Veripalvelun tutkimusapurahojen haku aukeaa
Veripalvelun tutkimusrahaston vuoden 2025 apurahojen haku tutkijoille aukeaa 17.3.2025. Apurahojen tavoitteena on tukea tutkimusta, joka liittyy Veripalvelun nykyisiin ja tuleviin valmisteisiin ja palveluihin. Hakuaika päättyy 14.4.2025.

Apurahat on tarkoitettu ensi sijassa Veripalvelun ulkopuolella toteutettaviin tieteellisiin hankkeisiin, jotka tukevat Veripalvelun tutkimusstrategiaa.
Vuonna 2025 apurahoja voidaan myöntää enintään 200 000 €. Apurahoja myönnetään tieteelliselle tutkimukselle, joka kohdentuu joko verihuoltoketjun toimintaympäristön ja sen muutosten tutkimukseen tai veren, kudosten ja elinten vapaaehtoiseen luovuttamiseen ja sen muutosten tutkimukseen. Tutkimusalueina voivat olla esimerkiksi lääke- ja terveystieteet sekä sosiaali-, talous- ja yhteiskuntatieteet.
Rahoitusta voi hakea tutkimuskuluihin, palkkoihin, henkilökohtaiseksi apurahaksi tai tutkijavierailuun Suomeen tai Suomesta. Rahoitusta voidaan myöntää 1–3 vuodeksi kerrallaan.
Hakuohjeet ja hakulomake löytyvät Veripalvelun verkkosivuilta: veripalvelu.fi/tutkimusrahasto
Hakemukset käsittelee arviointitoimikunta. Veripalvelun johtokunnan tekemät päätökset apurahojen jakamisesta ilmoitetaan hakemuksessa nimetyille vastuullisille tutkijoille syksyllä 2025.
Tutkimusrahaston apurahoilla on vuodesta 2021 lähtien rahoitettu muun muassa verenluovutuksen ja verenkäytön tutkimusta sekä soluterapioiden, verisolujen ja elinsiirtojen tutkimusta yli 2 miljoonalla eurolla. Myönnetyt apurahat löytyvät Veripalvelun verkkosivuilta.
Veripalvelun tutkimusrahasto on Suomen Punaisen Ristin perustama rahasto, jonka varojen käytöstä SPR:n hallitus päättää vuosittain. Rahaston tarkoituksena on tukea Veripalvelun tutkimusstrategian toteutumista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Partanen
Tutkimusjohtaja, Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu
Puh. +358 29 300 1759
jukka.partanen@veripalvelu.fi
Linkit
Veripalvelun tutkimusrahaston apuraha on tarkoitettu tieteellisille hankkeille, jotka tukevat Veripalvelun tutkimusstrategian kohteita: verihuoltoketjun vaikuttavuutta (verenluovutus, verivalmisteiden tuotanto, verensiirrot potilaille), uusia soluterapiahoitoja sekä kudossiirtojen kehittymistä. Suomen Punaisen Ristin hallitus päättää vuosittain rahaston varojen käytöstä ja Veripalvelun johtokunta päättää apurahojen myöntämisestä arviointitoimikunnan esityksen pohjalta.
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60,5 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Väitöstutkimus: Kokoverivalmiste lupaava vaihtoehto verenvuotopotilaiden ensihoidossa4.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Sanna Susilan väitöskirjatutkimus osoittaa, että kokoverivalmiste voi olla tehokas vaihtoehto vakavasti vuotavien potilaiden sairaalan ulkopuolisessa ensihoidossa.
Väitöstutkimus: Verenluovutus on hyvä tapa auttaa ja tukea tutkimusta6.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
YTM Vera Raivolan 7.11. tarkastettavassa sosiologian väitöstutkimuksessa kartoitettiin luovuttajien ajatuksia verenluovutuksesta ja osallistumista biopankkitutkimukseen. Suurin osa luovuttajista kokee verenluovutuksen konkreettisena ja hyvänä tapana auttaa potilaita. He ovat myös valmiita antamaan näytteen biopankkitutkimukseen, kun se tapahtuu verenluovutuksen yhteydessä.
Veripalvelun tutkimusrahastolta apurahoja verihuoltoketjun ja kudosten luovutuksen tutkimukseen5.11.2025 08:30:18 EET | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun tutkimusrahasto on myöntänyt uusia apurahoja tutkimuksiin, jotka keskittyvät verihuoltoketjun vahvistamiseen sekä veren, solujen ja elinten luovuttamisen monitieteelliseen tutkimukseen. Yhteensä apurahoja myönnettiin tänä vuonna 170 000 euroa viidelle tutkimusprojektille.
Silmäsairauksien hoitoon uusi valmiste verenluovuttajien avulla21.10.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu alkaa toimittaa seerumisilmätippoja vaikeasta kuivasilmäisyydestä ja silmän pintasairauksista kärsiville potilaille. Kyseessä on uusi verestä erotellusta seerumista tehty valmiste, joka helpottaa silmätautipotilaiden hoitoa.
Jo yli 500 työpaikalla saa luovuttaa verta työajalla25.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Yhä useampi työyhteisö osallistuu potilaiden auttamiseen sallimalla verenluovutuksen työajalla. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun työpaikkasertifikaatti on nyt käytössä jo yli 500 työpaikalla eri puolilla Suomea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme