Suomalainen kirja ensi kertaa ikoniseen amerikkalaiseen Little Golden Books -sarjaan
Muumikirja Villit vieraat on ensimmäisenä suomalaisena teoksena valittu vuodesta 1942 ilmestyneeseen amerikkalaiseen Little Golden Books -sarjaan. Suomessa rakastettu sarja tunnetaan nimellä Tammen kultaiset kirjat. Uusi aluevaltaus tapahtuu sopivasti muumikirjojen 80-vuotisjuhlavuonna, jota parhaillaan vietetään.

Ikonisessa kultaselkäisessä Little Golden Books -sarjassa julkaistaan yhteensä kolme muumikirjaa, joista ensimmäinen ilmestyi tammikuussa 2025 Penguin Random Housen kustantamana. Kirjan tekstin ja kuvien takana on taitava ja kokenut tekijäkaksikko Riina ja Sami Kaarla. Kirja on aiemmin ilmestynyt Tammen kustantamana Täältä tulee Pikku Myy -sarjan kuvakirjana.
Humoristinen ja lämminhenkinen Villit vieraat esittelee Pikku Myyn, tuon pienen mutta hurjan hahmon, ja kertoo, kuinka hän ensi kertaa tapasi Muumimamman ja Muumipapan ja asettui heidän perheeseensä.
Little Golden Books sai alkunsa vuonna 1942 Yhdysvalloissa, kun Georges Duplaix sai idean huokeista, kestävistä, iloisista ja värikkäistä lastenkirjoista, joihin kaikilla olisi varaa. Kirjat löysivät nopeasti yleisönsä, ja niistä tuli menestys. Nyt sarjaa on julkaistu 50 maassa. Suomessa sarjaa on julkaistu vuodesta 1952 nimellä Tammen kultaiset kirjat. Sarja on onnistunut luomaan ajattomia klassikkoja, mutta heijastelemaan myös kunkin ajankohdan kiinnostavia aiheita tv-sarjoista supertähtiin. Se on säilyttänyt suosionsa sukupolvelta toiselle, ja nyt muumit pääsevät sarjan rakastettujen hahmojen joukkoon.
Villit vieraat ilmestyy suomeksi syyskuussa 2025, ja se on Tammen kultaisten kirjojen numero 316.
Lisätiedot:
Tammen lasten- ja nuortenkirjojen kustantaja Saara Tiuraniemi / +358 40 087 3335 / saara.tiuraniemi@tammi.fi
Arvostelukappalepyynnöt:
Avainsanat
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Seiväshyppääjä Wilma Murto avaa mielenmaisemaansa matkallaan maailman parhaaksi syksyllä 2025 ilmestyvässä kirjassa19.3.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Hippo Taatilan kirjoittama Yli kaiken – Wilma Murto vie lukijansa syvälle sukupolvensa suurimman suomalaisen yleisurheilijan mielen sisään elokuun 2022 Euroopan mestaruutta seuranneen kolmen vuoden aikana.
Sir Anthony Hopkinsin muistelmat julkaistaan suomeksi marraskuussa5.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Näyttelijäsuuruus kertoo uskomattoman tarinansa, miten teollisuuskaupungin pienestä pojasta kasvoi näyttämöiden ja valkokankaiden supertähti. Suomenkielisen teoksen kustantaja on Tammi ja suomentaja Tero Valkonen.
Uskomattomat 40 miljoonaa kappaletta maailmalla myynyt Ella ja kaverit -kirjasarja täyttää 30 vuotta7.2.2025 13:16:32 EET | Tiedote
Timo Parvelan Ella ja kaverit -kirjasarja juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Koululuokasta ja heidän opettajastaan kertova sarja naurattaa niin lapsia kuin aikuisiakin, ja se on ollut menestys myös ulkomailla. Maailmanlaajuisesti Ella-kirjoja on myyty uskomattomat yli 40 miljoonaa kappaletta. Sarjassa on ilmestynyt vuosien mittaan 40 kirjaa, ja helmikuussa ilmestyvä Ella ja kaverit – Tuukka tietää! on siten sarjan 41. osa. Kirja ilmestyy Ellan nimipäivänä 10.2.
Ei tehrä tästä ny numeroo – Sinikka Nopolan elämäntyötä muistellaan Arena-näyttämöllä huhtikuussa21.1.2025 10:00:00 EET | Tiedote
"Elämä fokusoi sivuun, niin minäkin" Sinikka Nopola
Elämäkertateos paljastaa uusia puolia hiihtäjälegenda Mika Myllylän traagisesta tarinasta18.12.2024 10:10:58 EET | Tiedote
Syksyllä 2025 ilmestyvä Langennut legenda on ensimmäinen elämäkertakirja Mika Myllylästä yli 20 vuoteen. Teoksen kirjoittaa tietokirjailija Marko Lempinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme