Älykello voi pian tunnistaa sydämen vajaatoiminnan
Tampereen yliopiston fysiikan tutkijoiden kehittämällä menetelmällä voidaan tunnistaa sydämen vajaatoiminta tarkemmin ja helpommin kuin on aiemmin pidetty mahdollisena. Tutkimus toteutettiin kardiologian ja laskennallisen fysiikan välisessä monitieteisessä yhteistyössä, ja se on jatkoa tiimin aiemmille läpimurroille mm. sydänperäisen äkkikuoleman riskin ennustamisessa.

Tampereen yliopiston tutkijat ovat saavuttaneet merkittävän edistysaskeleen sydänsairauksien diagnostiikassa. Uuden tutkimuksen mukaan sydämen vajaatoiminta voidaan tunnistaa luotettavasti sydämen sykevälien ominaisuuksista, joita voidaan mitata ammattilaitteiden lisäksi esimerkiksi älykelloilla.
Uusi menetelmä perustuu aikasarja-analyysiin, jonka on kehittänyt professori Esa Räsäsen johtama laskennallisen fysiikan tutkimusryhmä. Tällä analyysillä voidaan tutkia sykevälien keskinäisiä riippuvuuksia eri aikaskaaloilla sekä muita monimutkaisia piirteitä, jotka ovat tyypillisiä erilaisille sydänsairauksille.
Tutkimuksessa analysoitiin useita kansainvälisiä tietokantoja, jotka sisälsivät pitkäaikaisia EKG-mittauksia terveiltä ja sydänsairauksista kärsiviltä potilailta. Erityisesti tutkimus keskittyi sydämen vajaatoiminnan erottamiseen terveistä koehenkilöistä sekä eteisvärinäpotilaista. Uuden menetelmän avulla sydämen vajaatoiminta tunnistettiin 90%:n tarkkuudella, mikä osoittaa menetelmän olevan tehokas ja luotettava diagnostiikan apuväline.
Edullisempaa ja saavutettavampaa sydänterveyden seurantaa
Nykyisin sydämen vajaatoiminnan diagnosointi perustuu usein kalliisiin ja aikaa vieviin kuvantamismenetelmiin, kuten sydämen ultraäänitutkimukseen. Aiemmin vajaatoiminnan havaitseminen pelkistä sykeväleistä on ollut äärimmäisen vaikeaa tai jopa mahdotonta, jos potilaalla on säännöllinen sinusrytmi. Sen sijaan eteisvärinä on paljon helpompi tunnistaa ja se onnistuu jo monilla kuluttajalaitteilla.
Uusi menetelmä mahdollistaa sydämen vajaatoiminnan seulonnan huomattavasti helpommin ja kustannustehokkaammin esimerkiksi kuluttajille suunnatuilla sykemittareilla ja älykelloilla. Tämä voisi mahdollistaa sydänsairauksien varhaisemman havaitsemisen ja siten parantaa potilaiden hoitoa ja ennustetta.
– Uusi menetelmä tuo uusia mahdollisuuksia digitaaliseen terveydenhuoltoon ja potilaiden itsearviointiin, kertoo tutkimuksen pääkirjoittaja, väitöskirjatutkija Teemu Pukkila.
– Tämä tutkimus avaa uuden mahdollisuuden sydämen vajaatoiminnan varhaiseen tunnistamiseen jokaisen saatavissa olevilla laitteilla ilman raskasta lääketieteellistä diagnostiikkaa, sanoo tutkimukseen osallistunut ja Tays Sydänsairaalassa työskentelevä kardiologian professori Jussi Hernesniemi.
Tutkimusryhmässä kehitettyjä menetelmiä on aiemmin käytetty mm. sydänperäisen äkkikuoleman ennustamisessa sekä urheilun metabolisten kynnysarvojen selvittämisessä. Seuraavaksi tutkimusryhmä pyrkii vahvistamaan tulokset isommilla aineistoilla sekä selvittämään, miten vastaavilla menetelmillä voisi tunnistaa muita sydänsairauksia vielä tarkemmin. Tulokset antavat lupaavia näyttöjä siitä, miten kehittyneet algoritmit voivat mullistaa sydän- ja verisuonisairauksien diagnostiikan ja hoidon.
Tutkimus on julkaistu Heart Rhythm O2-lehdessä 31.1.2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Esa Räsänen
050 301 3386
esa.rasanen@tuni.fi
Kuvat

Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston vuoden 2024 tilinpäätös: kansainvälinen tutkimusrahoitus kasvoi ja tutkintomäärät nousivat kaikilla koulutusasteilla27.3.2025 15:55:38 EET | Tiedote
Tampereen yliopiston saama kansainvälinen kilpailtu tutkimusrahoitus jatkoi kasvuaan vuonna 2024. Kymmeneltä koulutusalalta suoritettiin kaikkiaan 4 809 tutkintoa, mikä oli 400 edellisvuotta enemmän. Yliopisto valittiin mukaan Euroopan unionin sirusäädöksen pääinstrumentteihin. Liikevaihto kasvoi 367,5 miljoonaan euroon ja varsinaisen toiminnan tulos tasapainottui tavoitellusti. Tampereen korkeakoulusäätiön hallitus hyväksyi säätiön vuoden 2024 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen torstaina 27.3.2025.
Väitös: Kuoleman julkiseen käsittelyyn liittyvät talous, vaikuttaminen ja lohduttaminen, mutta kerrosten avaaminen vaatii historian tuntemusta27.3.2025 08:28:45 EET | Tiedote
FM Anna Huhtalan historia-alan väitöskirjatutkimus perehtyy 1920–1930-lukujen Suomen väkivalta- ja onnettomuuskuolemien eli poikkeuksellisten kuolemien julkiseen käsittelyyn ja osoittaa, että monet nykypäivän uutisten sisällöt pohjaavat vuosikymmeniä vanhoihin tapoihin ja käytänteisiin. Samaan aikaan kun uutisarvolla ja poliittisilla ja kaupallisilla tavoitteilla on merkityksensä, vaikuttaa kuolemasta kertovien uutisten sisältöön myös tarve ymmärtää tapahtunutta ja löytää lohdutusta.
Tampereen yliopisto kiinnostaa hakijoita – hakijamäärä kasvoi26.3.2025 13:12:56 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa Tampereen yliopistoon haki yhteensä 34 000 hakijaa. Yhteishaun kanssa samaan aikaan järjestettiin yliopistojen avoimen väylän haku, jossa Tampereen yliopiston hakukohteisiin jätettiin 315 hakemusta. Opiskelupaikkoja syksyllä alkavaan koulutukseen on tarjolla yli 3 600.
Tampereen yliopistosta valmistuu 135 uutta lääkäriä26.3.2025 08:40:00 EET | Tiedote
Tampereen yliopistosta valmistuvat lääketieteen lisensiaatit vannovat lääkärinvalansa perjantaina 28.3.2025. Tutkintotodistuksen kuusivuotisesta koulutuksesta saa 135 nuorta lääkäriä. Nyt valmistuvat mukaan lukien Tampereen yliopistosta on valmistunut kaikkiaan 4428 lääketieteen lisensiaattia. Yliopisto aloitti lääkärikoulutuksen vuonna 1972.
Lapsiuhritutkimus selvittää lasten kokemaa väkivaltaa25.3.2025 12:24:39 EET | Tiedote
Tampereen yliopisto toteuttaa seuraavan kansallisen Lapsiuhritutkimuksen vuosina 2025-2026 osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Turvalliset kadut -kokonaisuutta. Aikaisempien Lapsiuhritutkimusten tuloksia on käytetty laajasti päätöksenteossa sekä lasten ja nuorten palveluiden kehittämisessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme