Keskimaan markkina-asema vahvistui edelleen päivittäistavarakaupassa – investoinnit myymäläverkostoon vauhdittavat kasvua
Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2024 liikevaihto nousi hieman ja tulos parani. Keskimaan liikevaihto nousi merkittävästi päivittäistavarakaupassa, kun taas muilla toimialoilla liikevaihto jäi edellisvuoden tasosta. Vuoden 2024 aikana Keskimaa avasi kolme uutta S-marketia ja yhden uuden Salen. Majoitustoiminnan onnistuneen vuoden huipensi yksi matkailualan suurimmista uutisista Keski-Suomessa, Break Sokos Hotel Himoksen rakentamisen käynnistyminen keväällä 2024. Erinomainen tulostaso mahdollistaa ennätyksellisen ylijäämänpalautuksen Keskimaan asiakasomistajille.

Keskimaan vuoden 2024 verollinen myynti oli 927,9 miljoonaa euroa. Liikevaihtoa kertyi 759,5 miljoonaa euroa, mikä oli 0,6 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Operatiivinen tulos oli 39,1 miljoonaa euroa (ed. v. 31,1 miljoonaa euroa), ollen 5,1 % liikevaihdosta. Keskimaan omavaraisuusaste oli 81,6 % (ed. v. 80,1 %).
– Keskimaan vuosi 2024 sujui vahvassa myötätuulessa. Takanamme on erinomainen vuosi, jonka aikana vahvaa kehitystä tapahtui monella eri mittarilla niin henkilöstötyytyväisyyden, asiakastyytyväisyyden kuin talouden tunnuslukujen osalta. Korkea työtyytyväisyys ja asiakkaiden vahva luottamus ovat erinomainen yhdistelmä, jonka ansiosta ylsimme suotuisaan myynnin kehitykseen ja historiallisen hyvään taloudelliseen tulokseen. Toiminnastamme syntyvän tuloksen käytämme täysimääräisesti Keski-Suomen ja keskisuomalaisten ihmisten hyväksi, kertoo Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
Keskimaan päivittäistavarakaupan vahva kehitys jatkui. Päivittäistavarakaupan liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 3,7 % ja sen sisällä ruoan verkkokauppa kasvoi 9,3 %. Keskimaan päivittäistavarakaupan myynti kasvoi selvästi muuta päivittäistavaramarkkinaa vahvemmin. Päivittäistavarakaupassa ja päivittäistavaroiden verkkokaupassa Keskimaa on säilyttänyt asemansa Keski-Suomen markkinajohtajana. Käyttötavarakaupan liikevaihto pysyi lähes samalla tasolla edellisvuoteen verrattuna, laskua oli - 0,1 %.
− Viime vuosi oli meille kasvun vuosi erityisesti päivittäistavarakaupassa. Ruokakaupan kasvu on edelleen jatkunut selvästi markkinaa voimakkaampana, ja kasvua ovat edesauttaneet uusien, korvaavien marketien avaukset ja myös yksi uusi S-market eli S-market Mäki-Matti, Antti Määttä iloitsee.
Keskimaan matkailu- ja ravitsemiskaupan liikevaihto laski 2,9 % edellisestä vuodesta. Keskimaa vahvisti asemaansa Jyväskylän matkailuliiketoiminnan markkinajohtajana, kun matkailukauppa kasvoi 5,8 %. Molemmissa Keskimaan hotelleissa, Solo Sokos Hotel Paviljongissa sekä Original Sokos Hotel Alexandrassa, päästiin ennätystasolle majoitusmäärissä. Yleisesti heikko taloustilanne vähensi ravintolapalvelujen kysyntää, mikä näkyi liikevaihdon laskuna Keskimaan ravitsemiskaupassa (- 7,6 %).
− Vuosi 2024 oli Keskimaan matkailu- ja ravintolakaupan toimialalla kaksijakoinen. Majoituskauppa sujui todella hyvin, jopa erinomaisesti Jyväskylän tavanomaista vilkkaamman tapahtumavuoden ansiosta. Ravintolakaupalle vuosi oli vaikea. Yleisesti heikko taloustilanne vähensi ravintolapalvelujen kysyntää. Tapahtumien vilkastuttaman kesän ja kohtuullisesti sujuneen pikkujoulukauden välissä erityisesti syksy oli ravintoloille haastavaa aikaa, Antti Määttä summaa.
Liikennekaupan liikevaihto oli 145,4 miljoonaa euroa, joka laski edellisvuodesta 7,5 %. Liikevaihdon laskuun vaikutti polttonesteiden markkinahintojen lasku edellisvuoteen verrattuna. Lisäksi litramyynti pieneni hiukan. ABC-latausliiketoiminta laajeni merkittävästi ja laajenee edelleen tulevina vuosina. Liikennemyymälöiden ravintola- ja marketkauppa kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna huolimatta yleisestä ravintola-alan taantumasta.
Investoinnit kohdentuivat erityisesti marketkauppaan – jopa kolme uutta S-marketia ja yksi Sale viettivät avajaisia
Keskimaan investoinnit vuonna 2024 olivat yhteensä 53,0 miljoonaa euroa.
Vuosi 2024 oli erityisesti Keskimaan marketkaupassa todellinen uudistumisen ja kasvun vuosi. Keskimaa avasi vuoden aikana uuden Salen Multialla sekä S-marketin Uuraisille, Korpilahdelle sekä Jyväskylän Mäki-Mattiin. Muuramessa saatiin uuden S-marketin rakennustyöt käyntiin, Sale Kortepohjan rakentaminen alkoi ja Vaajakoskella S-market Vaajalassa toteutettiin mittava remontti. Lisäksi Kannonkoskella ja Kivijärvellä toteutettiin Sale-myymälöiden konseptiuudistukset.
Matkailualalla yksi suurimmista uutisista Keski-Suomessa oli Keskimaan päätös rakentaa Himokselle 121 huoneiston ja ravintolan kokonaisuus. Break Sokos Hotel Himoksen rakentaminen käynnistyi keväällä 2024 ja hotelli avautuu loppuvuodesta 2025. Lisäksi Original Sokos Hotel Alexandran laaja remontti valmistui kesäsesonkiin.
Ravintolamarkkinassa suurin muutos oli ravintola Amarillon liiketoiminnan päättyminen Jyväskylässä 30.3.2024. Lisäksi Jyväskylän kävelykadulla toiminut ravintola VENNin liiketoiminta lopetettiin huhtikuun lopulla. Tiloihin remontoitiin uusi Urban Bistro, joka avasi ovensa 31.5.2024.
ABC liikennemyymälöiden osalta ABC Hirvaskankaalla toteutettiin kokonaisvaltainen uudistushanke. Liikennemyymälässä uudistettiin myymälän ilmeen ja sisustuksen lisäksi myös ravintolan palvelu- ja toimintamalleja.
Keskimaan sähköautolatausasemien verkosto laajentui vuoden aikana 14 ABC-latausasemaan. Uusina palveluina S-marketin yhteyteen Äänekoskelle avattiin suurteholataus-, Uuraisille ja Korpilahdelle peruslatausasema. Prisma Seppälän ja ABC Vaajakosken asemille tuotiin merkittävästi lisää lataustehoa. Peruslatauspisteiden määrää kasvatettiin Original Sokos Hotel Alexandrassa ja Solo Sokos Hotel Paviljongissa.
Kiitos onnistuneesta vuodesta kuuluu asiakkaille ja henkilökunnalle
Erinomainen tulostaso mahdollistaa ennätyksellisen ylijäämänpalautuksen maksamisen Keskimaan asiakasomistajille. Keskimaan hallitus esittää, että vuodelta 2024 maksettaisiin ylijäämänpalautuksena 3,0 % Osuuskauppa Keskimaasta S-Etukortilla rekisteröityjen bonusostojen määrästä, mikä on yhteensä 16,9 miljoonan euroa. Lisäksi hallitus esittää 6 prosentin korkoa täyteen maksetuille osuusmaksuille. Ylijäämänpalautus maksetaan kesällä 2025, mikäli edustajisto hyväksyy kevätkokouksessa hallituksen esityksen.
Vuodelta 2024 asiakasomistajille rahana maksettavat edut ovat yhteensä 45,4 miljoonaa euroa (Bonus 26,8 milj.€, maksutapaetu 1,0 milj.€, ylijäämän palautus noin 16,9 milj.€ ja osuusmaksun korko noin 0,8 milj.€). Nämä maksettavat edut ovat Keskimaan historian kaikkien aikojen suurimmat.
Keskimaa on Keski-Suomen suurin yksityinen työnantaja. Osuuskaupan palveluksessa oli vuoden 2024 aikana keskimäärin 2 037 työntekijää. Kesällä 2024 Keskimaa tarjosi kesätöitä lähes tuhannelle kesätyöntekijälle, joista 486 oli ensikertaa työelämään tutustuvia kesäharjoittelijoita.
Vuoden 2024 aikana Keskimaa on palkinnut myös henkilökuntaa. Keskimaalaisille maksettiin noin 1,5 miljoonan euron ylimääräinen tulospalkkio kiitoksena vuoden 2024 ennakoitua paremmasta tuloksesta. Ylimääräisen palkitsemisen piiriin kuuluu koko Keskimaan henkilökunta johtoryhmää lukuun ottamatta. Lisäksi koko henkilökunta kuuluu tulospalkkauksen piiriin.
Osuuskauppa Keskimaa |
2024 (milj.€) |
2023 (milj.€) |
muutos % |
Verollinen myynti |
927,9 |
920,3 |
0,8 |
Liikevaihto |
759,5 |
754,7 |
0,6 |
Operatiivinen tulos |
39,1 |
31,1 |
25,5 |
Tilikauden tulos |
31,9 |
26,0 |
22,8 |
|
Henkilömäärä |
Hlö.muutos |
|
Asiakasomistajien määrä |
143 410 |
139 974 |
3 436 |
Henkilökunnan määrä keskimäärin |
2037 |
2095 |
-58 |
Henkilökunnan määrä kokoaikaiseksi muutettuna |
1719 |
1731 |
-12,1 |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Määttätoimitusjohtaja, kauppaneuvos
Puh:010 767 3010antti.maatta@sok.fiNiko Toivanentalousjohtaja, CFO
Puh:+358 10 767 3030niko.toivanen@sok.fiKuvat

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä noin 760 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 143 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme noin 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Keskimaa järjestää elokuussa yhteistyössä JJK:n kanssa lastentapahtuman Lounaispuistossa24.6.2025 10:30:37 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa järjestää yhteistyössä JJK Jyväskylä ry:n kanssa ilmaisen lastentapahtuman Jyväskylän Lounaispuistossa lauantaina 23. elokuuta klo 12–15. Lapsille ja perheille suunnattu tapahtuma on osa Keskimaan 110-juhlavuotta. JJK järjestää samoissa puitteissa Lounaspuistoissa lauantai-iltana myös Harjurokki-tapahtuman.
ABC Joutsan uudistettu latausasema avataan juhannusliikenteeseen – Keski-Suomen toivotuin suurteholatausasema avataan ABC Hirvaskankaalle heinäkuussa18.6.2025 13:55:00 EEST | Tiedote
ABC Joutsan latausaseman tehon megawattiluokkaan nostava uudistus on valmistunut juhannusliikenteeseen. Osana uudistusta Joutsan latausasemalla otetaan käyttöön energiavarasto eli akusto, joka mahdollistaa sähkön varastoinnin huippukuormien tasaukseen. Samaan aikaan ABC Hirvaskankaalla valmistaudutaan Keski-Suomen suurimman suurteholatausaseman avaukseen heinäkuun alussa. Hirvaskankaan suurlatausasema rakentuu kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen vaihe avataan kesäliikenteeseen heinäkuun aikana.
Keskimaa aloittaa yhteistyön Asianajotoimisto Kontturin kanssa – tarjoaa asiakasomistajille lakipalveluita17.6.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on solminut yhteistyösopimuksen Itä-Suomen suurimman asianajotoimiston Kontturi & Co Oy:n kanssa, joka tuo edulliset lakipalvelut ja kuukausittaiset maksuttomat neuvontapäivät Keskimaan asiakasomistajille. Kontturi avaa toimipaikan Jyväskylässä Kauppakeskus Sokkarille syys-lokakuun vaihteessa 2025.
Mestarin Herkun uudistus vahvistaa keskustan vetovoiman kasvua12.6.2025 10:32:34 EEST | Tiedote
Jyväskylän Kauppakeskus Sokkarilla sijaitsevan Mestarin Herkun keväällä alkanut uudistusprojekti on saatu päätökseen. Uudistuksen ensisijaisena tavoitteena oli parantaa asioinnin sujuvuutta ja raikastaa myymälämiljöötä ajanmukaiseksi. Myymälän ilmettä ja asiakaskiertoa on tehostettu muokkaamalla käytävälinjoja sekä lisäämällä uusia opasteita. Lisäksi uutena palveluna käyttöön on otettu ruoan verkkokaupan pikatoimitukset. Mestarin Herkun uudistus vahvistaa osaltaan Jyväskylän keskustan vetovoimaa keskusta-alueen palveluiden kehittämisen myötä.
Sale Kyyjärvi uudistuu – energiatehokkuutta ja parempaa asiakaskokemusta9.6.2025 11:45:00 EEST | Tiedote
Kyyjärvellä Kauppakeskus Paletissa sijaitsevassa Salessa alkaa mittava uudistus syksyllä 2025. Uudistuksen tavoitteena on parantaa myymälän asiakaskokemusta, toimivuutta ja energiatehokkuutta. Remontti toteutetaan kahdessa vaiheessa, jotta myymälä voidaan pitää auki koko remontin ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme