Järvi-Suomen vesistöihin 1,3 miljoonaa euroa
Järvi-Suomen vesistöjen kunnostamiseen myönnettiin viime vuonna 1,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta ns. JÄSMY-teemahaun kautta. Rahoituksen sai kuusi hanketta, joista viisi sijaitsee osin Pohjois-Karjalassa.

Teemahaussa myönnettiin EU:n maaseuturahoitusta vesiensuojeluyhdistyksille hankkeisiin, joissa kartoitetaan maa- ja metsätalouden aiheuttamaa kuormitusta ja laaditaan kunnostussuunnitelmia Järvi-Suomen maakuntien vesistöihin.
JÄSMY eli Järvi-Suomen maaseudun ympäristö- ja ilmasto-ohjelma edistää ympäristön tilaa parantavia hankkeita Keski-Suomessa, Etelä- ja Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa sekä Kaakkois-Suomessa. Ohjelman koordinaattori Marjut Henttonen Etelä-Savon ELY-keskuksesta on tyytyväinen viime vuoden vesistöteemahaun saldoon.
– Useissa hankkeissa vesistökuormitusta tarkastellaan valuma-aluelähtöisesti, jolloin valuma-alueen ominaisuuksia ja maankäytön vaikutuksia tietyn vesistön tilaan voidaan käsitellä kokonaisvaltaisesti. Tarkastelu on siten vaikuttavampaa, kun valuma-alueen eri tarpeita otetaan huomioon jo suunnitteluvaiheessa, hän toteaa.
Rahoitusta saivat esimerkiksi Pohjois-Karjalassa toimiva Pro Höytiäinen ry, joka laatii konseptin vesistökuormituksen kestävään hallintaan Höytiäinen-järven valuma-alueelle, ja Saimaan vesiensuojeluyhdistys luontaisesti syntyneiden hiekkarantojen tilan selvittämiseen.
Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistyksen hankkeessa koulutetaan uusia kosteikko- ja valuma-aluesuunnittelijoita. Henttonen pitää myös koulutushanketta erittäin tervetulleena. Hän arvioi sen hyödyttävän koko maata, ei pelkästään Järvi-Suomea.
Vesistökunnostus edellyttää pitkäjänteistä sitoutumista
Henttonen muistuttaa, että vesistöjen kunnostaminen on pitkäjänteistä työtä, joka vaatii hanketoimijoilta vahvaa sitoutumista. Kunnostukseen voi hakea rahoitusta monista eri lähteistä, joten hakijan kannattaa selvittää eri rahoitusmahdollisuuksien sopivuus jo hakuvaiheessa.
– Nyt rahoitettujen hankkeiden tavoitteena on löytää kohteita, joissa voi tehdä mahdollisimman vaikuttavia toimenpiteitä. Niiden toteuttamiseen voi myöhemmin hakea jatkorahoitusta esimerkiksi oman alueen ELY-keskuksesta, hän sanoo.
Teemahaun kautta rahoitetut hankkeet ovat pääosin alueiden välisiä, koska vesistöt ja luonto eivät noudata maakuntarajoja. Hankkeet tekevät aina yhteistyötä myös maanomistajien kanssa etsiessään ratkaisuja vesistöjen tilan parantamiseksi.
JÄSMY:n viime vuoden toisen teemahaun aiheena oli monimuotoisuuden edistäminen. Joulukuussa päättyneeseen hakuun tuli 15 hakemusta, ja rahoituspäätökset niistä tehdään tänä keväänä. Monimuotoisuushankkeille on varattu rahoitusta yhteensä kaksi miljoonaa euroa.
Tänä vuonna JÄSMY-ohjelmaan toivotaan hankehakemuksia, jotka edistävät maaseudun vastuullista vihreää siirtymää. Ne voivat liittyä esimerkiksi kiertotalouteen, uusiutuviin energialähteisiin tai kasvinviljelyn hiilensidonnan ja nurmitalouden edistämiseen.
JÄSMY-rahoitusta v. 2024 saaneet vesistöhankkeet (linkit maaseutuverkosto.fi):
- Pro Höytiäinen ry, ValuntaKo – Valuma-aluetasoinen konsepti maa- ja metsätalousvesien kestävään ja monimuotoisuutta tukevaan suunnitteluun ja hallintaan Höytiäisellä (Pohjois-Karjala), 406 462,52 €
- Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys r.y. Järvi-Suomen kosteikko- ja valuma-aluesuunnittelun koulutushanke (Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Keski-Suomi, Kaakkois-Suomi, Pohjois-Karjala), 60 512,97 €
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys r.y. Sisävesien hiekkarantojen kunnostushanke 2024–2027 (Hiekkis-hanke II) (Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala), 200 963,77 €
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys r.y. Kuuksenenselkä kuntoon -hanke 2025–2027 (Etelä-Karjala), 226 751,17 €
- Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys r.y. Kestävät ratkaisut valuma-alueilla (Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo), 299 684,00 €
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys r.y. Karjalan Pyhäjärvi -hanke (Pohjois-Karjala, Etelä-Karjala) 130 120,37 €
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjut HenttonenJÄSMY-koordinaattori
Etelä-Savon ELY-keskus
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Yhteystiedot
Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu
p. 0295 026 000
www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus
ELY-keskus myönsi Pohjois-Karjalan rakennusperinnön hoitoon 52 000 euroa27.5.2025 13:06:39 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalassa rakennusperinnön hoitoon myönnettiin avustusta yhteensä 17 kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle kohteelle korjaustoimenpiteitä varten.
Pohjois-Karjalassa oli huhtikuussa 10 620 työtöntä22.5.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalassa oli huhtikuun lopussa 10 620 työtöntä työnhakijaa, 950 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettuna oli 988 henkilöä. Lomautettujen määrä vähentyi 91 henkilöllä vuoden takaiseen verrattuna.
Huhtikuu oli Pohjois-Karjalassa kuiva16.5.2025 12:45:32 EEST | Tiedote
Kuukauden keskilämpötila oli Liperin mittausasemalla noin 0,8 astetta ja Nurmeksessa 1,1 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Vedenkorkeudet lähtivät nousuun keskimääräistä aikaisemmin. Alueen sadanta oli keskimääräiseen verrattuna vähäistä. Keväthuippujen ennustetaan jäävän keskimääräistä pienemmiksi.
ELY-keskus myönsi Pohjois-Karjalan yrityksille ja yhteisöille kehittämisrahoitusta alkuvuonna 2025 yli 5,5 miljoonaa euroa6.5.2025 09:05:01 EEST | Tiedote
Myönnetystä rahoituksesta suurin osa, noin 3 miljoonaa euroa, oli yrityksen kehittämisavustusta. Maaseuturahastosta myönnettiin erilaisiin hankkeisiin rahoitusta yli 1,5 miljoonaa euroa. Hyviä yrityshankkeita ja yleishyödyllisiä ympäristö- ja ilmastoinvestointeja kaivataan edelleen rahoitettaviksi.
Alueelliset kehitysnäkymät: Pohjois-Karjalan suhdannenäkymissä orastavaa toiveikkuutta29.4.2025 09:19:53 EEST | Tiedote
Taloussuhdanteen odotetaan kääntyvän Pohjois-Karjalassa ensi keväänä parempaan suuntaan. Pientä positiivista virettä tulevaisuuden näkymiin tuo hidastuva inflaatio, laskeneet korot ja Itä-Suomen ohjelman toimenpiteiden eteneminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme