Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten

Pk-yritysten suhdannenäkymät alamaissa Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)

Jaa

Suomen Yrittäjät, työ- ja elinkeinoministeriö ja Finnvera laativat kahdesti vuodessa pienten ja keskisuurten yritysten taloudellista asemaa kartoittavan Pk-yritysbarometrin. Kevään 2025 Pk-yritysbarometrissa Pohjanmaan ELY-keskusalueen (Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat) yleiset suhdannenäkymät ovat synkentyneet viime syksyn mittauksesta. Yleisen suhdannenäkymän saldoluku on -6, mikä on koko maan tilannetta heikompi.

Teollisuuustyöntekijä katsoo nauloja. ELY:n, Finnveran ja Yrittäjien logot.
Vaikka yleiset suhdannenäkymät ovat negatiiviset, henkilökunnan määrän odotetaan kasvavan hienoisesti ja myös liikevaihdon sekä innovaatioiden kasvuodotukset ovat positiiviset.

Vaikka yleiset suhdannenäkymät ovat negatiiviset, henkilökunnan määrän odotetaan kasvavan hienoisesti ja myös liikevaihdon sekä innovaatioiden kasvuodotukset ovat positiiviset. Sen sijaan kannattavuuden ja investointien arvon saldoluvut ovat miinuksella. Kasvuhakuisia tai voimakkaasti kasvuhakuisia on lähes 40 prosenttia vastaajista, kuten viime syksyn mittauksessa.  

Yli puolet yrityksistä kokee, että työvoiman saatavuus rajoittaa yrityksen kasvua jonkin verran. Merkittävä kasvun este se on 11 prosentille vastaajista. Toisaalta nykyisessä suhdannetilanteessa huomattava osa yrityksistä ei koe tarvetta työllistää. Viidesosa vastaajista kokee tarvetta sopeuttaa toimintaansa. Yleisimmät sopeutustoimet ovat lomautukset sekä työaikajärjestelyt, irtisanomiset ovat vasta kolmanneksi yleisimpänä vaihtoehtona. 

Reilu viidennes kyselyyn vastanneista pk-yrityksistä kertoo aikovansa hakea ulkopuolista rahoitusta. Osuus on kasvanut viime syksyn kyselyyn verrattuna. Valtaosa rahoitustarpeista kohdistuu edelleen kone-, laite- tai rakennusinvestointeihin.  

Kevään 2025 pk-yritysbarometrissa kartoitettiin pk-yritysten digitaalisten palveluiden sekä tekoälyn käyttöä. Toiminnan digitalisoitumisen mahdollisuuksia nähdään erityisesti asiakaspalvelun parantumisessa, yrityskuvan vahvistamisessa ja uusien asiakasryhmien tavoittamisessa. Valtaosalla vastaajista on käytössä omat kotisivut ja sosiaalisen median tili tai tilejä.  

Tekoälyn osalta vastaajakunta oli jakautunutta. Yli neljäsosa vastaajista kokee tekoälyn käytön relevanttina seuraavan vuoden aikana ja 9 prosenttia vastaajista suunnitteleekin ottavansa käyttöön tekoälysovelluksia ja ohjelmistorobotiikkaa. Tekoälyä käytetään eniten kielikäännöksiin, ideoinnin tueksi sekä viestinnässä, markkinoinnissa ja myynnissä ja sen koetaan tehostavan toimintaa ja vapauttavan aikaa. Toisaalta yli puolet vastaajista ei käytä tällä hetkellä lainkaan tekoälyä eikä näe hyötyjä generatiivisen tekoälyn käytössä yrityksen toiminnalle. Tekoälyn käytön esteistä suurimpana nähdään tiedon ja osaamisen puute. 

Kyselyyn vastasi Pohjanmaan ELY-keskusalueella (Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat) lähes 190 yritystä. Vastaajayritysten toimialat jakautuivat seuraavasti: palvelut 54 %, kauppa 17 %, rakentaminen 14 %, teollisuus 14 %.  

Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus. Saldoluku voi vaihdella +100:n ja -100:n välillä. Positiivinen lukema tarkoittaa optimistista ja negatiivinen pessimististä näkemystä taloudesta.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Finnveran aluepäällikkö Päivi Kinnunen (Pohjanmaa), puh. 029 460 2631
Aluejohtaja, Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät, Maija Aarnio, puh. 050 374 0727
Pohjanmaan ELY-keskus, tutkija, Meeri Koski, puh. 0295 028 686

Liitteet

Pohjanmaan ELY-keskus tukee alue- ja yhdyskuntarakenteen tasapainoista kehittämistä, kehittää elinkeino-, innovaatioympäristö-, maaseutu- ja työvoimapolitiikkaa sekä edistää osaamista, koulutusta, työperäistä maahanmuuttoa sekä maahanmuuttajien työllistymistä ja kotouttamista. Toimialueeseemme kuuluvat Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten

NTM-centralen beviljade nästan 40 miljoner euro för utveckling av företag, kompetens och landsbygd i Österbotten och Mellersta Österbotten20.8.2025 08:15:00 EEST | Pressmeddelande

Under tiden 1.1.-30.6.2025 beviljade NTM-centralen nästan 40 miljoner euro för finansiering av områdena Österbotten och Mellersta Österbotten för utveckling av näringsliv och kompetens. Finansieringen riktades bland annat till företagens tillväxt och internationalisering, kompetensutveckling samt för utveckling av jordbruk och landsbygd. Förutom finansiering beviljad av NTM-centralen i Österbotten har området också fått finansiering från andra NTM-centraler samt Business Finland.

ELY-keskus myönsi lähes 40 miljoonaa euroa yritysten, osaamisen ja maaseudun kehittämiseen Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla20.8.2025 08:15:00 EEST | Tiedote

ELY-keskus myönsi ajalla 1.1.-30.6.2025 lähes 40 miljoonaa euroa rahoitusta Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueille elinkeinoelämän ja osaamisen kehittämiseksi. Rahoitusta suunnattiin muun muassa yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen, osaamisen kehittämiseen sekä maatalouden ja maaseudun kehittämiseen. Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämän rahoituksen lisäksi aluetta ovat rahoittaneet myös muut ELY-keskukset sekä Business Finland.

Farmer Time Finland sammanförde unga och jordbruksproducenter – nu representerar den österbottniska innovationen Finland i en europeisk projekttävling19.8.2025 12:00:00 EEST | Pressmeddelande

Finland har valt sina kandidater till EU:s årliga tävling ”Agricultural and Rural Inspiration Awards”'. I år representeras Finland bl.a. av projektet Farmer Time Finland, som leds av ProAgria Österbottens Svenska Lantbrukssällskap. Projektet använder innovativa metoder för att ge barn och unga en insyn i jordbruksproduktionen, direkt från gården till deras skärm via bland annat Teams, Zoom eller WhatsApp.

Farmer Time Finland toi yhteen nuoret ja maataloustuottajat – nyt pohjalaisinnovaatio edustaa Suomea Euroopan hankekilpailussa19.8.2025 12:00:00 EEST | Tiedote

Suomi on valinnut ehdokkaansa vuosittaiseen EU:n ”Agricultural and Rural Inspiration Awards” -kilpailuun. Tänä vuonna Suomea edustaa muun muassa ProAgria Österbottens Svenska Lantbrukssällskapin luotsaama Farmer Time Finland -hanke. Hankkeessa tuotiin maataloustuotanto lähelle lapsia ja nuoria innovatiivisin keinoin, suoraan maatilalta heidän ruudulleen mm. Teamsin, Zoomin tai WhatsAppin kautta.

Sysselsättningsöversikt för juni: Arbetslösheten fortsätter att öka medan antalet lediga platser minskar i långsammare takt (Österbotten, Mellersta Österbotten)22.7.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

Inom området för NTM-centralen i Österbotten fanns det i slutet av juni sammanlagt 9 620 arbetslösa arbetssökande. Det är 1 015 fler än för ett år sedan. Antalet arbetslösa var i juni 1 371 fler än under föregående månad. Andelen arbetslösa arbetssökande av arbetskraften inom Österbottens NTM-centrals område är den lägsta i Fastlandsfinland (8,3 %). Motsvarande andel i hela landet är 12,2 %. Uppgifterna framgår av UF-centrets Arbetsförmedlingsstatistik.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye