Oulun yliopiston tutkintomäärät kasvussa
Oulun yliopistosta valmistuu yhä enemmän kandidaatteja sekä maistereita ja diplomi-insinöörejä. Ylempiä korkeakoulututkintoja myönnettiin vuonna 2024 jopa 14 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Lisäys on selvästi kansallista tasoa suurempi. Kandidaatin tutkintojen määrä on kasvanut tasaisesti kolme vuotta ja tohtorin tutkintojen määrä viimeiset neljä vuotta.

Vuonna 2024 Oulun yliopistossa valmistui 1325 alempaa ja 1649 ylempää korkeakoulututkintoa.
”Alempien korkeakoulututkintojen määrään vaikuttavat vuosina 2020–2022 tehdyt aloituspaikkalisäykset. Seuraamme opintojen etenemistä ja pyrimme huolehtimaan, että mahdollisimman moni opintonsa aloittanut myös suorittaa tutkinnon loppuun”, kertoo koulutusvararehtori Mirja Illikainen Oulun yliopistosta.
”Olemme hyvässä suunnassa Pohjois-Suomen merkittävänä koulutustoimijana. Parhaillaan teemme tulevaisuustyötä, miten kehitymme kouluttajana, kun Suomen ikäluokat pienenevät merkittävästi.”
Alempia korkeakoulututkintoja on valmistunut aiempaa enemmän erityisesti tekniikan aloilla sekä tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen alalla.
Koulutusmäärälisäyksien taustalla on valtion tavoite, jonka mukaan puolet 25–34-vuotiaista olisi suorittanut korkeakoulututkinnon vuonna 2030. Suomi on jäänyt korkeakoulutettujen osuuden kehityksessä jälkeen monista verrokkimaista.
Oulun yliopistosta valmistuneiden työllisyystilanne on pysynyt hyvällä tasolla viime vuosina. Viisi vuotta valmistumisen jälkeen 82 prosenttia uraseurantakyselyyn vastanneista on ollut joko vakituisessa tai määräaikaisessa kokopäivätyössä. Työttömänä työnhakijana oli vain 2 prosenttia. Yhteensä 87 prosenttia suosittelisi saamaansa koulutusta muille ja 86 prosenttia on tyytyväisiä tutkintoonsa työuransa kannalta. Uraseurantakyselyn tulokset ovat vuosilta 2017–2023.
Tohtorin tutkintoja valmistui viime vuonna Oulun yliopistossa 195 kappaletta, ja määrä on vakiintunut välille 150–200 vuodessa. Lähivuosina tutkintojen määrää tulee kasvattamaan tohtorikoulutuspilotti, johon rekrytoitiin 98 uutta väitöskirjatutkijaa kuluvan vuoden alusta. Tohtorikoulutus on kaikkiaan hyvin kansainvälistä: esimerkiksi pilottiin palkatuista 42 prosenttia on Aasian maista, kun Suomen kansalaisia on 34 prosenttia.
Yhteishaku Oulun yliopiston suomenkielisiin koulutuksiin on 11.–25.3.2025.

Lue lisää:
Yhteyshenkilöt
Juha MönkkönenSuunnittelupäällikköOulun yliopisto
Puh:0294 487369juha.monkkonen@oulu.fiElina Mattila-NiemiViestintäpäällikkö
Puh:050 336 1690elina.mattila-niemi@oulu.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Jukka Hakkolasta Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani28.5.2025 13:52:05 EEST | Tiedote
Jukka Hakkolan nelivuotiskausi lääketieteellisen tiedekunnan dekaanina alkaa 1.8.2025. Hakkola on työskennellyt Oulun yliopistossa ja hänellä on sekä lääketieteen alan osaamista että johtamiskokemusta.
FINWOMAN-terveystutkimus antaa naisille äänen – tavoitteena paremmat hoitokäytännöt ja terveyspalvelut28.5.2025 05:50:00 EEST | Tiedote
Laaja kansallinen FINWOMAN-kyselytutkimus tarjoaa suomalaisille naisille mahdollisuuden kertoa kokemuksistaan naisten terveyteen liittyvistä haasteista. Tutkimuksen keskiössä on munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS), joka on naisten yleisin hormonaalinen häiriö ja vaikuttaa monipuolisesti terveyteen ja hyvinvointiin. Kyselyllä selvitetään myös yleisesti naisten terveyttä.
Hyttysistä on paljon kokemusta, mutta vähän tieteellistä tietoa – laaja hyttystutkimus käynnistyy pohjoisessa, tavoitteena hyttysmäärien ennustaminen28.5.2025 05:05:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomessa ja Ruotsissa käynnistyy ainutlaatuinen tutkimus, jolla ensi kertaa selvitetään eri hyttyslajien levinneisyyksiä ja vuosittaisia runsausvaihteluita. Tutkimuksessa käytetään uusimpia dna-menetelmiä, konenäköä ja mallinnusta hyttysten esiintymiseen vaikuttavien tekijöiden selvittämiseen. Hyttysiä arvioidaan myös hillan pölyttäjinä, ja perimätietoa hyttysistä kartoitetaan.
Valtaosa syksyn uusista opiskelijoista valittu26.5.2025 12:10:00 EEST | Tiedote
Ylioppilastutkintotodistuksen perusteella valittavat uudet opiskelijat Oulun yliopiston suomenkielisiin kandidaatti- ja maisterikoulutuksiin on valittu. Kevään toisen yhteishaun todistusvalinta valmistui 26.5.2025, ja valitut saavat ilmoituksen valinnastaan Opintopolku-palvelussa. Valitun tulee ottaa opiskelupaikka vastaan 10.7. klo 15 mennessä.
Omaishoidossa hyötyä uusista käytännöistä – kinestetiikka tukee sujuvampaa hoitoa23.5.2025 05:28:00 EEST | Tiedote
Vanhuksia pyritään hoitamaan yhä pidempään kotona, mutta miten varmistetaan, että omaishoitajat ja -hoidettavat jaksavat? Kinestetiikka eli liikkumista ja toimintakykyä tukeva avustamisen tapa voi kehittää sekä omaishoitajan osaamista että omaishoidettavan osallisuutta avustustilanteissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme