Kokoomuksen Marttinen: Lindtmanin takinkääntölinja alleviivaa SDP:n politiikan linjattomuutta
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen arvostelee SDP:n jatkuvia täyskäännöksiä politiikassaan. Viimeisimpänä SDP äänesti hallituksen esittämien Kela-korvausten korotusten puolesta, vaikka on vastustanut niitä koko vaalikauden. Marttisen mukaan tämä on jälleen yksi osoitus siitä, ettei Lindtmanin johtamalla SDP:llä ole selkeää linjaa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen pitää SDP:n toistuvia täyskäännöksiä hälyttävänä osoituksena oppositiopolitiikan heikkoudesta. Viimeisimpänä eilen SDP:n eduskuntaryhmä äänesti kritisoimiensa Kela-korvausten korotusten puolesta.
”Kela-korvauksia on haukuttu oppositiosta kuukausitolkulla, mutta eilen SDP äänesti kuitenkin niiden korottamisen puolesta. On toki hienoa, että SDP:ssä lopulta tunnustettiin se tosiasia, että yli miljoona suomalaista käyttää näitä palveluita joka vuosi ja että valinnanvapaus on suomalaisille tärkeää. Lindtmanin SDP:n toiminta on räikeää äänestäjien harhauttamista”, Marttinen tylyttää.
Marttinen muistuttaa, ettei kyseessä ole ensimmäinen kerta, kun SDP:n politiikalta putoaa pohja pois puolueen linjattomuuden vuoksi.
”Syksyn vaihtoehtobudjetissaan he hyväksyivät käytännössä kaikki hallituksen työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistukset, joita olivat aiemmin kiivaasti vastustaneet. Myös nyt vaalien alla SDP:ssä on yllättäen oltu huolissaan yrittäjistä ja verotuksen kannustavuudesta. Siitäkin huolimatta, että esittivät itse yli kolmen miljardin veronkorotukset kotimaiseen yrittäjyyteen ja omistamiseen. Tällä veromoukarilla työnteosta ja yrittämisestä tehtäisiin Suomessa entistä vaikeampaa”, Marttinen sanoo.
Marttisen mukaan suomalaisilla on oikeus tietää, mikä pääoppositiopuolue SDP:n todellinen linja on.
”Kyllä suomalaiset ansaitsevat rehellistä ja selkeää politiikkaa. Tämä on Lindtmanin SDP:ssä toistuva kuvio: ensin vastustetaan raivokkaasti, ja lopulta hiljaa hyväksytään hallituksen toimet. Suomalaisilla on oikeus tietää, mikä SDP:n todellinen linja on – vai onko sitä lainkaan?", Marttinen kysyy.
"Suomi tarvitsee vastuullista päätöksentekoa, jolla rakennetaan kestävää tulevaisuutta. Kokoomus tekee sen, mitä lupasi – vie Suomea kohti kasvua, työtä ja vakautta. Lindtmanin johdolla sen sijaan SDP osoittaa säännöllisesti, ettei sillä ole vakavasti otettavaa vaihtoehtoa”, Marttinen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matias MarttinenEduskuntaryhmän puheenjohtaja
Satakunnan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomusedustajat: THL:n leikkaukset laaturekistereihin olisivat vakava virhe3.12.2025 17:01:16 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajat Maaret Castrén, Mia Laiho, Sari Sarkomaa, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen pitävät vakavana virheenä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suunnitelmaa vähentää terveydenhuollon laaturekistereiden ylläpidon määrärahoja.
Kokoomuksen Wallinheimo: Perintöverotus kevenee – helpotus monelle suomalaiselle3.12.2025 14:58:26 EET | Tiedote
Eduskunta hyväksyi tänään merkittävät helpotukset perintö- ja lahjaverotukseen. Perintöveron alaraja nousee ensi vuoden alusta 30 000 euroon ja lahjaveron 7 500 euroon. Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo kuvaa uudistusta pitkään odotetuksi korjaukseksi, joka tekee perintötilanteista vihdoin kohtuullisempia tavallisille suomalaisille.
Kokoomuksen Partanen: SDP sortuu jälleen populismiin – hallituksen uudistukset toimivat ja työmarkkinoilla on kasvua2.12.2025 17:52:47 EET | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen jatkaa tuttuun tapaan synkistelylinjaa, jossa valikoiduilla luvuilla luodaan kuva hallituksen epäonnistumisesta ja unohdetaan kokonaan oma politiikka ja sen seuraukset. Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Karoliina Partasen näkökulmasta kyse on selkeästä populismista.
Kokoomuksen Jukkola: Hallitus perustaa kansallisen salmonellarahaston turvaamaan suomalaisen sianlihan salmonellavapauden myös tulevaisuudessa2.12.2025 14:14:09 EET | Tiedote
Lakiesitys sika-alan salmonellavahinkorahastosta lähti lausuntokierrokselle perjantaina 28.11.2025. Rahastosta maksettaisiin sikayrittäjille korvauksia salmonellatartuntojen hävittämisestä aiheutuneista kustannuksista. Rahaston avulla turvattaisiin Suomessa myytävän sianlihan salmonellavapaus myös jatkossa.
Kokoomuksen Kilpi: Luottamus takseihin rakentuu valvonnalla ja koulutuksella28.11.2025 15:51:42 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi pitää taksisääntelyn uudistusta askeleena kohti turvallisempaa ja luotettavampaa taksialaa. Hallituksen esitys annetaan eduskunnalle keväällä 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme