Suomalaisten velkaantuminen vuonna 2025
Suomen lainamarkkinoilla on tapahtunut merkittävä muutos viimeisen 5-vuoden aikana, kun lyhyet ja pienet lainat ovat vaihtuneet pitkäkestoisiin velkoihin, mutta miksi velkataakka on silti korkeammalla kuin koskaan?

Vuonna 2025 pikavipit ovat lähes kadonneet lainamarkkinoilta
Takavuosien pikavipit ja niiden hävyttömät sekä osin jopa laittomat korkomaksut rikkoivat monen suomalaisen talouden jopa pysyvästi ja on erinomaista, että ne ovat lähestulkoon poistuneet markkinoilta. Jostain syystä, tällä ei ole kuitenkaan ollut merkittävää vaikutusta velkaantumiseen.
Olemme päätyneet tilanteeseen, jossa sama kuluttaja lainaa 50000 euroa ja lyhentää sitä moninkertaisesti alkuperäiseen summaan verrattuna. Ongelma on siinä, että isomman summan ja näennäisesti pienempien korkojen myötä, moni luulee ottavansa järkevän lainan, vaikka todellisuudessa takaisinmaksu voi kestää yli vuosikymmenen.
Mistä velkataakan kasvu johtuu?
Tilastokeskuksen ja Suomen Pankin tuoreimpien lukujen mukaan suomalaisten kotitalouksien velkamäärät ovat jatkaneet nousuaan. Tämä johtuu useista tekijöistä, kuten:
-
Korkojen nousu – Asuntolainojen ja kulutusluottojen hoitokulut ovat kallistuneet merkittävästi viime vuosina.
-
Inflaatio ja elinkustannusten kasvu – Ruoka, asuminen ja energia vievät entistä suuremman osan kotitalouksien budjetista, mikä on lisännyt tarvetta rahoittaa menoja velalla.
-
Lainanantajien uudet strategiat – Kun pienet pikavipit ovat poistuneet markkinoilta, rahoitusyhtiöt tarjoavat nyt suurempia lainoja, joissa on pitkät maksuaikataulut. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa kuluttaja sitoutuu vuosien velkakierteeseen.
Miten kuluttajat voivat suojautua velkaantumisen sudenkuopilta?
Kuluttajien täytyy oppia ymmärtämään, että lainamarkkinoiden muutos ei ole tehnyt veloista turvallisempia, vaan velat ovat nyt vain suurempia ja pitkäkestoisempia. Seurauksena voi olla tilanne, jossa lainaa on helppo saada, mutta sen maksaminen venyy vuosikymmenen mittaiseksi.
Tilanteen muuttaminen on todella kinkkinen ongelma, sillä se vaatii parempaa talouskasvatusta sekä kotona että koulussa. Haasteena on kuitenkin se, että tämän merkitystä väheksytään edelleen jopa valtiotasolla.
Tässä kuitenkin kolme käytännön vinkkiä, joiden avulla voit välttää ylisuurten lainojen nostamisen:
-
Kilpailuta laina ennen kuin sitoudut pitkään sopimukseen. Pankkien ja rahoituslaitosten välillä on suuria eroja koroissa ja kuluissa, ja huono valinta voi maksaa tuhansia euroja vuodessa.
-
Vertaile kokonaiskustannuksia, ei vain kuukausierää. Pitkän maksuaikataulun laina voi vaikuttaa edulliselta, mutta sen kokonaiskustannus voi kasvaa valtavasti.
-
Vältä kulutus- ja joustoluottoja. Joustoluotto voi tuntua hyvältä vaihtoehdolta, mutta jos maksat vain minimilyhennyksiä, saatat päätyä maksamaan lainaa takaisin vuosikausia – moninkertaisilla kuluilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Samuli
Puh:+358 45 783 317 73samuli.savukoski@infinitygrow.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Infinity Grow Oy
Kasvuyritysten rahoitus on muuttumassa21.10.2025 17:19:05 EEST | Tiedote
Vuonna 2025 perinteiset pankkilainat ovat yhä harvempien yritysten saatavilla. Lainansaanti vaatii aiempaa enemmän vakuuksia, dokumentaatiota ja ennakoivaa taloussuunnittelua. Tämä on johtanut siihen, että yhä useampi kasvuyritys etsii rahoitusta vaihtoehtoisista lähteistä.
Kuluttajaluottamuksen tila Q4 / 2025 – epävarmuus jatkuu20.10.2025 19:29:06 EEST | Tiedote
Kuluttajien usko talouteen näyttää pysyvän myös loppuvuonna 2025 varovaisena. Vaikka inflaatio on hidastunut ja korkojen lasku on alkanut helpottaa kotitalouksien arkea, talouden epävarmuus painaa yhä luottamusta.
Onko lainojen vertailu kannattavaa ennen joulua?16.10.2025 10:12:50 EEST | Tiedote
Joulu lähestyy, ja monen kotitalouden sekä yrityksen talous joutuu koetukselle. Lahjoihin, matkustamiseen ja juhlavalmisteluihin liittyvät menot voivat kasvaa yllättävän suuriksi. Siksi moni miettii, kannattaisiko lainojen kilpailuttaminen tehdä jo ennen joulua – vai vasta vuoden vaihteen jälkeen.
Kilpailuta yrityslaina ajoissa - Kasvu jatkuu epävarmuudesta huolimatta15.10.2025 10:55:07 EEST | Tiedote
Korkotason vaihtelut ja talouden epävarmuus ovat lisänneet yritysten tarvetta suunnitelmalliseen rahoitukseen. Moni pk-yrittäjä hakee nyt varmuutta toimintaansa vertailemalla eri pankkien ja rahoituslaitosten lainatarjouksia ennakoivasti, jo ennen investointipäätöksiä.
Yritysrahoitus 2025: Suunnitelmallisuus ratkaisee, kun tuet vähenevät ja epävarmuus jatkuu10.10.2025 13:39:26 EEST | Tiedote
Pk-yritykset tarvitsevat rahoitusta kasvuun, investointeihin ja kassavirran hallintaan tilanteessa, jossa julkiset tukimuodot vähenevät ja talouden epävarmuus jatkuu. Suunnitelmallinen rahoitus, vastuullinen rahankäyttö ja ennakoiva talousajattelu ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan – erityisesti niille yrityksille, jotka haluavat vahvistaa asemiaan ja varautua tulevaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme