Taantunut venemarkkina ei hidastanut Päijän Boatsin kasvua kotimaassa - avaa viennin myös pohjoismaihin
7.2.2025 09:00:43 EET | Päijän Boats Oy | Tiedote
Soutuvenevalmistaja Päijänin markkinaosuus kasvoi Suomessa 30 %:iin vuonna 2024. Onnistumisen kruunaa ulkomaanviennin käynnistyminen vuonna 2025 sekä kasvua tukevien uutuustuotteiden lanseeraus Vene25Båt -näyttelyssä.
Vuonna 2024 Päijänin pitkäjänteinen työ tuotti hedelmää ja kasvun uskotaan jatkuvan myös tulevina vuosina. Suomen soutuvenemyynnistä Päijänin markkinaosuus oli vuonna 2024 jo 30 %, ja toimitettujen Päijän-veneiden määrä kasvoi 10 % vuodesta 2023. (Vuoden 2023 markkinaosuus: n. 20 %.)
Vuoden 2022 “koronahuipun” jälkeen Suomen kokonaisvenemarkkina on supistunut joka vuosi. Myös soutuveneiden kysyntä on laskenut. Vuonna 2024, Päijän jatkaessa kasvuaan, soutuveneiden tukkutoimitusmäärä oli Finnboatin tilastojen mukaan vain 1 600 soutuvenettä, mikä on tilastohistorian matalin arvo.
“Veneala on elänyt valitettavan kovassa taantumassa viimeiset pari vuotta, ja niin kotimaan myynti kuin vientikin on laskenut kaikilla sektoreilla. Meillä on ollut koko ajan periaatteena uudistaa soutuveneilyä perinteitä kunnioittaen ja soutaa hieman vastavirtaan siitä näkökulmasta, mitä muut tekevät. Moni ei uskonut, että soutuveneestä voi vielä tänä päivänä tehdä ns. salonkikelpoisen tuotteen ja rakentaa kasvutarinaa. Me uskoimme ja olemme mielestämme nyt viimeistään osoittaneet sen. Myyntimäärät ovat kasvaneet joka vuosi aina vuodesta 2022 tähän päivään, vaikka Suomen kokonaisvenemarkkina on supistunut joka vuosi”, toteaa Päijänin myynti- ja markkinointijohtaja Jukka Hakala.
Samaan aikaan kun kotimaan myynti vetää, niin ovet aukeavat myös kansainvälisille markkinoille. Neuvottelut norjalaisen maahantuojan kanssa johtivat siihen, että Päijänin kansainvälinen matka alkaa uudelleen Sandnessjøenissä sijaitsevan Sealine Products AS -nimisen maahantuontiyrityksen kanssa vuonna 2025.
“Päijänin kansainvälisen kysynnän uudelleenherääminen lämmittää mieltä. Meillä on veneistä ja Aeroista keskustelut auki yhteensä yli kymmeneen maahan, joista useassa hierotaan enää yksityiskohtia. Me tiedämme, että tuotteemme laatu kestää vertailun millä tahansa markkinalla, mutta kun aika pienillä resursseilla ponnistetaan, niin kaikki ihmeet eivät tapahdu kerralla. Meillä on aika kunnianhimoiset tavoitteet kansainvälisesti niin patetoitujen veneidemme kuin Päijänin Aerot®-airojen osalta.
Ensimmäinen erä Norjaan lähtee huhtikuussa ja tulee käsittämään noin 30 venettä. Tämän uskomme olevan vasta pisara tulevasta viennistämme. Onnistumiset kotikentällä luovat uskoa siihen, että Päijän pärjää maailmalla, toteaa Päijänin toimitusjohtaja Antti Mäkelä.
Helmikuussa 2025 Päijän avasi myös verkkokauppansa ruotsalaisille asiakkailleen. Päijän-veneitä on historian aikana viety tuhansia kappaleita pääasiassa Ruotsiin, Norjaan ja Saksaan. Nyt vanhojen veneiden omistajat kaipaavat varaosia ja lisävarusteita. Verkkokauppa tullaan avaamaan tulevaisuudessa kaikille potentiaalisille markkinoille.
Pitkän, yli 50-vuotisen historiansa aikana Päijän on elänyt läpi monet eri vaiheet eri aikakausina. Päijänin vakaat veneet ovat historian saatossa ihastuttaneet niin kotimaisia kuin ulkomaisia käyttäjiään. Soutuveneilyn huippuvuosina 1970-1990-luvuilla Päijänin jälleenmyyjäverkosto ulottui ympäri Itämeren aluetta sekä ympäri pohjolaa. Messuilla käytiin aina Saksassa asti esittelemässä uusimpia suomalaisia veneilyinnovaatioita. Päijän oli samaan aikaan Suomen myydyin soutuvene.
2000-luvulla Päijänin vienti ja myynti kuitenkin hiipuivat ja viimeistään sammuivat tehdaspalon savuihin vuonna 2019. Vuonna 2021 tuhkasta lähdettiin rakentamaan uutta Päijän-brändiä perinteitä kunnioittaen. Ajanjakso ei sinänsä ollut otollisin. Kovin koronabuumi oli päällä, eikä uusi yritys ehtinyt siitä oikein osaansa ottaa, mutta kirinyt nyt pari vuotta myöhemmin merkittävän paikan suomalaisessa soutuvenemarkkinassa.
Päijän uutuudet esillä Vene25Båt -messuilla, Helsingin messukeskus,
7.2-16.2.2024, OSASTO: 6b90
Lähde: Finnboatin keräämä venevalmistajien soutuveneiden tukkutoimitustiedot. (2022: tukkutoimitukset n.4000 kpl, 2023: tukkutoimitukset n.2000 kpl.)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti MäkeläToimitusjohtajaPäijän Boats Oy
Puh:+358 40 583 8952antti@paijanboats.compaijanboats.comJukka HakalaMyynti- ja markkinointijohtajaPäijän Boats Oy
Puh:+358 44 341 9069jukka@paijanboats.compaijanboats.comLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijän Boats Oy
Teleskooppiset Aerot®-airot uudistavat soutamista – Maailman ainoat modulaariset / teleskooppiset soutuveneairot syntyivät aidoista tarpeesta.6.2.2026 11:57:05 EET | Tiedote
Soutaminen on yksi vanhimmista tavoista liikkua vesillä. Aerot®-airojen kehityksessä Päijän on lähtenyt ratkaisemaan juuri niitä kysymyksiä, jotka ovat pysyneet muuttumattomina vuosisatojen ajan: oikea pituus, toimiva geometria ja se, että airo todella sopii veneeseen – ei toisin päin.
Päijän uudistaa klasikkonsa – uusi väri ja teleskooppiset Aerot®-airot syntyvät kuuntelemalla soutajia.6.2.2026 11:34:37 EET | Tiedote
Päijänin klassinen kelta-vihreä väri on kulkenut mukana yli viiden vuosikymmenen ajan. Se on ollut tunnusmerkki rauhallisille hetkille vesillä ja laatutietoiselle veneilijälle, joka arvostaa toimivuutta, kestävyyttä ja ajattomuutta. Nyt, yli 50 vuoden jälkeen, Päijän päivittää perinnevärinsä. Uudistus on syntynyt asiakaspalautteen pohjalta ja perinteitä kunnioittaen.
Päijänin Aeroille patentti – innovaatio uudistaa soutamisen.5.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on hyväksynyt Päijän Boats Oy:n Aerot® -airoille myönnetyn patenttihakemuksen. Aerojen innovatiivinen muotoilu ja tekniset ratkaisut tekevät soutamisesta entistä kevyempää, ergonomisempaa ja miellyttävämpää. Hyväksytty patentti vahvistaa Päijänin asemaa soutamisen edelläkävijänä ja suomalaisen veneilyalan innovaattorina.
Päijänin uutuudet ensi kertaa Suomessa Vene25Båt-messuilla – tähtäimessä kasvun jatko ja kansainvälistyminen7.2.2025 09:33:33 EET | Tiedote
Modulaariset Aerot® – maailman vastuullisin airo? Päijän esittelee Vene25Båt- messuilla modulaarisen version patentoidusta airoratkaisuistaan Aeroista, jotka nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Tuoteinnovaatio on julkaistu aiemmin marraskuussa maailman suurimmilla veneilyalan tarvikemessuilla Metstradessa Hollannissa, joille Päijän osallistui osana Suomen paviljonkia. Modulaarinen rakenne tekee Aeroista entistä vastuullisemman valinnan sekä antaa käyttäjälle enemmän mahdollisuuksia muokata tuotetta haluamanlaisekseen. “Modulaarisuuden ajatuksena on, että voimme luoda Aeroista asiakkaillemme periaatteessa ikuiset. Olemme vahvasti pikakulutuskulttuuria vastaan ja haluamme tehdä tuotteistamme pitkäikäisiä ja helposti korjattavia. Perinteinen puuairo nykyvalmistusmenetelmillä kestää hyvänä vain muutaman vuoden. Lakkapinta halkeaa helposti minkä jälkeen airot imevät itseensä vettä. Modulaarisuus mahdollistaa Aerojen päivittämisen esimerkiksi venekoon vaihtuessa vain varret vaihtamalla.
Päijän avaa osakeannin soutuvenekansalle14.8.2024 10:15:00 EEST | Tiedote
Ikoninen suomalainen soutuvenevalmistaja Päijän hakee kasvua rahoituskierroksella, joka alkaa 16.8.2024 klo 12. Osakeanti on auki syyskuun puoliväliin saakka. Joukkorahoituksella voi päästä Päijän-omistajaksi ja omistajaetujen piiriin. Rahoitus mahdollistaa Päijänin premium-soutuveneiden tuotannon kasvattamisen vastaamaan kysyntää Suomessa ja uusilla vientimarkkinoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme