Kuluttajat ovat tarpeettoman pessimistisiä taloustilanteeseen nähden
27.3.2025 09:11:25 EET | Insinööriliitto IL ry | Tiedote
Viime kuukausien talousennusteet ovat ennustaneet parempia aikoja, mutta kuluttajien luottamus laahaa perässä.

Bruttokansantuote ja teollisuustuotannon volyymi ovat kasvaneet jo viime vuoden puolella, ja uusien tilauksien arvo on kääntynyt positiiviseksi ja elinkeinoelämän luottamus on vahvistunut yli puolen vuoden ajan. Siitä huolimatta Tilastokeskuksen luottamusindikaattori viestii heikosta tilanteesta.
Kuluttajien mielestä Suomen taloustilanne on heikompi kuin vuosi sitten. Vain reilu viidennes uskoo, että taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana.
– Tämä on yllättävää. Ehkä hyvät signaalit jäävät helposti huonojen uutisten varjoon. Olisi tärkeä rakentaa kuluttajien luottamusta ja viestiä parantuneesta tilanteesta, jotta talouden rattaat pääsevät pyörimään, sanoo Insinööriliiton ekonomisti Paavo Hurri.
Kuluttajat odottavat edelleen työttömyyden ja lomautusten kasvua, eikä tilanne ole merkittävästi parantunut viime vuodesta. Talousennusteiden perusteella työttömyys kuitenkin vähenee tämän vuoden aikana.
– Ensi vuodelle ennustetaan matalampaa työttömyysastetta, ja se seuraa hyvää talouskehitystä. Työttömyyden huippu ohitetaan todennäköisesti tämän vuoden aikana.
Inflaatio huolettaa edelleen suurinta osaa kuluttajista. Kuluttajat arvioivat kuluttajahintojen nousseen vuodessa edelleen nopeasti ja odottavat hintojen nousevan tänäkin vuonna, vaikka inflaatio laski 1,6 prosenttiin jo viime vuonna.
– Kaikki toimet, joilla kuluttajien luottamusta voidaan rakentaa, ovat ensisijaisen tärkeitä vallitsevassa taloustilanteessa, Hurri sanoo.
Kuluttajat eivät ole valmiita tällä hetkellä hankkimaan hintavia kestotavaroita. Ajankohdan otollisuus kestotavaroiden hankkimiseen heikkeni Ukrainan sodan alussa. Sitä seurasi inflaatiopiikki, joka puolestaan on heikentänyt ostovoimaa. Tilanne on edelleen yhtä heikko kuin vuoden 2022 alkupuolella.
Kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli Tilastokeskuksen mukaan maaliskuussa -8,2, kun se oli helmikuussa -9,0. Vuotta aiemmin maaliskuussa luottamusindikaattori sai arvon -9,4. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -2,6.
Luottamus kasvuun on herännyt kuitenkin elinkeinoelämän puolella. Positiivista kehitystä näkyy EK:n elinkeinoelämän luottamusindikaattorissa muun muassa myynti- ja tuotanto-odotuksissa lähikuukausille palveluissa, vähittäiskaupassa ja teollisuudessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
ekonomisti Paavo Hurri 050 470 0979
Kuvat

Linkit
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 75 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Insinööriliitto ja OAO tekivät oikeuskanslerille kantelun ministeriöstä27.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Insinööriliitto ja OAJ:n Ammatilliset Opettajat haluavat oikeuskanslerin selvittävän, onko opetus- ja kulttuuriministeriö laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa tilanteissa, joissa yliopistot ovat hankkineet määräysvallan ammattikorkeakoulujen omistusjärjestelyissä.
Insinööriliitto liputtaa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyön puolesta20.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salon mielestä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen rakentava yhteistyö, jossa osapuolet jatkavat itsenäisinä toimijoina, on erinomainen vaihtoehto ammattikorkeakoulujen omistusjärjestelyille.
Insinööriliitto aikoo tehdä ostotarjouksia ammattikorkeakouluista7.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Insinööriliitto valmistelee ostotarjouksen tekemistä kaikista ammattikorkeakouluista, joita joku yliopisto ei ole vielä ostanut. Tällä hetkellä on menossa prosessi Kajaanin, Karelian ja Savonian ammattikorkeakouluista, joiden osake-enemmistöä myös Itä-Suomen yliopisto havittelee.
Insinööriliitto: Saatavuuslisän poisto uhkaa tekniikan opetuksen laatua1.4.2026 08:45:18 EEST | Tiedote
Insinööriliitto pitää tekniikan saatavuuslisää merkittävänä osana ammattikorkeakoulujen tekniikan opettajien palkkausta. Liiton mukaan saatavuuslisän säilyttäminen on tärkeää käynnissä olevissa ammattikorkeakoulujen työehtosopimusneuvotteluissa.
Insinöörien palkat nousivat, mutta epävarmuus kasvoi7.1.2026 08:00:53 EET | Tiedote
Tekniikan alan asiantuntijoiden ansiokehitystä varjostavat pelko oman työpaikan pysyvyydestä, työttömyyden kasvu ja vastavalmistuneiden vaikeudet löytää ensimmäistä työpaikkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme