Kokoomuksen Partanen: Yksiselitteinen ”ei” maakuntaverolle ei Lindtmanilta onnistu – SDP ajaa vaaleihin sammutetuin lyhdyin
”SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ei ole suostunut yksiselitteisesti kertomaan SDP:n kantaa maakuntaveroon. Vasen käsi kurkottaa jo veronmaksajan kukkaron pohjaa kohti”, varoittaa kokoomuksen kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen.

”Antti Lindtman yrittää harhauttaa äänestäjiä sanomalla, ettei SDP:n mielestä maakuntaveron valmistelu ole juuri nyt ajankohtaista. Maakuntaverolle jätetään kuitenkin ikkuna auki tulevaisuuden uusien menokohteiden varalle. Uskaltaako äänestäjä ottaa riskin vielä uudesta verosta kaikkien olemassa olevien päälle?” Partanen kysyy.
SDP:llä on maakuntaveron käyttöönotosta puoluekokouspäätös vuodelta 2023. Vielä viime elokuussa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen totesi SDP:n kesäkokouksessa, että ”ilman omaa verotusoikeutta sote-alueet ovat aika lailla kädettömiä". Ilta-Sanomien vaalitentissä 4.2. puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman kuitenkin käänsi takkinsa ja totesi, ettei SDP kannata maakuntaveroa kunta- ja aluevaaliohjelmassaan.
Maakuntavero suurella todennäköisyydellä kiristäisi verotusta, kun verojärjestelmään tulisi mukaan uusi itsenäinen verottaja. Verojärjestelmän hallinnasta tulisi entistä vaikeampaa.
”Suomessa on vain yhdet veronmaksajat, joiden kukkaron pohja häämöttää jo. SDP on kuitenkin valmis pitämään mahdollisuuden auki vielä yhdelle uudelle verolle. Kun ei ole kykyä eikä kestävyyttä priorisoida tai sopeuttaa julkisia menoja, kansalaisten verottaminen on SDP:lle aina helpoin vaihtoehto”, Partanen sanoo.
Maakuntaveron kannattajat väittävät sen lisäävän hyvinvointialueiden taloudellista omavaraisuutta ja tehokkuutta. Tosiasiassa verotusoikeus johtaisi todennäköisesti päinvastaiseen lopputulokseen. Alueilla, joilla jo nyt on paljon ikääntyneitä ja vähän veronmaksajia, maakuntaverolla lisättäisiin entisestään palkansaajien verotaakkaa ja palvelutasosta jouduttaisiin silti todennäköisesti tinkimään.
”Palvelutason eriytyminen johtaisikin ennen pitkää perusoikeuksien kannalta kestämättömään tilanteeseen. Maakuntaveron tuottama alueellinen eriytyminen olisi korjattava laajalla tasausjärjestelmällä. Samalla katoaisi maakuntaveron keskeiseksi perusteluksi esitetty taloudellinen kannustin järjestää palvelut tehokkaasti. Soten ongelmat ratkeavat vain rakenteita uudistamalla, ei lisää verottamalla”, Partanen linjaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina PartanenKansanedustaja
Savo-Karjalan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sirén: Suomen tavoite on yksiselitteinen – Ukrainan tuki on varmistettava22.12.2025 14:44:30 EET | Tiedote
Suuren valiokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén korostaa, että Suomen lähtökohta Ukrainan rahoituksesta on ollut koko ajan selvä: tuki Ukrainalle on turvattava. Sirénin mukaan paras ja oikeudenmukaisin ratkaisu olisi ollut Venäjän jäädytettyjen varojen käyttö, mutta Suomi on ollut valmis myös muihin ratkaisuihin, jotta Ukrainan tukeminen ei vaarannu.
Kokoomuksen Kaunisto: EU:n päätös tukea Ukrainaa on huono uutinen Venäjälle22.12.2025 14:09:12 EET | Tiedote
EU on päättänyt turvata Ukrainan rahoituksen seuraavalle kahdelle vuodelle 90 miljardin euron suuruisella tukipaketilla. Päätös syntyi vaikeiden neuvottelujen jälkeen, mutta lopputulos selvä: Ukrainan kyky puolustautua ja ylläpitää valtion perustoimintoja on turvattu. Ukrainan taistellessa itsenäisyydestään ei käytännössä ole väliä, tulevatko rahat lainasta vai Venäjän jäädytetyistä varoista.
Kokoomuksen Valtola: Hallitus kitkee raskaus- ja perhevapaasyrjintää työelämästä18.12.2025 11:50:57 EET | Tiedote
Hallitus esittää muutoksia tasa-arvolakiin puuttuakseen nykyistä tehokkaammin raskaus- ja perhevapaasyrjintään työelämässä. Esityksellä vahvistetaan työntekijöiden oikeusturvaa, lisätään työnantajien läpinäkyvyysvelvoitteita ja päivitetään lainsäädäntö vastaamaan muuttuneita työelämän käytäntöjä.
Kokoomuksen Keto-Huovinen: Sosiaaliturvan väärinkäyttö heikentää hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa18.12.2025 08:28:10 EET | Tiedote
Hallituksen esitys sosiaaliturvan väärinkäytöksiin puuttumiseksi lähti tänään lausuntokierrokselle. Kansanedustaja Pihla Keto-Huovisen mukaan väärinkäytökset vievät resursseja sekä veronmaksajilta että niiltä, jotka tarvitsevat tukea aidosti.
Kokoomuksen Sirén: Luonnonarvomarkkinat tuovat lisäresursseja luontotekoihin17.12.2025 16:20:53 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén katsoo, että lausunnoille lähtenyt hallituksen esitys luonnonsuojelulain muuttamisesta on tärkeä askel luontokadon pysäyttämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme