Joka kuudes ei äänestänyt yksissäkään viime vuosien vaaleista – ahkerimmin äänestivät 50–82-vuotiaat
31.3.2025 14:14:45 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
Kaikissa viidessä vuosien 2021–2024 vaaleista äänestäneet olivat tyypillisesti 50 vuotta täyttäneitä. Joka kuudes äänioikeutettu ei äänestänyt lainkaan näinä vuosina.
31,4 % äänioikeutetuista äänesti niin kuntavaaleissa 2021, aluevaaleissa 2022, eduskuntavaaleissa 2023 kuin europarlamentti- ja presidentinvaaleissa 2024, Tilastokeskuksen yliaktuaari Sami Fredriksson toteaa Tieto&trendit-verkkolehden blogissaan. Toiseksi yleisintä oli olla äänestämättä lainkaan: näin toimi 16,0 % äänioikeutetuista.
1–4:ssä vaaleista äänesti yli puolet äänioikeutetuista, 52,6 %. Koska tällaisia osassa vaaleista äänestämisen yhdistelmiä on 30 erilaista, mikään niistä ei yksinään ollut vajaata kymmentä prosenttia yleisempi.
”Äänestämättömyys on harvinaisinta ikävuosien 45 ja 75 välillä, jolloin nukkuvien ryhmän koko vaihtelee noin 13 ja 11 prosentin välillä. Kaikissa vaaleissa äänestäminen taas oli yleistä noin 50 ja 82 ikävuoden välillä”, Fredriksson kirjoittaa.
Naisilla kaikissa vaaleissa äänestäminen oli hieman yleisempää kuin miehillä, kokonaan äänestämättä jättäminen taas oli yleisempää miesten joukossa.
”Äänestysaktiivisuuteen vaikuttavat lukuisat eri tekijät, joita ei ole mahdollista tutkia rekisteriaineistoihin pohjautuvassa tarkastelussa. Esimerkiksi vaaliväsymystä tai muita yksilötason äänestyspäätökseen vaikuttavia tekijöitä rekisterit eivät tavoita”, hän toteaa.
Blogin aineisto sisältää äänioikeutetut, joista oli saatavilla vaalipäivän äänestystieto (ns. sähköinen äänioikeusrekisteri) kaikissa vuosina 2021–2024 järjestetyistä vaaleista. Aineisto kattaa noin 1,6 miljoonaa äänioikeutettua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami FredrikssonYliaktuaari
Puh:029 551 2696sami.fredriksson@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Kuluttajien luottamus entistäkin alempana, kun sodat nakertavat odotuksia omasta ja Suomen taloudesta27.4.2026 08:02:26 EEST | Tiedote
Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku laski huhtikuussa edelleen lukemaan -12,5, kun se oli maaliskuussa -11,5 ja helmikuussa -10,5. Odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua vajosivat entistäkin alemmaksi.
Kotimaisia kieliä puhuvien määrä laski alle viiden miljoonan – väkiluku supistui rekisterisiivouksen vuoksi23.4.2026 08:08:44 EEST | Tiedote
Kotimaisia kieliä eli suomea, ruotsia tai saamea puhuvien määrä Suomessa alitti ennakkotietojen mukaan maaliskuussa viiden miljoonan rajan.
Henkirikoksia tehtiin alkuvuonna edellisvuotista enemmän – myymälävarkauksien aalto jatkuu23.4.2026 08:01:59 EEST | Tiedote
Poliisin tietoon tuli tammi-maaliskuussa 23 henkirikosta, mikä on neljä enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Myös henkirikoksen yrityksissä nähtiin alkuvuonna selvää kasvua.
Ulosottovelkojen määrä kasvoi vuonna 202514.4.2026 08:01:35 EEST | Tiedote
Ulosottovelkojen kokonaismäärä kasvoi vuonna 2025 edellisvuoteen verrattuna, vaikka ulosottovelallisten määrä väheni. Vuoden lopussa avointen ulosottovelkojen yhteismäärä oli kahdeksan miljardia euroa. Tämä oli noin 13 % enemmän kuin vuotta aiemmin.
Suomessa syntyneitä ulkomaalaistaustaisia nyt yli 100 0001.4.2026 08:02:36 EEST | Tiedote
Toisen polven ulkomaalaistaustaisten määrä Suomen väestössä ylitti 100 000 henkilön rajan vuonna 2025. Lisäksi Ukrainan kansalaiset nousivat suurimmaksi ulkomaiden kansalaisten ryhmäksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme