Ennuste: Ruuan hinta lähtee maltilliseen nousuun – kansainväliset jännitteet tuovat epävarmuutta ruokamarkkinoille
3.4.2025 09:56:20 EEST | Pellervon taloustutkimus PTT | Tiedote
Ruuan hinta nousee maltillisesti sekä tänä että ensi vuonna, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Maitosektorin tuotteiden kysyntä on vahvaa, mikä nostaa tuottajahintoja ja näkyy myös maatalouden yrittäjätulossa. Yhdysvaltain tullipolitiikka ja voimakkaat kansainväliset jännitteet kuitenkin sumentavat ruokamarkkinoiden lähiaikojen näkymiä.
”Ennusteeseen tuo suurta epävarmuutta kansainvälisten jännitteiden lisääntyminen ja etenkin Yhdysvaltain tullipolitiikka. Tullit ja vastatullit ovat kansainvälisen kaupan kannalta kielteinen asia ja hidastavat kasvua myös maa- ja elintarviketaloudessa”, sanoo maatalousekonomisti Pekka Kinnunen.
Suomessa Yhdysvaltojen tullien vaikutukset olisivat enimmäkseen välillisiä ja tulisivat EU:n markkinoiden kautta. Yhdysvaltoihin viedään Suomesta pääasiassa juustoja sekä alkoholia ja tuodaan muun muassa hedelmiä ja juomia. Sen sijaan koko EU:lle Yhdysvallat on maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden viennissä toiseksi tärkein kumppani.
Elintarvikeviennin kasvu jatkuu kuitenkin tänä vuonna, mutta hitaammin kuin hallitusohjelmassa tavoiteltu viennin kaksinkertaistaminen edellyttäisi. Viennin vahva veturi on maitosektori.
Ruuan hinta nousee tänä ja ensi vuonna
Ruuan hinta nousee tänä vuonna 2,5 prosenttia, eli hieman yleistä inflaatiota nopeammin. Ensi vuonna nousua kertyy hieman vähemmän. Hintoja nostavat elintarviketeollisuuden kustannusten nousu ja kuluttajien ostovoiman elpyminen.
Varsinkin alkuvuonna inflaatiota on ylläpitänyt kahvin ja suklaan hintojen nousu. Nousua on vuoden aikana odotettavissa myös maitotuotteissa, ja lihoissa naudanlihan kysynnän lisääntyminen luo nousupaineita. Toisaalta hintojen nousua hillitsee kauppojen hintakampanjointi.
”Suomessa ruuan hinnannousu on hitaampaa kuin EU:ssa keskimäärin. Muissa Pohjoismaissa nousu on kiihtynyt alkuvuodesta. Esimerkiksi Ruotsissa ruuan hinta nousi helmikuussa lähes 4 ja Tanskassa lähes 6 prosenttia vuoden takaisesta”, sanoo tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg.
Maidon vahva kysyntä nostaa tuottajahintaa Suomessa
Maidon kysyntä maailmalla jatkaa kasvuaan, erityisesti Etelä- ja Itä-Aasiassa. EU:ssa kysyntä säilyy vakaana, kun maitojalosteiden kasvava kulutus kompensoi nestemäisten maitojen kulutuksen laskua.
”Vahva kysyntä näkyy myös tuottajahinnoissa. Suomessa maidon tuottajahinta kääntyi nousuun viime syksyn aikana, ja tuottajahinnan nousu on tänä vuonna merkittävä viime vuoden keskimääräiseen hintaan verrattuna”, sanoo vanhempi maatalousekonomisti Päivi Kujala.
Tullit tuovat näkymiin epävarmuutta, sillä Yhdysvallat on EU:lle tärkeä juustojen vientikohde.
Naudanlihan kulutus Suomessa on lisääntynyt, koska se on jo pidempään ollut suhteellisesti edullisempaa muihin lihalajeihin verrattuna. Kasvuun on onnistuttu vastaamaan väliaikaisesti, mutta pidemmän aikavälin eläinmäärien väheneminen näkyy niukkuutena naudanlihamarkkinoilla.
”Niukkuudesta huolimatta naudanlihan tuottajahinta nousee tänä vuonna vain vähän, sillä naudanlihan tuotannon vahva kytkös maitosektoriin hillitsee hintakehitystä. Vain pieni osa tarjonnasta tulee lihakarjasta”, sanoo maatalousekonomisti Mauri Yli-Liipola.
Viljojen hintakehityksestä odotetaan rauhallista, mutta niiden kohdalla iso epävarmuustekijä on Venäjän hyökkäyssota. Isot käänteet konfliktissa näkyisivät välittömästi viljojen hinnoissa.
Yrittäjätulo nousee kotieläinsektorin vetämänä
Maatalouden yrittäjätulo nousee tänä vuonna jonkin verran viime vuoteen verrattuna, ja on lähellä viiden viimeisen vuoden keskiarvoa.
Tänä vuonna maidon tuottajahinnan nousu kasvattaa markkinatuottoja erityisesti kotieläinsektorilla. Samaan aikaan tuotantopanosten kustannukset kokonaisuudessaan hieman laskevat, etenkin rehujen osalta.
Koko ennuste on julkaistu PTT:n verkkosivuilla osoitteessa https://www.ptt.fi/ennusteet/maa-ja-elintarviketalous-kevat-2025/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Kujala, paivi.kujala@ptt.fi, 040 194 5184
Sari Forsman-Hugg, sari.forsman-hugg@ptt.fi, 0400 639 450
Pekka Kinnunen, pekka.kinnunen@ptt.fi, 040 1545 943
Mauri Yli-Liipola, mauri.yli-liipola@ptt.fi, 040 586 8223
Tietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Pikakommentti: Käänteen merkit näkyvissä työmarkkinoilla22.9.2026 08:51:37 EEST | Tiedote
Työmarkkinoilla näkyy merkkejä käänteestä parempaan, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk. Työttömyyshuippu näyttäisi olevan nyt takana.
Kutsu: Millaiset ovat ruuan hintapaineet? - PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennusteen julkistus 24.9.10.9.2026 13:55:17 EEST | Kutsu
Pellervon taloustutkimus PTT julkistaa syksyn maa- ja elintarviketalouden ennusteensa webinaarissa torstaina 24. syyskuuta klo 10. Ennusteessa tarkastellaan ruokasektorin lähivuosien näkymiä ja ruuan hintakehitystä.
Ennuste: Suomen talous kasvaa, mutta kasvun jatkuvuus on hataralla pohjalla10.9.2026 10:02:10 EEST | Tiedote
Suomen talous yltää kohtalaiseen kasvuun tänä ja ensi vuonna, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n suhdanne-ennuste. Talouskasvuksi ennustetaan tänä vuonna 1,4 ja ensi vuonna 1,5 prosenttia. Kasvun jatkuvuus ei maailman kriisien keskellä ole kuitenkaan varmaa, ja myös vaisu kotimainen kysyntä vaimentaa odotuksia.
Politiikkasuositus: Suomi tarvitsee metsäpolitiikan, jossa yhdistyvät metsien laadukas talouskäyttö ja luonnon hyvinvointi3.9.2026 16:17:19 EEST | Tiedote
Suomen metsäpolitiikan kantavaksi tavoitteeksi tulee asettaa metsien kokonaishyödyn kasvu, esittää Pellervon taloustutkimus PTT:n politiikkasuositus. Tämä tarkoittaa enemmän arvonlisää ja vientiä, vahvempaa maaseudun elinvoimaa, terveempiä ja kasvukykyisempiä metsiä, parempaa luonnon tilaa sekä uusia mahdollisuuksia metsänomistajille.
Politiikkasuositus: Suomi tarvitsee metsäpolitiikan, jossa yhdistyvät metsien laadukas talouskäyttö ja luonnon hyvinvointi3.9.2026 09:59:26 EEST | Tiedote
Suomen metsäpolitiikan kantavaksi tavoitteeksi tulee asettaa metsien kokonaishyödyn kasvu, esittää Pellervon taloustutkimus PTT:n politiikkasuositus. Tämä tarkoittaa enemmän arvonlisää ja vientiä, vahvempaa maaseudun elinvoimaa, terveempiä ja kasvukykyisempiä metsiä, parempaa luonnon tilaa sekä uusia mahdollisuuksia metsänomistajille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme