SuperC-konsortion tavoitteena on löytää huoneenlämmössä toimiva suprajohtava materiaali
Jyväskylän yliopisto on mukana kansainvälisessä SuperC-konsortiossa, jonka tavoitteena on toteuttaa huoneenlämmössä toimiva suprajohde. Työ voi onnistuessaan mahdollistaa nykyistä energiatehokkaamman tieto- ja viestintäteknologian. Konsortiossa on mukana maailman parasta osaamista suprajohteiden fysiikan, koneoppimisen ja materiaalitieteen alalta.

Maailmanlaajuisen SuperC-konsortion tavoitteena on toteuttaa huoneenlämpötilassa toimiva suprajohde kymmenen vuoden aikaikkunalla. Onnistuessaan hankkeella on merkittävä vaikutus globaaliin energiankulutukseen. Huoneenlämpötilan suprajohtavuuden saavuttamisen kaltaiset suuret haasteet edellyttävät monipuolista yhteistyötä. Konsortiossa onkin mukana yksitoista huipputason tutkimusryhmää. Suomesta konsortiossa on mukana Aalto-yliopisto ja Jyväskylän yliopisto, ulkomailta muun muassa Princetonin ja Columbian yliopistot sekä Max Planck -instituutti. SuperC-hanketta koordinoi Aalto-yliopisto.
Suprajohteet ovat aineita, joiden sähkövastus ja energiahäviöt katoavat kokonaan tietyssä lämpötilassa. Tämä säästää energiaa, koska laitteen virransyöttöön tarvitaan vähemmän energiaa. Ilmiötä hyödynnetään suurissa magneeteissa, lääketieteellisessä kuvantamisessa ja kvanttilaitteissa, ja sen avulla voitaisiin vähentää huomattavasti nykyisten tietokoneiden energiankulutusta.
Tällä hetkellä suprajohtavat laitteet toimivat kuitenkin vain äärimmäisen kylmässä, alle 200 pakkasasteen lämpötilassa sillä suprajohtavuuden saavuttaminen vaatii aineen jäähdyttämistä noihin lämpötiloihin. Jäähdyttäminen toteutetaan kalliiden laitteistojen avulla, joissa käytetään hankalasti saatavia luonnonvaroja, kuten heliumia. Siihen liittyy myös huomattava energiankulutus.
Jyväskylän yliopistossa tutkimus keskittyy nanomittakaavan laitteisiin
Jyväskylän yliopistossa suprajohtavuustutkimus on teoreettista ja se liittyy kvantti-ilmiöiden tutkimukseen pienissä nanokokoisissa elektronisysteemeissä. Teoreettinen työ pyrkii ohjaamaan konsortiossa olevien kokeellisten ryhmien työtä kohti oikeita materiaaleja ja rakenteita.
- Uudenlainen lähestymistapamme suprajohteiden löytämiseksi voi osoittautua erittäin tehokkaaksi myös muiden uusien materiaalien suunnittelussa ja löytämisessä. Lähestymistapa on erittäin lupaava, mutta se edellyttää laajamittaista maailmanlaajuista yhteistyötä, kertoo fysiikan laitoksen professori Tero Heikkilä, joka on mukana SuperC konsortiossa.

Uusi rahoitus mahdollistaa huoneenlämpötilan suprajohtavuuden
SuperC-konsortio on saanut erittäin kilpailukykyistä rahoitusta, jonka avulla tutkitaan, miten Suomessa esitetty korkean lämpötilan suprajohtavuuden mekanismi voitaisiin yhdistää koneoppimiseen. Tämä pyrkii mahdollistamaan uusien korkeammissa lämpötiloissa toimivien suprajohtavien materiaalien löytämisen.
Jos havaittaisiin, että jotkin materiaalit muuttuisivat suprajohtaviksi korkeammissa lämpötiloissa normaalipaineessa, voisi tuloksena olla tieto- ja viestintätekniikka-alan vallankumous, jonka myötä energiankulutus pienenisi merkittävästi. Lisäksi se vauhdittaisi kvanttiteknologiaa ja parantaisi suprajohtavia magneetteja käyttävän puhtaan fuusioenergian käyttöönottomahdollisuuksia.
Tutkimusta rahoitetaan osittain Simons-säätiön myöntämällä nelivuotisella ”Simons Collaboration on New Frontiers in Superconductivity” yhteistyöapurahalla. Tutkimukseen osallistuu seitsemän SuperC:n tutkijaa, ja yhteensä 18 tutkijaa seitsemästä maasta. Yhteistyön tavoitteena on kehittää uutta ja kattavaa teoreettista ymmärrystä, joka ylittää nykyisen suprajohtavuusteorian. Yhteistyötä johtaa professori B. Andrei Bernevig Princetonin yliopistosta.
SuperC-konsortio on saanut aikaisemmin rahoitusta kahdelta suomalaiselta säätiöltä. Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsi työhön kaksi miljoonaa euroa ja Keele-säätiö 695 000 euroa. Keele-säätiö myönsi myös juuri jatkorahoitusta konsortiolle, yhteensä 85 000 euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Tero Heikkilä, tero.t.heikkila@jyu.fi, +358408054804
Kuvat
Linkit
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitöstutkimuksen mukaan ryhmälauluopetus edistää nuorten hyvinvointia kehollisuuden ja hengitystietoisuuden kautta9.5.2025 09:48:03 EEST | Tiedote
Ryhmälauluopetus voi vahvistaa nuorten itsetuntoa, lievittää stressiä ja vähentää sosiaalista ahdistusta, todetaan FM, MuM Mari Koistisen musiikkikasvatuksen väitöstutkimuksessa.
Viisaus ei ole pelkkää tietämistä8.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus haastaa arkikäsitykset viisaudesta. Toisin kuin usein ajatellaan, pelkkä tieto ei tee ihmistä viisaaksi.
Pyöräillen vai vanhempien kyydillä kouluun? Vanhempien liikunnallisuus ja lyhyet matkat edistävät aktiivista kulkemista8.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Koulumatkojen kulkeminen aktiivisesti, esimerkiksi pyöräillen tai kävellen, on vähentynyt merkittävästi, osoittaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan pitkittäistutkimus. Tutkimuksessa verrattiin 1980-luvulla koulua käyneiden koulumatkaliikkumista heidän lastensa koulumatkaliikkumiseen 2010-luvun lopulla. Vanhempien rooli on tärkeä, sillä heidän liikunnallisuutensa vaikuttaa myönteisesti lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen.
Uudet professorit esittäytyivät juhlaluennoilla 7.5.20257.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston uudet professorit esittäytyivät keskiviikkona 7.5.2025. Juhlaluentonsa pitivät taloustieteen professori Mika Haapanen, kognitiivisen neurotieteen professori Piia Astikainen, kansainvälisen kehitystutkimuksen professori Tiina Kontinen sekä aivojen kehityksen professori Jan Kujala.
Tuoretta professoria Miriam Nokiaa kiehtoo muistin hermostollinen perusta7.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on nimittänyt Miriam Nokian psykologian professorin tehtävään. Professuurin erityisalana on käyttäytymisen muutoksen taustalla olevat, erityisesti keskus- ja autonomisen hermoston perusmekanismit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme