Ensi kesälle harmillisen vähän kesätöitä – hakijoilta tiukat terveiset työnantajille
Talouden epävarmuus näkyy kesätöiden määrässä myös ensi kesänä. Lue myös, mitkä ovat yleisimmät tavat saada kesätyö ja mitä hakijat toivovat työnantajilta.

Kesätyönhakukausi on ollut hieman viime kautta hiljaisempi. Suomen suurimmalla työnhakupalvelulla Duunitorilla julkaistiin 1.11.2024–11.3.2025 noin 18 200 kesätyöpaikkailmoitusta, mikä on noin 3 prosenttia vähemmän kuin samaan aikaan edelliskaudella.
”Viime vuonna kesätöitä oli merkittävästi vähemmän kuin aiempina vuosina, eikä tulevan kesän tilanne näytä valitettavasti yhtään valoisammalta. Epävarma taloustilanne heijastuu siis edelleen myös kesätyörekrytointeihin”, kommentoi Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.
Kesätyöntekijöitä haetaan eniten alkuvuodesta, mutta paikkoja avautuu pitkin kevättä ja vielä alkukesästäkin. Tällä hetkellä Duunitorin kesätyösivulta löytyy vielä lähes 5 000 kesätyöilmoitusta. Työpaikkoja on todellisuudessa enemmän, sillä monet työnantajat hakevat yhdellä ilmoituksella kymmeniä tai jopa satoja kesätyöntekijöitä.
Kesätyön voi napata monella eri tavalla
Duunitorin tuoreen kesätyökyselyn mukaan kesätöissä olleet ovat saaneet työn yleisimmin näin:
1. Lähettämällä hakemuksen avoimeen tehtävään 71 %
2. Perheen tai tuttavien kautta 39 %
3. Lähettämällä avoimen hakemuksen 27 %
4. Kysymällä töitä paikan päältä 24 %
5. Soittamalla työnantajalle ja kysymällä töitä 24 %
”Vaikka työhakemuksen lähettäminen avoimeen tehtävään poikii usein parhaimman lopputuloksen, ei kannata unohtaa, että töitä voi löytyä myös muilla keinoin. Fiksu tapa hakea töitä on laittaa verkot vesille laajasti ja yhdistellä erilaisia menetelmiä”, Salonen vinkkaa.
Nämä asiat houkuttelevat hakemaan
-
Tärkeimmät syyt hakea kesätöitä ovat palkan saaminen (44 %) ja hyödyllisen työkokemuksen kartuttaminen (26 %).
-
Alle 18-vuotiaille tärkeintä on saada työkokemusta, kun taas täysi-ikäisille palkka on tärkein syy hakea kesäksi töihin.
-
Yli 30-vuotiaat pitävät muita tärkeämpänä sitä, että heille tarjoutuu mahdollisuus jatkaa työpaikassa kesän päätyttyä.
Hakijoiden toive: ”Laittakaa palkka jo työilmoitukseen”
Duunitorin kesätyökyselyn avoimissa vastauksissa nousee esille, että kesätyönhakijat toivovat työnantajilta muun muassa parempaa hakijaviestintää.
”Vastatkaa hakemuksiin, vaikkakin kieltävällä vastauksella, koko haun turhauttavin asia on hakemusten lähettäminen saamatta ollenkaan vastauksia.”
Hakijat peräänkuuluttavat myös helpompaa hakuprosessia ja palkka-avoimuutta.
”Työnhaku ei pitäisi olla niin monivaiheista, varsinkaan, kun kyse on kuitenkin vain kesätyöstä.”
”Laittakaa palkka jo työilmoitukseen ja tehkää hakemisprosessista mahdollisimman nopea ja lyhyt. Ilmoittakaa myös, jos hakijaa ei valita.”
”Palkka näkyviin, se nopeuttaa jokaista osapuolta, eikä tarvitse edetä rekrytointiprosessissa vain kieltäytyäkseni lopuksi liian pienen palkan vuoksi. Helpot rekrytointilomakkeet ja ymmärrys siitä, että vie tolkuttoman paljon aikaa päätoimiselta opiskelijalta laatia ja muokata cv ja hakemuskirje erikseen jokaiseen työpaikkaan. Firmasta antaa hyvän kuvan, jos hakijoita kunnioitetaan jo hakuvaiheessa, ja semmoiset kokemukset muistaa pitkään.”
Duunitorin Salonen toivoo työnantajien ottavan kesätyönhakijoiden terveiset tosissaan.
”Jos haluaa tavoittaa parhaat osaajat nyt ja tulevaisuudessa, työn hakemisesta kannattaa tehdä vaivatonta", hän sanoo.
"Esimerkiksi DNA on jo vuosia hyödyntänyt Duunitorin kehittämää työkalua, joka mahdollistaa kesätyön hakemisen ilman CV:tä, hakemuskirjettä tai pitkän työnhakulomakkeen täyttämistä. DNA rekrytoi tänäkin vuonna kaikki kesätyöntekijänsä ilman perinteistä CV-rumbaa. Tällainen hakijalähtöinen rekrytointi erottuu joukosta ja jättää hyvän muistijäljen.”
Duunitori selvittää vuosittain hakijoiden kokemuksia ja ajatuksia kesätyönhausta. Tuore kesätyökysely toteutettiin 30.12.2024–2.2.2025 Duunitorin kesätyösivustolla, hakukoneessa ja sosiaalisen median kanavissa. Kyselyyn vastasi 6 158 kesätyönhakijaa.
Kaipaatko lisätietoa kesätöistä?
Liitteenä olevasta tiedostosta voit lukea lisää tuoreen kesätyökyselyn tuloksista.
Haluatko tietää lisää kesätöistä tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SalonenViestintäjohtajaDuunitori Oy
Puh:+35850 4144 245aino@duunitori.fiduunitori.fiMaiju KarhunenViestintäpäällikköDuunitori Oy
Puh:+358 50 585 7001maiju.karhunen@duunitori.fiKuvat




Liitteet
Duunitori on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2024 Duunitorilla vierailtiin yli 55 miljoonaa kertaa. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun. Vuonna 2023 Duunitori rantautui Norjaan ja osti paikallisen Jobbsafari-työnhakupalvelun. Vuonna 2024 Duunitori jatkoi kasvuaan Ruotsissa ostamalla Keeparo-työnantajabränditoimiston ja Allalöner-palkkatietopalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
SAK ja Suomen Yrittäjät eri mieltä palkka-avoimuudesta: ”Palkkatasoa ei pitäisi käsitellä kuin valtion salaisuutta”16.6.2025 05:02:00 EEST | Tiedote
EU:n palkka-avoimuusdirektiivin kansallinen täytäntöönpano herättää eriäviä näkemyksiä työnantaja- ja työntekijäpuolilla. SAK:n ja Suomen Yrittäjien asiantuntijat ottavat nyt kantaa rekrytoinnin palkka-avoimuuteen.
Vastuullista vai vaarallista? Näin tekoäly myllää rekrytointia12.6.2025 05:02:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn käyttö rekrytoinnissa yleistyy ja tuo mukanaan sekä etuja että riskejä. Duunitorin tutkimus avaa suurten työnantajien näkemyksiä. Lue Duunitorin asiantuntijan ja Reilu rekrytointi -hankkeen tutkijan kommentit aiheesta.
10 suosituinta kesätyöpaikkaa – tällaiset työnantajat kiinnostavat hakijoita4.6.2025 05:00:00 EEST | Tiedote
Kesätyönhakijoita houkuttelevat etenkin tunnetut brändit ja suuret työllistäjät, kuten Lidl, UPM ja Viking Line. Katso lista Duunitorilla eniten lukukertoja keränneistä kesätyöpaikkailmoituksista. Kerromme myös, miltä kesätyötilanne näyttää ja voiko vielä napata kesätyön.
Kesätöiden määrä syöksyi alas – paikoista kilpailevat nyt myös kokeneet osaajat12.5.2025 06:43:34 EEST | Tiedote
Kesätyöpaikkojen määrä on laskenut viime vuosista. Duunitorin data kertoo, millä aloilla paikkoja on eniten. Lue myös, mitä kokeneet osaajat toivovat kesätöiltä.
Rekrytoinnit ovat nyt jäissä – työnantajat ennustavat käännettä parempaan6.5.2025 11:58:03 EEST | Tiedote
Avoimien työpaikkojen määrä on romahtanut kahden viime vuoden aikana. Tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisammalta: Duunitorin tuoreen tutkimuksen mukaan suuret työnantajat uskovat henkilöstömäärän kasvuun. Lue myös, mikä vaikeuttaa rekrytointeja eniten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme