Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantaja: varmista, että ehdit hyödyntää verovähennykset - tänä vuonna aikaa aiempaa vähemmän

Jaa

Esitäytetyt veroilmoitukset toimitetaan palkansaajille OmaVeroon maalis-huhtikuun aikana. Tänä vuonna aikaa ilmoituksen tarkistamiseen ja täyttämiseen on aiempaa vähemmän, sillä kaikkien tulee palauttaa veroilmoitus jo huhtikuun aikana. Vuokranantajien kannattaakin kerätä hyvissä ajoin kaikki tarvittava materiaali talteen. Asuntosijoittajan yleisimmät vähennykset aiheutuvat taloyhtiölle maksettavista vastikkeista, kaluste- ja kodinkonehankinnoista, huoneistossa suoritetuista remonteista sekä matkakuluista, Suomen Vuokranantajat kertoo.

Tänä vuonna veroilmoitusten määräpäiviä on aikaistettu siten, että palautuksen määräpäivä on palkansaajilla joko 15.4, 22.4. tai 29.4. Oma määräpäivä selviää veroilmoitukselta. Veroilmoituksen yhteydessä on tarkistettava ja tarvittaessa täydennettävä myös kaikki tiedot vuoden 2024 pääomatuloista.  

”Helpoimmalla pääsee, jos vuokratuloja ja toimintaan liittyviä menoja kirjaa aktiivisesti talteen läpi vuoden. Tällöin veroilmoituksen tekeminen on hyvin nopea tehtävä monenkin asunnon kanssa”, muistuttaa Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah. 

Muista hyödyntää asianmukaiset verovähennykset 

Sijoittajalla on oikeus vähentää pääomatuloista niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot. Vuokraustoiminnassa tällaisia menoja syntyy yleensä selvästi enemmän kuin esimerkiksi osakesijoittamisessa.  

”Jokaisen vuokranantajan kannattaa selvittää huolellisesti, mitä kaikkia verovähennyksiä voi tehdä. Veroilmoituksen tarkastaminen vuosittain on oleellinen osa onnistunutta vuokraustoimintaa”, Ahsanullah muistuttaa.  

Yleisimmin vähennyksiä aiheutuu taloyhtiölle maksettavista vastikkeista, kaluste- ja kodinkonehankinnoista, huoneistossa suoritetuista remonteista sekä matkakuluista. Lisätietoja tavanomaisista verovähennyksistä löytyy Suomen Vuokranantajien artikkelista 

”Yksi yleinen virhekäsitys on, että sijoituslainan korot vähennettäisiin suoraan vuokratuloista. Ne tulee kuitenkin vähentää lopuksi kaikista pääomatuloista. Lopputulos on käytännössä sama, mutta korkojen osalta tulee olla huolellinen veroilmoitusta täyttäessä. Pankit toimittavat korkotiedot suoraan verottajalle, mutta sijoittajan tehtävänä on tarkistaa, että lainat on merkitty oikein tulonhankkimislainoiksi”, Ahsanullah selittää.  

Kuitteja ei tarvitse toimittaa osana veroilmoitusta – säilytysvelvollisuus kuitenkin useiden vuosien ajan  

Veroilmoituksella vuokranantaja ilmoittaa asuntokohtaisesti tulot ja menot. Lisäksi verottajalle tulee ilmoittaa huoneistossa asuneiden vuokralaisten tiedot. Sen sijaan kuitteja ei tarvitse toimittaa, mutta verottaja voi kysyä niitä jälkikäteen. 

”Monelle uudelle vuokranantajalle voi tulla yllätyksenä, ettei kuitteja tule toimittaa osana veroilmoitusta. Ne toimitetaan verottajalle vain mahdollisen selvityspyynnön yhteydessä. On kuitenkin ehdottoman tärkeää säilyttää kaikki tositteet kustannuksista kuuden vuoden ajan. Vuoden 2024 kuitit tulee siten säilyttää vuoden 2030 loppuun asti”, Ahsanullah muistuttaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suomen Vuokranantajat ry on valtakunnallinen vuokranantajien edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on noin 34 000 vuokranantajaa. Järjestö edustaa Suomen yksityisiä vuokranantajia, jotka vuokraavat yhteensä noin 40 prosenttia kaikista vuokra-asunnoista. Yksityisiä vuokranantajia on Suomessa noin 360 000 ja yksittäinen vuokranantaja omistaa keskimäärin 1-3 asuntoa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokrakehityksessä tehtiin historiaa – pääkaupunkiseudun vuokrat laskivat ensimmäistä kertaa tilastohistoriassa17.7.2025 08:59:51 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 toiselta neljännekseltä huhti-kesäkuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 0,5 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrakehitys kääntyi selvästi laskevaksi – vuosimuutos oli -0,3 prosenttia. Muualla Suomessa vuokrat nousivat selkeästi enemmän, 0,9 prosenttia. Yhä useammalla alueella vuokrakehitys on jatkanut hidastumistaan ja pääkaupunkiseudun vuokrakehitys on selvästi laskevaa. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi ja Oulu, sekä uutena kärkikolmikkoon nousi Vaasa, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Pääkaupunkiseudun vaikeudet näkyvät Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – Helsinki syöksyi4.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote

Helsinki on pudonnut peräti 12 sijaa ja löytyy nyt sijalta 23. Rovaniemi on puolestaan noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi, syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan, ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye