Tutkimus: Testauksen ja laadunvarmistuksen merkitys digitaalisten palveluiden toimivuudelle kasvaa, tekoälyyn suhtaudutaan varoen
Suomalaiset organisaatiot hyödyntävät testausta ja laadunvarmistusta ohjelmistokehityksessä jo edistyksellisesti, mutta käyttävät tekoälyn mahdollisuuksia vielä varovaisesti, kertoo Goforen tutkimus. Digitaaliset palvelut ja järjestelmät tarvitsevat tulevaisuudessa kuitenkin entistä älykkäämmän laadunvarmistuksen, jotta yhteiskunta ja yritykset pysyvät käynnissä. Testausinvestoinnin hyötyjä liiketoiminnalle ja kilpailuedulle organisaatiot eivät silti pysty vielä riittävästi osoittamaan. Testiautomaatio tuo palveluiden käyttöön tehokkuutta, nopeutta ja luotettavuutta. Testaamattoman järjestelmän kaatuminen voi vaikuttaa sekä liiketoimintaan että maineeseen.

Helmikuussa 2025 toteutettuun haastattelututkimukseen osallistui 11 julkisella ja yksityisellä sektorilla toimivaa johtajaa. Tutkimuksessa selvitettiin, millä tolalla järjestelmä- ja ohjelmistokehityksessä käytettävä testaus ja laadunvarmistus on Suomessa. Tutkimus vertailee testaustoiminnan eroja ja kehitystä sekä tuo tietoa siitä, mitä hyötyä testaus- ja laadunvarmistustyöstä on liiketoiminnalle sekä palveluiden loppukäyttäjille ja asiakkaille.
”Tulevaisuuden digitaaliset järjestelmät vaativat entistä älykkäämmän laadunvarmistuksen, jotta yhteiskunta ja yritykset pysyvät käynnissä. Testauksen ympärillä vallitsee kuitenkin paradoksi. Testiautomaatioon siirtyminen tuntuu osan mielestä hankalalta ja tekoäly arveluttaa, vaikka tekoälyn avulla pystymme tulevaisuudessa generoimaan yhä enemmän testattavaa ohjelmistokoodia. Esimerkiksi kahden viikon manuaalinen työ hoituu nopeimmillaan muutamalla klikkauksella”, sanoo Goforen digitaalisten palveluiden johtaja Miika Nurminen.
Testaamisen tärkeys kasvaa tulevaisuudessa, sillä tietojärjestelmät, digitaaliset palvelut sekä niiden integraatiot muuttuvat yhä monimutkaisemmiksi. Laadukasta ohjelmistokehitystä on Miika Nurmisen mukaan mahdoton tehdä ilman testiautomaatiota ja laadunvarmistusta. Ilman niitä organisaatiot eivät tule selviytymään järjestelmien kehityssyklien vaatimista tilanteista.
”Tutkimus vahvistaa käsitystäni siitä, että Suomi digitalisaation kärkimaana osaa jo sujuvasti hyödyntää testausta ja laadunvarmistusta. Seuraavaksi organisaatioiden kannattaa tarttua tutkimuksessakin esiin tulleeseen haasteeseen, miten testauksen tuoma liiketoimintahyöty pystytään ensin laskemaan ja sitten kääntämään kilpailueduksi. Laadukkaasti testatusta palvelusta hyötyvät loppukäyttäjä ja asiakkaita, kun järjestelmän käyttö on helppoa, sujuvaa ja tietoturvallista”, Miika Nurminen kertoo.
Testaamattoman järjestelmän aiheuttama vikatilanne voi tulla kalliiksi: Liiketoiminta saattaa pahimmillaan keskeytyä ja organisaation maine kokea kolauksen. Yksi julkissektorin haastateltu kertoo, että organisaatio on laskenut ennakkoon suunnitellun palvelukatkon maksavan veronmaksajille 1 000 euroa minuutilta. Yllättäen ilmenevä vikatilanne tulee vielä kalliimmaksi.
Fakta: Testauksen ja laadunvarmistuksen tulevaisuus -tutkimus
Digitaalisen muutoksen konsulttitalo Gofore selvitti järjestelmä- ja ohjelmistokehitykseen liittyvää testaus- ja laadunvarmistustoimintaa julkisella sektorilla ja yrityksissä.
Haastattelututkimus tarjoaa läpileikkauksen testauksen ja laadunvarmistuksen tilasta ja tulevaisuudennäkymistä Suomessa: Miten organisaatioiden johtajat näkevät testaamisen ja laadunvarmistuksen liiketoiminta- ja asiakashyödyt, miksi jotkut organisaatiot investoivat niihin enemmän kuin toiset sekä miten tekoälyä hyödynnetään.
Tutkimukseen haastateltiin 11 johtajaa 31.1.-25.2.2025 välisenä aikana. Haastatellut ovat yksikönjohtajia, IT-vetäjiä ja testipäälliköitä, jotka työskentelevät ja omaavat kokemusta testiautomaatiosta ja laadunvarmistuksesta.
Tutkimuksen toteutti Goforen toimeksiannosta Verian.
Yhteenveto: Testauksen ja laadunvarmistuksen hyödyt
- Ihmisten tyytyväisyys: Sekä loppukäyttäjät, henkilökunta, asiakkaat ja sidosryhmät voivat luottaa palveluihin ja tuotteisiin, brändiin.
- Kustannussäästöt pitkällä tähtäimellä: Monesta eri organisaation toiminnosta ja vaiheesta syntyy säästöjä. Riskinhallinta tuo myös säästöjä.
- Hyötyjen mittaaminen kiinnostaa: Harva mittaa tällä hetkellä liiketoimintahyötyjä, konkretialla ehkä johdon agendalle useammin.
- Tekoälyn hyödyntäminen: Monet ovat tehneet kokeiluja. Tulevaisuuden tekoälyä pitää myös testata ja haastaa.
- Testaamisen ja laadunvarmistuksen tulevaisuus: Testiautomaation määrä lisääntyy. Ulkoistamisella lisää näkemystä ja kehittämistä testaamiseen. Testaajien rooli muuttuu tutkivammaksi ja konsultoivammaksi. Tekoälyllä hoidetaan ”bulkkitestaus ja QA”.
Lisätietoja:
Miika Nurminen, johtaja, digitaaliset palvelut, Gofore Oyj
040 503 1982, miika.nurminen@gofore.com
Liite: Tutkimustiivistelmä
Avainsanat
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Gofore on kansainvälinen digitaalisen muutoksen konsulttiyhtiö. Meillä on lähes 1 500 asiantuntijaa kaikkiaan 18 toimipisteessä Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Virossa ja Espanjassa. Teknologian ja liiketoiminnan asiantuntijamme rakentavat toimivaa, turvallista ja yhdenvertaista digitaalista yhteiskuntaa palveluineen sekä kestäviä älykkään teollisuuden ratkaisuja. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistävät pioneerihenkisyys sekä halu luoda inhimillisempää ja vastuullisempaa digimaailmaa. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2024 oli 186,2 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Visiomme on olla merkittävin eurooppalainen digitaalisen muutoksen asiantuntijayritys. Tutustu meihin paremmin osoitteessa gofore.com.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gofore Oyj
Kysely: Riskien välttely on teollisuusjohtajien mielestä uhka Suomen kilpailukyvylle10.11.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Teollisuusjohtajat myöntävät Goforen teettämässä tutkimuksessa, että riskien välttely ja yritysten keskittyminen osingonjakoon tuhoavat Suomen kilpailukykyä. Yli puolet vastaajista näkee, että kun yritykset jakavat tuloksestaan merkittävän osan osinkoina, ei tuotekehitykseen, digitalisaatioon ja kasvuun jää riittävästi rahaa.
Survey: Industry leaders see risk avoidance as a threat to Finland's competitiveness10.11.2025 07:30:00 EET | Press release
Industry leaders acknowledge in a study commissioned by Gofore that risk avoidance and companies focusing on dividend yield are undermining Finland's competitiveness. More than half of the respondents believe that when companies distribute a significant portion of their profits as dividends, there is not enough money left for product development, digitalisation, and growth.
Gofore ja Huld alkavat suunnitella liiketoimintojen yhdistämistä ja hallinnon päällekkäisyyksien karsimista4.11.2025 10:30:00 EET | Tiedote
Gofore ja Huld alkavat suunnitella alkusyksystä ostetun Huldin liiketoimintojen yhdistämistä Goforen organisaatioon. Yhdistämisellä ei haeta liiketoimintaorganisaatioissa henkilöstövähennyksiä, eikä suunnitelmissa ole tehdä merkittäviä rakenteellisia muutoksia tammikuussa 2025 voimaan tulleeseen liiketoiminnalliseen organisoitumiseen. Yhdistämisen mahdollistamiseksi käydään lain edellyttämät muutosneuvottelut.
Gofore and Huld begin planning for business integration and trimming of overlapping administration4.11.2025 10:30:00 EET | Press release
Gofore and Huld begin to plan for integrating Huld’s business operations, acquired earlier this autumn, into Gofore’s organisation. There are no plans for headcount reductions in the business organisations, nor significant structural changes to the business organisation implemented in January 2025. To enable the integration, the necessary change negotiations required by law will be conducted.
Huld sopimukseen maailman ensimmäisestä avaruuspohjaisesta gravitaatioaalto-observatoriosta8.10.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Huld, joka on nyt osa Gofore Groupia, on allekirjoittanut sopimuksen kymmenvuotisesta ohjelmistoprojektista Laser Interferometer Space Antenna (LISA) -hankkeelle, jossa rakennetaan maailman ensimmäinen avaruudessa sijaitseva observatorio gravitaatioaaltojen havainnoimiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme