Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Junatien metrosilta uusittava jo lähivuosina

Jaa

Junatien metrosilta Kalasataman ja Sörnäisten välillä uusitaan vuosina 2026–2027. Kaupunkiliikenne Oy:n syksyn ja kuluneen talven aikana toteuttama tarkkailu näyttää, että aiemmin todetut vauriot sillassa ovat edenneet talven aikana. Uuden sillan toteuttaminen tarkoittaa sitä, että metroliikenteeseen keskustan ja Itä-Helsingin välille tulee näillä näkymin vähintään kuuden kuukauden mittainen tauko vuonna 2027.

Metrosilta, jolla kulkee metrojuna.
Junatien metrosillalle rakennettiin talvella kuvassa näkyviä lisätuentoja. Selvitykset ovat nyt osoittaneet, että silta joudutaan uudistamaan jo vuosina 2026-2027. Riikka Sorsa Kaupunkiliikenne Oy

Helsingissä Junatien metrosilta ja Kulosaaren katusilta ovat uudistamisen tarpeessa. Nyt Kaupunkiliikenne Oy:n sekä Helsingin kaupunkiympäristön toimialan teknisten asiantuntijoiden selvitysten perusteella on päädytty siihen, että Junatien metrosilta on perusteltua uusia ennen Kulosaarensiltaa.     

 “Haluamme välttää sen, että metroliikenteeseen jouduttaisiin tekemään ennakoimattomia katkoksia. Ne olisivat Helsingille liikenteellisesti kohtuuttoman vaikeita. Nyt varmistamme, että metroliikenteen katkos voidaan toteuttaa suunnitelmallisesti. Kaupunki tekee kaikkensa häiriöiden vähentämiseksi ja katkon keston lyhentämiseksi”, kertoo Helsingin kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Lehmuskoski.  

Sillalle tehtiin talvella väliaikaista tuentaa riskienhallintatoimenpiteenä, jonka tarkoitus on turvata metroliikenteen jatkuminen sillalla toistaiseksi.  Silta on käyttäjilleen turvallinen.  

Metroliikenteen katkon haitat pyritään minimoimaan  

Metrosillan uusimisen ja metroliikenteen katkon vaikutukset kaupunkilaisten liikkumiseen tulevat väistämättä olemaan suuret. Kyseessä on matkustajamääriltään yksi metron keskeisimpiä osuuksia.  Kaupunki pyrkii kaikin keinoin minimoimaan metroliikenteen katkoon tarvittavan ajan esimerkiksi etsimällä työtapoja ja suunnittelemalla vaiheistusta siten, että liikennehaitat voidaan minimoida. Valitettavasti liikennekatkoa ei täysin pystytä välttämään. 

 “Metroliikenteen katkaiseminen on tuottaa suuria hankaluuksia joukkoliikenteen käyttäjille etenkin Itä-Helsingissä. Sen vuoksi kaupunki tulee hakemaan määrätietoisesti parhaat mahdolliset keinot, joilla haittoja vähennetään ja katko pidetään mahdollisimman lyhyenä. Tulemme myös panostamaan joukkoliikenteen korvaavien reittien suunnitteluun ja toteutukseen sekä asukasviestintään”, Lehmuskoski sanoo.

Uuden sillan toteuttajan hankinta käynnistyy  

Sillan uusimiseen tähtäävä hankintamenettely on käynnistymässä, ja tavoitteena on tämän vuoden aikana kiinnittää toteuttajakumppani hankkeeseen. Näin jo suunnitteluvaiheessa voidaan hyödyntää toteuttajan osaaminen työvaiheistuksessa ja siten minimoida aiheutuvat liikennehaitat.   

Hankkeen valmistelevat rakennustyöt ovat suunnitelmien mukaan alkamassa keväällä 2026. Metroliikenteeseen merkittävästi vaikuttava rakentamistyö ja sillan uusiminen ajoittuu vuodelle 2027, jolloin metroliikenteeseen tulee pidempiaikainen katko. Uusimista vuonna 2027 puoltaa myös se, että tällä hetkellä tiedossa olevan aikataulun mukaan raitioliikenne Kruunusilloilla olisi tuolloin jo käynnissä ja tukisi osaltaan idän suunnan liikennettä.   

Sillan uusimisen kustannusarvio, arvio liikennekatkon pituudesta ja tarkka liikennekatkon asemaväli tarkentuvat suunnittelun edetessä. Liikennekatkon ajan metro liikennöi osittaista liikennettä idässä sekä lännessä ja väli korvataan bussiliikenteellä.     

Helsingissä paljon peruskorjausiässä olevaa infraa  

Helsingin kaupungin infra eli kunnallistekniikka ja kadut ovat monilta osin tulleet uudistamisikään. Metron vuosikymmeniä vanhat sillat ovat osa tätä kokonaisuutta. Turvallisuuden ja kaupungin liikenteen pitkän aikavälin toimivuuden varmistamiseksi kunnostustyöt ovat välttämättömiä. Helsingin kaupunki, Kaupunkiliikenne Oy ja HSL tulevat vielä kevään 2025 aikana kertomaan laajemmin tulevista infrahankkeista ja niiden suunnittelusta. Infrahankkeiden etenemisestä tullaan viestimään säännöllisesti.  

Junatien sillan uusimisen ja korjauksen aikataulua koordinoidaan Kaupunkiliikenteen, Helsingin kaupungin ja HSL:n kanssa. Hanketta yhteensovitetaan muiden tiedossa olevien liikenne- ja korjaushankkeiden kanssa, jotta metroliikenteen katkon vaikutukset liikenteeseen eivät kertautuisi. Esimerkiksi myös Kulosaaren ajoneuvoliikenteen silta on uusimisen tarpeessa. Sillan perusteellista korjausta ja uusimista ei voi kuitenkaan tehdä samanaikaisesti Junatien metrosillan kanssa.   

Junatien metrosilta on metroradan pisin silta, 482 metriä, ja se on rakennettu vuonna 1972. Sillan kuntoarvio valmistui keväällä 2024 ja sen jälkeen syksyllä toteutetut erikoistarkastukset vahvistivat vaurioiden laajuuden. Kaupunkiliikenne Oy toteutti varotoimenpiteenä sillalle väliaikaiset tuentatyöt talven aikana, ja sillan kunnon säännöllistä tarkkailua jatkettiin. Tarkkailussa huomattiin, että vauriot sillassa ovat edenneet talven aikana. Tämän vuoksi sillan uusiminen joudutaan aikaistamaan. 

Tämä tiedote uutisoidaan hel.fi-sivustolla myös ruotsiksi ja englanniksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Junatien metrosilta ja lisätuennat.
Junatien metrosillalle rakennettiin talvella kuvassa näkyviä lisätuentoja. Selvitykset ovat nyt osoittaneet, että silta joudutaan uudistamaan jo vuosina 2026-2027.
Riikka Sorsa Kaupunkiliikenne Oy
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Framgångar och rekommendationer – Helsingfors nya utvärdering av hållbar utveckling har publicerats7.5.2025 13:58:52 EEST | Pressmeddelande

Helsingfors stads utvärdering av hållbar utveckling, Från agenda till handling – Genomförandet av FN:s globala mål för hållbar utveckling i Helsingfors 2025, har publicerats tillsammans med de fem största städernas utvärderingar. Genomförandet av hållbarhet i Helsingfors under den gångna fullmäktigeperioden 2021–2025 utvärderas genom fyra huvudteman: ekologisk, social, ekonomisk och kulturell hållbarhet.

Onnistumisia ja suosituksia – Helsingin kestävän kehityksen uusi arvio on julkaistu7.5.2025 13:58:52 EEST | Tiedote

Helsingin kaupungin kestävän kehityksen arvio Agendasta teoiksi – YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutuminen Helsingissä 2025 on julkaistu yhdessä viiden suurimman kaupungin arvioiden kanssa. Kestävyyden toteutumista Helsingissä kuluneen valtuustokauden 2021–2025 aikana arvioidaan neljän pääteeman kautta; tarkastelussa ovat ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kestävyys.

Successes and recommendations – Helsinki’s new Voluntary Local Review has been published7.5.2025 13:58:52 EEST | Press release

The City of Helsinki’s latest Voluntary Local Review, entitled From Agenda to Action – Implementation of the UN Sustainable Development Goals in Helsinki 2025, has been published along with the reviews of the five largest cities in Finland. The Review examines the realisation of sustainability in Helsinki during the 2021–2025 council period of office through four main themes: ecological, social, economic and cultural sustainability.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye