Finanssiala ry

Finanssialan työehtosopimukset tukevat yrityskohtaista palkkakeskustelua

Jaa

Finanssialalle on hyväksytty kolmivuotiset työehtosopimukset. Rahoitus- ja vakuutusalan työehtosopimusten palkkaratkaisut noudattavat tasoltaan yleistä linjaa.

”Arvostamme, että työntekijäpuolella oli valmiutta palata hyväksi koettuun palkkakeskustelumalliin, jossa koko sopimuskaudella yleiskorotuksen ja palkkakeskustelukorotuksen perusteella jaettavan erän osuus on 50 prosenttia ja yleiskorotuksen osuus on 50 prosenttia, Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi korostaa.

Finanssiala ry:n hallitus hyväksyi 28.3.2025 sekä rahoitus- että vakuutusalan neuvottelusopimuksen. Palvelualojen työnantajat Palta neuvottelee finanssialan työehtosopimukset FA:n antamien neuvotteluraamien mukaan.   

”Lämmin kiitos Paltan, Ammattiliitto Pron ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n neuvottelutiimeille ratkaisuista. Vastuullisena työnantajana finanssialan yritykset korostavat yhdessä sopimisen merkitystä. Arvostamme, että työntekijäpuoli toimii samassa hyvässä hengessä. Sekä rahoitus- että vakuutusalan neuvottelutulokset ovat tasapainoiset ja vastuulliset huomioiden Suomen talouden tila”, Ahosniemi toteaa.  

Tiivis tulevaisuusvuoropuhelu finanssialalla jatkuu 

Ahosniemi pitää tärkeänä, että työntekijäpuoli on hienosti sitoutunut jatkamaan finanssityön tulevaisuusvuoropuhelua.

”FA panostaa jatkossakin ennakoimistyöhön tiiviissä yhteistyössä Pron ja YTN:n sekä Paltan kanssa. Haluamme tehdä työtä henkilöstön toimintakyvyn ja hyvinvoinnin parantamiseksi edistäen työelämän tasapainoa. Työurien pidentäminen on kansallinen hanke, johon finanssialalla on hienosti sitouduttu.”

Finanssialan työnantajat ja työntekijät ovat jo reilun 10 vuoden ajan tehneet yhteistyötä, jonka tavoitteena on finanssialan työhyvinvoinnin, tuottavuuden ja kilpailukyvyn lisääminen. Viime vuosina on keskitytty tulevaisuusvuoropuheluun generatiivisesta tekoälystä.

”Työn luonteen muuttuminen ja toimintaympäristön asettamat paineet luovat tarvetta uudenlaisen työkulttuurin kehittämiselle, uusille johtamismalleille ja toimintatavoille. Finanssiala on kehityksen kärjessä generatiivisen tekoälyn hyödyntämisessä työpaikoilla. Uskon, että parhaat käytännöt löytyvät yhdessä tekemällä”, Arno Ahosniemi sanoo.

Ahosniemi viittaa tuoreeseen Työterveyslaitoksen (TTL) kyselytutkimukseen, jonka mukaan 54 prosenttia rahoitusalaa ja 67 prosenttia vakuutusalaa edustavista vastaajista sanoo, että oma organisaatio seuraa aktiivisesti tekoälyn kehitystä ja hyödyntää sitä jonkin verran. Vertailulukuna käytettävän yksityisen sektorin työsuojelupaneelin vastaajilla vastaava luku oli vain 30 prosenttia.

Lue lisää

Finanssiala ry ja sen jäsenyritykset ovat Palvelualojen työnantajat Paltan työmarkkinajäseniä. Palta vastaa sekä rahoitus- että vakuutusalan työehtoneuvotteluista ja -sopimuksista. FA huolehtii yhdessä työntekijäliittojen ja Paltan kanssa finanssityön kehittämisestä ja vuoropuhelusta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry

Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240
http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Pankkibarometri: Kotitalouksien ja yritysten luotonkysynnät hyvässä vireessä – yritysrahoituksessa erityisesti pankkiluotot kasvussa4.9.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Kotitaloudet ovat kysyneet luottoja kesän 2025 aikana selvästi enemmän kuin vuosi sitten, selviää Finanssiala ry:n Pankkibarometrista. Odotukset kotitalouksien loppuvuoden lainanottohalukkuudesta ovat myös hyvin myönteiset, vaikkakin ne ovat hieman maltillistuneet alkuvuodesta. Myös yritykset ovat kysyneet luottoja enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Odotukset investointien rahoittamisesta lainarahalla ovat myönteiset, mutta taso on edelleen suhteellisen matala. Pankkibarometrissaan Finanssiala ry kysyy neljännesvuosittain pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä. Barometrikysely III/2025 tehtiin pankinjohtajille elokuussa.

Ei kannata hämääntyä: Lokakuussa verkkopankki alkaa tarkistaa asiakkaan antamia maksutietoja – EU:n pikamaksuasetus tietää muutoksia maksukäytäntöihin3.9.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

EU:n pikamaksuasetus on tulossa voimaan. Pikamaksuasetuksen myötä maksajan pankki alkaa ilmoittaa tilisiirron yhteydessä, jos maksunsaajan nimi ei vastaa maksajan kirjoittamaa nimeä. Maksun saajan tarkistamisella pyritään estämään maksun välittyminen väärälle vastaanottajalle. Tällä hetkellä maksajan antamia tilinumero- ja nimitietoja ei verrata, vaan maksut siirtyvät saajan tilille pelkän tilinumeron perusteella. Lisäksi asetuksen myötä minkä tahansa pankin asiakas voi lähettää ja vastaanottaa euromääräisiä pikasiirtoja kymmenessä sekunnissa riippumatta vuorokaudenajasta tai siitä, tapahtuuko siirto kotimaassa vai toiseen euromaahan. EU:n pikamaksuasetuksen toimeenpanon takaraja on 9.10.2025, jonka jälkeen muutokset alkavat näkyä asiakkaille konkreettisesti.

Sanoista teoiksi – finanssialan yhtiöt avaavat toimiaan luontokadon torjumiseksi1.9.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Osana finanssialan luontositoumusta Finanssiala ry (FA) seuraa vuosittain toteutettavalla kyselyllä jäsentensä luonnon monimuotoisuutta edistävää työtä vuosien 2024 ja 2028 välillä. Finanssialan yhtiöillä on merkittävä rooli luontokadon torjunnassa sijoittajina, rahoittajina ja vakuuttajina. Tulosten mukaan 88 prosenttia vastanneista yhtiöistä pyrki vaikuttamaan sidosryhmiensä toimintaan luontoon liittyen. Vaikka valtaosa yhtiöistä on tunnistanut luonnon merkityksen liiketoiminnalleen, vain hieman yli puolella organisaatioista on luonnon monimuotoisuuteen liittyvä tiekartta tai strategia. Tiedot raportoidaan nyt ensi kertaa. Tulokset koskevat vuotta 2024. Ensimmäiseen kyselyyn vastasi 16 finanssialan toimijaa aina suurista konserneista ja työeläkeyhtiöistä pienempiin yhtiöihin. Vastaajaryhmän moninaisuuden takia vastaajat ovat voineet vastata useamman jäsenyhtiön puolesta, mikäli ne kuuluvat esimerkiksi samaan konserniin tai ryhmään.

Pankkitunnuksilla vain pankkiin – valitse huijareiden vuoksi tarkkaan, miten tunnistaudut verkossa20.8.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Arno Ahosniemi ja FiComin toimitusjohtaja Elina Ussa korostavat, että kaikki vahvan sähköisen tunnistautumisen välineet ovat turvallisia, mutta niiden käyttötapa vaikuttaa riskeihin. Pankkitunnuksia kannattaa käyttää vain verkkopankkiin kirjautuessa, kun taas muihin digitaalisiin asiointipalveluihin on järkevää tunnistautua mobiilivarmenteella tai valtion varmennekortilla. Huijaukset ovat yleistyneet rajusti viime vuosina ja ne ovat menetelmiltään yhä kehittyneempiä. FA:n tuoreen kyselyn mukaan 7,3 prosenttia suomalaisista on menettänyt rahaa digihuijareille. Väkilukuun suhteutettuna se tarkoittaa yli 400 000 suomalaista. Oikeaoppinen suojautuminen huijauksilta on välttämätön kansalaistaito.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye