Oma Häme

Oma Häme kehittää ikäihmisten palveluita: uusi arviointi- ja kuntoutusyksikkö avataan Riihimäelle

Jaa

Muutoksen tavoitteena on tehostaa toimintaa, jotta asiakkaat saisivat oikeanlaista palvelua, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Aluevaltuusto päätti joulukuussa kahden yksikön muutoksista vuodelle 2025.

Kuvituskuva, jossa kaksi kerrostaloa vierekkäin.

Kanta-Hämeen hyvinvointialue avaa 7. huhtikuuta Riihimäelle ensimmäisen ikäihmisten arviointi- ja kuntoutusyksikön, kun yksi Riihimäen terveyskeskussairaalan osastoista muutetaan uudenlaiseksi palveluyksiköksi. Aluevaltuusto on tehnyt asiasta päätöksen joulukuussa 2024. Muutoksen tavoitteena on tarjota asiakkaille heidän tarpeisiinsa paremmin soveltuvia palveluita; samalla tehostetaan myös toimintaa ja saadaan aikaan säästöjä kustannuksissa.  

Uuden yksikön tavoitteena on, että asiakkaalle tarjotaan oikeaa palvelua oikeaan aikaan, jolloin vältytään siltä, että ympärivuorokautiseen palveluasumiseen jonotetaan terveyskeskussairaalan osastoilla. Kun asiakkaan sairaanhoidon tarve päättyy, asiakas siirtyy palvelutarpeen mukaisesti arviointiyksikköön, jossa tarjotaan kuntoutusta ja asiakkaan palvelutarvetta voidaan arvioida yksilöllisesti. 

Muutos vähentää jonottajien määrää terveyskeskussairaaloiden osastoilla ja vapauttaa sairaalapaikkoja niitä tarvitseville. Ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen lyhyt- ja pitkäaikaispaikoille on koko hyvinvointialueen ajan ollut jonottajia terveyskeskussairaaloiden ja erikoissairaanhoidon osastoilla; vuoden 2024 aikana terveyskeskussairaaloiden osastoilla on jatkuvasti ollut keskimäärin 45 jonottajaa.  

– Tämän muutoksen tavoitteena on, että ikäihmiset saavat arviointi- ja kuntoutuspalveluita aiempaa nopeammin ja oikea-aikaisesti. Ikäihmisten ei tarvitse tarpeettomasti enää jonottaa tarvitsemaansa palvelua sairaaloiden osastolla, sanoo ikäihmisten asumispalveluiden tulosaluejohtaja Raila Lahtinen

Tavoitteena aktivoida asiakkaan toimintakykyä ja voimavaroja  

Lyhytaikaisen arviointi- ja kuntoutusyksikön tavoitteena on aktivoida ja parantaa asiakkaan toimintakykyä ja voimavaroja, jotta heidät voidaan ohjata oikeaan palvelumuotoon, kuten kotihoitoon tai muuhun palveluun. Toiminta on sosiaalihuollon palvelua ympärivuorokautisessa palveluasumisessa. 

Arviointi- ja kuntoutusyksikkö sijaitsee jatkossa Riihimäen sairaalassa, 3. kerroksessa. Yksikössä on 26–28 asiakaspaikkaa. Henkilöstöön kuuluu lähijohtaja, sairaanhoitajia, fysioterapeutteja, lähihoitajia ja hoiva-avustajia. Vastaava yksikkö Forssassa aloittaa toimintansa 1.9.2025 Forssan sairaalan osaamiskeskuksessa. Sinne asiakaspaikkoja tulee 22.  

Oma Hämeen aluevaltuusto hyväksyi joulukuussa 2024 esityksen uusista rakenteellisista muutoksista jo aiemmin päätettyjen palveluverkkouudistusten lisäksi, jonka jälkeen toiminnan muutossuunnittelu aloitettiin.  

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Oma Häme julkaisi ensimmäisen sosiaalihuollon digipolkunsa – tukee työnhakijoita matkalla kohti työelämää5.5.2025 13:40:11 EEST | Tiedote

Oma Häme on tänään 5. toukokuuta julkaissut uuden, työhön ja koulutukseen suuntaavan digipolun, joka tarjoaa työnhakijoille konkreettista tukea matkalla kohti työllistymistä tai opintoja. Kyseessä on Oma Hämeen ensimmäinen sosiaalihuollon digipolku, ja sen tavoitteena on vahvistaa asiakkaiden omaehtoista työllistymistä sekä lisätä heidän valmiuksiaan hyödyntää digitaalisia palveluja työnhaussa. Polku kohti aktiivista työnhakua Digipolku tukee asiakkaita löytämään omat motivaation lähteensä ja asettamaan henkilökohtaisia tavoitteita. Asiakas saa viikoittain suunniteltuja ohjeita ja neuvoja, jotka ohjaavat kohti työelämää, koulutusta tai esimerkiksi työkokeilua. Yhteistyö ammattilaisen kanssa jatkuu digipolun aikana, ja asiakas voi viestitellä ohjaajan kanssa turvallisesti palvelun kautta. Digipolun hyödyt asiakkaalle: - Aktivoi ja tukee omatoimisessa työnhaussa - Auttaa rakentamaan selkeän suunnitelman työllistymisen edistämiseksi - Rohkaisee ottamaan vastuuta omasta työllistymispolusta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye