2.7.2026 15:08:44 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriö on myöntänyt Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2029 loppuun saakka. Hyvinvointialueella on vuoden 2025 jälkeen katettavanaan edelleen 85 miljoonaa euroa kertynyttä alijäämää. Alijäämien kattaminen edellyttää jo päätettyjen tasapainottamistoimien onnistumista sekä todennäköisesti myös uusia toimenpiteitä.
Yhteistyöllä merkittävä lahjoitus Ukrainaan – kahdeksan rekallista sairaalatarvikkeita vanhasta keskussairaalasta2.7.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kanta-Hämeen hyvinvointialue, Hämeenlinnan kaupunki ja Hämeenlinna-Vanajan seurakunta ovat yhteistyössä toimittaneet Ukrainaan kahdeksan rekallista vanhan Kanta-Hämeen keskussairaalan käytöstä poistettuja lääkintälaitteita, sairaalakalusteita ja hoitotarvikkeita.
Kanta-Häme saattoi kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsyn lainmukaiseksi – Lupa- ja valvontavirasto päättää valvonnan1.7.2026 13:04:56 EEST | Uutinen
Kanta-Hämeen hyvinvointialue on saavuttanut lainmukaisen kiireettömän erikoissairaanhoitoon pääsyn tavoitteen ajallaan, mikä johti valvonnan päättymiseen ja uhkasakon välttämiseen. Onnistuminen pohjautui henkilöstön työpanokseen ja yhteisiin operatiivisiin tavoitteisiin, kuten uuden Assi-sairaalan käyttöönoton aikana. Hoitojonot lyhenivät merkittävästi.
Oma Häme kehittää hoitotarvikejakelua – toimitusajat lyhenevät vaiheittain29.6.2026 13:45:09 EEST | Tiedote
Hoitotarvikejakelun yhteydenottojen käsittely ruuhkautui alkuvuodesta Riihimäen seudulla henkilöstövajeen vuoksi. Tilanteen korjaamiseksi toimintaa on kehitetty ja henkilöstöä lisätty. Palvelua on jo parannettu merkittävästi, mutta tavoitetasoa ei ole vielä saavutettu. Tavoitteena on, että asiakkaaseen otetaan yhteyttä palvelulupauksen mukaisesti viiden arkipäivän kuluessa.
“Voin olla sellainen turvallinen ihminen, jota omassa nuoruudessani ei ollut”25.6.2026 17:39:02 EEST | Artikkeli
Lastensuojelun Kokemus innovaatioiksi ja oppimiseksi Kanta-Hämeen lastensuojelussa -hanke (KokoOma) kouluttaa nuoria kokemusasiantuntijoita lastensuojelulaitosten kummeiksi ja vertaistukihenkilöiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme