Oulun yliopistossa kehitetty Onnikka-painonhallintasovellus vähentää verenpainelääkityksen tarvetta pitkällä aikavälillä
Tuoreen tutkimuksen mukaan Onnikka-painonhallintasovellus voi merkittävästi vähentää verenpainelääkityksen tarvetta pitkällä aikavälillä. Viiden vuoden seurantatutkimuksen tulokset osoittavat, että Onnikkaa käyttäneillä verenpainelääkityksen aloitusten määrä oli 38 prosenttia pienempi kuin verrokkiryhmällä. Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että sovelluksen avulla saavutetuilla elintapamuutoksilla on suotuisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia sydän- ja verisuoniterveyteen.

Tutkimukseen osallistui 532 työikäistä henkilöä, joiden painoindeksi oli 27–35 kg/m². Osallistujat käyttivät Onnikkaa vuoden ajan, ja osa sai lisäksi eri pituisia ryhmäohjauksia ravitsemusterapeutin tai sairaanhoitajan ohjauksessa. Kolmannes osallistujista käytti Onnikkaa ilman kasvokkaista ohjausta. Osallistujien terveydentilaa ja painoa seurattiin yhden, kahden ja viiden vuoden kontrollikäynneillä. Tuloksia verrattiin verrokkiryhmään, joka ei käyttänyt Onnikkaa.
Painonhallinnasta pitkäaikaisia terveyshyötyjä
Kahden vuoden seurantapisteessä havaittiin, että Onnikkaa vuoden ajan käyttäneiden paino oli laskenut merkittävästi. Parhaat tulokset saavutettiin yhdistämällä Onnikan käyttö kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan perustuvaan ryhmäohjaukseen. Tällä menetelmällä lihavat henkilöt (painoindeksi 30–35 kg/m²) laihtuivat keskimäärin lähes viisi kiloa, ja tulos säilyi ainakin kahden vuoden ajan. Pelkkä Onnikan käyttö johti noin kahden kilon painonlaskuun.
Nyt julkaistun viisivuotisseurannan tulokset osoittivat, että Onnikkaa vuoden ajan käyttäneiden paino oli palannut takaisin lähtötasolle, kun verrokkiryhmässä paino oli noussut edelleen. Vaikka alkuvuosina saavutettu painonpudotus ei säilynyt enää viiden vuoden päähän, pinta-ala-analyysi (AUC) koko viiden vuoden ajalta osoitti Onnikka-ryhmän hyötyneen vuoden mittaisesta interventiosta painon suhteen merkittävästi. Lisäksi Onnikka-ohjelman vaikutukset sydän- ja verisuoniterveyteen näkyivät edelleen.
"Verenpainelääkityksen tarpeen väheneminen viittaa siihen, että ohjelman hyödyt voivat säilyä pitkään elintapamuutosten jälkeenkin", sanoo tutkimusta johtanut professori Markku Savolainen.
Tutkimuksen perusteella Onnikka tarjoaa tehokkaan tavan tukea painonhallintaa ja edistää sydänterveyttä, ja sen hyödyt voivat ulottua useiden vuosien päähän. Aiemmin on myös näytetty, että metabolisen oireyhtymän esiintyvyys laski merkittävästi Onnikan käyttäjillä.
Onnikka on itsenäisesti toimiva digitaalinen elintapaohjausmenetelmä, jota on kehitetty ja tutkittu yli 15 vuoden ajan Oulun yliopistossa. Sovellus yhdistää kognitiivisen käyttäytymisterapian ja suostuttelevan suunnittelun menetelmät, ja sen teho painonpudotuksessa on vahvistettu useissa tieteellisissä tutkimuksissa.
Tutkimusjulkaisu: Turkkila, E., Pekkala, T., Merikallio, H. et al. Five-year follow-up of a randomized weight loss trial on a digital health behaviour change support system. Int J Obes (2025). https://doi.org/10.1038/s41366-025-01742-4
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku Savolainen, LKT, sisätautiopin professori (emeritus), Biolääketieteen ja sisätautien tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto, 040 719 98 38, markku.savolainen@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu mukana valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa – suomalaisten korkeakoulujen avoimia opintoja nyt yhdessä paikassa7.5.2025 05:52:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oamk ovat mukana uudessa valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa, joka kokoaa korkeakoulujen avoimia opintoja yhteen paikkaan. Maksuton palvelu tekee opintojen löytämisestä ja vertailusta helppoa ja kiinnostavaa. Opinnot ovat tarjolla joustavasti kaikenikäisille, monet ajasta ja paikasta riippumatta. Opiskeltavaa löytyy esimerkiksi kestävästä kehityksestä uusiin teknologioihin ja hyvinvoinnista terveyteen ja turvallisuusalaan.
Johtavien suomalaisyritysten 6G-hankkeessa kehitetään tulevaisuuden verkkoja6.5.2025 06:36:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten yritysten ja akateemisten sidosryhmien uudessa hankkeessa tavoitteena on nopeuttaa 5G- ja 6G-verkkojen radiotaajuusteknologioiden suunnittelua.
Polvien rakenteellisia muutoksia havaitaan yleisesti jo kolmekymppisillä – oireita ei välttämättä ole5.5.2025 05:50:00 EEST | Tiedote
Polven magneettikuvissa havaittavat lievät rakenteelliset muutokset ovat yleisiä jo kolmekymppisillä aikuisilla – myös ilman polvikipuja tai muita oireita. Oulun yliopiston tutkimuksessa yli puolella 33-vuotiaista löytyi merkkejä nivelvaurioista. Korkea painoindeksi oli yleisin nivelmuutoksiin liittyvä tekijä.
Matti Latva-ahosta tutkimusvararehtori ja Petteri Alahuhdasta yhteistyösuhteiden vararehtori Oulun yliopistoon29.4.2025 15:32:25 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston hallitus on valinnut kokouksessaan 29.4.2025 tutkimusvararehtoriksi tekniikan tohtori Matti Latva-ahon ja yhteistyösuhteiden vararehtoriksi filosofian tohtori Petteri Alahuhdan.
Ferritiinitasot eivät näytä liittyvän merkittävästi PCOS-naisten hedelmällisyyteen tai aineenvaihdunnalliseen terveyteen24.4.2025 05:35:00 EEST | Tiedote
Ferritiinitasot ovat munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavilla naisilla keskimäärin korkeammat kuin verrokeilla, mutta tällä ei ole merkittävää vaikutusta heidän hedelmällisyyteensä tai metaboliseen terveydentilaansa. Myöskään raudanpuutteella ei vaikuta olevan yhteyttä PCOS-naisten lapsettomuuteen. Tulokset perustuvat Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin ferritiinitasojen merkitystä PCOS-naisten terveydelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme