Kaksi äitiä -Suski kirjoitti lapsuusajan täyttökirjan, joka sopii kaikenlaisille perhemuodoille
18.3.2025 08:30:00 EET | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote
Suosituilta somekanaviltaan tuttu Susanna Silvander-Rosti kyllästyi siihen, että useimmat perinteiset vauvakirjat olettavat jokaisen perhemuodon samanlaiseksi. Uusi Lapsuuteni-täyttökirja ottaa huomioon erilaiset perheet.

Ilmestyy 22.3.
Lapsuuteni-kirjaa ei unohdeta hyllyn perukoille, vaan siihen täytetään vauva-ajan rakkaimpien muistojen lisäksi tärkeitä hetkiä seuraaviltakin lapsuusvuosilta aina koulun aloittamiseen asti. Täyttökirjassa on tilaa on myös lapsen hauskoille sutkauksille sekä läheisten muistoille hänestä.
Suurille sivuille mahtuu kirjoittamaan, piirtämään sekä kiinnittämään valokuvia, taideteoksia, pääsylippuja ja muita aarteita.
Lapsuuteni sopii jokaiselle lapselle ja jokaiseen perheeseen riippumatta esimerkiksi vanhempien lukumäärästä.
Susanna Silvander-Rosti sai idean monenlaiset perheet huomioivaan täyttökirjaan omien kokemustensa pohjalta: kahden äidin perheessä hän on vaimonsa kanssa tottunut siihen, että tavallisia vauvakirjoja on pitänyt muokkailla leikaten ja liimaten sopimaan heidän perhemuotoonsa.
”Lastemme vauvakirjoissakin näkyy suttauksia, kun olemme tuunanneet isä-boksien tilalle toiselle äidille tilaa”, Silvander-Rosti kertoo.
Lapsuuteni syntyikin oikeastaan väsähdyksestä vauva- ja lapsuuskirjojen jatkuvaan muokkaamiseen.
”Halusin luoda lapsuusajan muistokirjan, joka sopii kaikille perheille – on kyseessä sitten isän ja äidin perustama perhe, sateenkaariperhe, yhden vanhemman perhe, uusperhe tai jokin muu perhemuoto. Asia on tärkeä, koska vähintään joka kolmas suomalainen perhe on rakenteeltaan monimuotoinen.”
Silvander-Rosti haaveilee maailmasta, jossa jokainen perhe kokee kuuluvansa joukkoon. Hän toivoo, että Lapsuuteni olisi askel siihen suuntaan.
Susanna Silvander-Rosti on suosittu lastenkirjailija ja vloggaaja. Parhaiten hänet tunnetaan Kaksi äitiä -kanavastaan, jossa he vaimonsa Ellan kanssa jakavat aivan tavallista sateenkaariperheen arkeaan. Vlogi on valittu vuoden perhekanavaksi ja palkittu Setan asiallisen tiedon tunnustuksella.
Arvostelukappale- ja haastattelupyynnöt sekä lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat,
Otavan Kirjasto, sarjakuvat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Trillerikuningatar Freida McFaddenin piinallisen hyvä Tunkeilija ja uutuudet skandijännityksen huippumiehiltä – Otavan lokakuun jännärit ovat varmoja koukuttajia24.9.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Lokakuu tarjoaa Freida McFaddenin lukijoille taattua trilleriherkkua, kun Tunkeilija ilmestyy heti kuun alussa. Sitä seuraavat pohjoismaisten poliisisarjojen odotetut jatko-osat: Michael Hjorthin ja Bjarni Thorssonin Kalastajan kuolema sekä Jørn Lier Horstin ja Thomas Engerin Uhri.
Miten vietetään täydellinen talvi Tampereella?23.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän Se on moro! -kirjasarjan huumori yhdistää suomalaisia lukijoita. Sarjaa on myyty jo reilusti yli 50 000 kappaletta ja kirjailija saa fanipostia ikähaitarin laidasta laitaan.
Mauri Kunnaksen rakastetut Koiramäki-tarinat nyt yksissä kansissa23.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Meidän kaikkien Koiramäki kokoaa yhteen Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjat, jotka kuvaavat tavallista suomalaista elämäntapaa 1800-luvun maalaistalossa. Kokoelma sisältää teokset Koiramäen talossa, Koiramäen lapset kaupungissa, Koiramäen talvi, Koiramäen joulukirkko, Koiramäen lapset ja näkki sekä Koiramäen kesä.
Droonit muuttivat sodan. Olemmeko valmiita siihen?22.9.2026 13:18:53 EEST | Tiedote
Maxim Fedorovin sekä anonyyminä pysyvän droonitaistelija A. Tammisaaren uutuuskirja Sodan uusi kuningas on henkilökohtainen kertomus Ukrainan rintamalta, joka kietoutuu analyysiin sodan nopeasta teknologisesta murroksesta. Onko Suomi valmis digitaaliseen sotaan?
Mestarisäveltäjä Kaj Chydeniuksen elämäkerta Kalliolle kukkulalle tuo esiin ihmisen ikonin takana22.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Kaj Chydeniuksen sävellykset ovat monelle rakkaita, mutta harva tuntee ihmisen ikonisten musiikkikappaleiden takana. Annina Holmbergin kirjoittamassa Kalliolle kukkulalle – Kaj Chydeniuksen elämän nuotit -elämäkerrassa kuva Chydeniuksesta syventyy, kun ääneen pääsevät säveltäjän läheiset ja työtoverit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


