Työpaikkojen määrä romahti – näillä aloilla ja alueilla on eniten töitä
Alkuvuonna julkaistiin huomattavasti vähemmän työpaikkailmoituksia kuin viime vuonna. Lue myös, miltä työmarkkinatilanne näyttää eri aloilla ja alueilla.

Suomen suurimmalla työnhakupalvelulla Duunitorilla julkaistiin tammi–maaliskuussa noin 99 000 työpaikkailmoitusta, mikä oli 18 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna ja 55 prosenttia vähemmän kuin kaksi vuotta sitten.
Samaan aikaan työnhakijoita on liikkeellä poikkeuksellisen paljon. Duunitorin työpaikkailmoitusten lukukerrat kasvoivat 41 prosenttia suhteessa viime vuoteen.
”Epävarma taloustilanne näkyy edelleen selkeästi työmarkkinoilla. Moni työnantaja ei uskalla nyt rekrytoida, ja lukuisat suomalaiset ovat irtisanomisten vuoksi vailla työtä. Jo viime vuonna avoimien työpaikkojen määrä laski merkittävästi, joten tilanne on ollut synkkä pitkään. Toivottavasti näemme vielä tämän vuoden aikana käänteen parempaan suuntaan”, kommentoi Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.
Myös kesätöiden määrä on laskenut. Kesätyöpaikkailmoituksia julkaistiin marras–maaliskuussa 20 300, mikä oli 5 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten ja 36 prosenttia vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Kesätöissä pudotus ei siis ole yhtä suuri kuin kaikissa avoimissa työpaikoissa.
”Tämä on tyypillistä, sillä kesätyörekrytointi on työnantajalle huomattavasti pienempi taloudellinen investointi kuin vaikkapa vakituisen työntekijän palkkaaminen.”
5 alaa, jotka työllistivät eniten
Näillä toimialoilla julkaistiin eniten työpaikkailmoituksia Duunitorilla tammi–maaliskuussa (suluissa muutosprosentti suhteessa vuoden takaiseen):
-
Rakennusala: 11 290 ilmoitusta (+13 %)
-
Sosiaali- ja hoiva-ala: 11 260 ilmoitusta (–41 %)
-
Myynti- ja kaupan ala: 9 200 ilmoitusta (–15 %)
-
Teollisuus ja teknologia: 7 800 ilmoitusta (–8 %)
-
Ravintola- ja matkailuala: 7 000 ilmoitusta (–18 %)
-
Eniten työllistävistä aloista rakennusala on ainoa, jolla työpaikkailmoitusten määrä on kasvanut. Lue lisää rakennusalan tilanteesta.
-
Teollisuudessa ja teknologiassa lasku on maltillisempaa kuin muilla suurilla aloilla.
-
Suurimmista aloista merkittävin pudotus on sosiaali- ja hoiva-alalla.
-
Myös terveydenhuollon työpaikat ovat vähentyneet: alalla julkaistiin noin 38 prosenttia vähemmän työpaikkailmoituksia kuin viime vuonna.
”Sosiaali- ja terveysalan laskua selittävät osaltaan hyvinvointialueiden säästöt, jotka ovat vähentäneet alan avoimia työpaikkoja merkittävästi”, Salonen kertoo.
”On myös hyvä huomioida, että alkuvuodesta on kesätyörekrytointien kuumin sesonki, mikä vaikuttaa työpaikkojen tarjontaan. Esimerkiksi ravintola-ala ja kaupan ala palkkaavat aina runsaasti kesätyöntekijöitä.”
Näillä alueilla oli eniten avoimia työpaikkoja
Näillä alueilla julkaistiin eniten työpaikkailmoituksia Duunitorilla tammi–maaliskuussa (suluissa muutosprosentti suhteessa vuoden takaiseen):
-
Uusimaa: 34 280 ilmoitusta (–11 %)
-
Pirkanmaa: 9 250 ilmoitusta (–22 %)
-
Varsinais-Suomi: 7 710 ilmoitusta (–27 %)
-
Pohjois-Pohjanmaa: 5 550 ilmoitusta (–17 %)
-
Lappi: 3 830 ilmoitusta (–15 %)
-
Pohjois-Savo: 3 670 ilmoitusta (–30 %)
-
Keski-Suomi: 3 670 ilmoitusta ( –29 %)
-
Pohjanmaa: 3 130 ilmoitusta (–29 %)
-
Satakunta: 2 790 ilmoitusta (–25 %)
-
Päijät-Häme: 2 530 ilmoitusta (–17 %)
-
Avoimien työpaikkojen määrä on laskenut ympäri Suomen.
-
Eniten työpaikkoja tarjoavista alueista vähiten laskua oli Uudellamaalla ja Lapissa.
-
Suurin pudotus työpaikkojen määrässä oli Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla.
”Yleisesti ottaen suurissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa on eniten työpaikkoja. Lappi on poikkeus, jossa on turismin vuoksi runsaasti työmahdollisuuksia. Myös pientä piristymistä osoittanut rakennusala on lisännyt Lapin avoimien työpaikkojen määrää”, Salonen sanoo.
”Vaikka työpaikkoja on vähemmän kuin hakijoita, työmarkkinoilla vallitsee edelleen kohtaanto-ongelma. Se tarkoittaa, että työpaikkojen sijainti ja vaatimukset eivät aina sovi yhteen ihmisten osaamisen ja asuinpaikan kanssa. Paikkakunta, ala, työnantajan maine ja työtehtävä vaikuttavat suuresti siihen, kuinka helppoa on löytää sopivat tekijät. Tässäkin taloustilanteessa monella työnantajalla on siis myös vaikeuksia houkutella osaajia.”
Kaipaatko lisätietoa?
Haluatko tietää lisää työmarkkinoista tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SalonenViestintäjohtajaDuunitori Oy
Puh:+35850 4144 245aino@duunitori.fiduunitori.fiMaiju KarhunenViestintäpäällikköDuunitori Oy
Puh:+358 50 585 7001maiju.karhunen@duunitori.fiKuvat





Duunitori on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2024 Duunitorilla vierailtiin yli 55 miljoonaa kertaa. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin sosiaalisen median kanavia seuraa Suomessa lähes miljoona ihmistä. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun. Vuonna 2023 Duunitori rantautui Norjaan ja osti paikallisen Jobbsafari-työnhakupalvelun. Vuonna 2024 Duunitori jatkoi kasvuaan Ruotsissa ostamalla Keeparo-työnantajabränditoimiston, Allalöner-palkkatietopalvelun ja Jobbsafari-työnhakupalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
SAK ja Suomen Yrittäjät eri mieltä palkka-avoimuudesta: ”Palkkatasoa ei pitäisi käsitellä kuin valtion salaisuutta”16.6.2025 05:02:00 EEST | Tiedote
EU:n palkka-avoimuusdirektiivin kansallinen täytäntöönpano herättää eriäviä näkemyksiä työnantaja- ja työntekijäpuolilla. SAK:n ja Suomen Yrittäjien asiantuntijat ottavat nyt kantaa rekrytoinnin palkka-avoimuuteen.
Vastuullista vai vaarallista? Näin tekoäly myllää rekrytointia12.6.2025 05:02:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn käyttö rekrytoinnissa yleistyy ja tuo mukanaan sekä etuja että riskejä. Duunitorin tutkimus avaa suurten työnantajien näkemyksiä. Lue Duunitorin asiantuntijan ja Reilu rekrytointi -hankkeen tutkijan kommentit aiheesta.
10 suosituinta kesätyöpaikkaa – tällaiset työnantajat kiinnostavat hakijoita4.6.2025 05:00:00 EEST | Tiedote
Kesätyönhakijoita houkuttelevat etenkin tunnetut brändit ja suuret työllistäjät, kuten Lidl, UPM ja Viking Line. Katso lista Duunitorilla eniten lukukertoja keränneistä kesätyöpaikkailmoituksista. Kerromme myös, miltä kesätyötilanne näyttää ja voiko vielä napata kesätyön.
Kesätöiden määrä syöksyi alas – paikoista kilpailevat nyt myös kokeneet osaajat12.5.2025 06:43:34 EEST | Tiedote
Kesätyöpaikkojen määrä on laskenut viime vuosista. Duunitorin data kertoo, millä aloilla paikkoja on eniten. Lue myös, mitä kokeneet osaajat toivovat kesätöiltä.
Rekrytoinnit ovat nyt jäissä – työnantajat ennustavat käännettä parempaan6.5.2025 11:58:03 EEST | Tiedote
Avoimien työpaikkojen määrä on romahtanut kahden viime vuoden aikana. Tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisammalta: Duunitorin tuoreen tutkimuksen mukaan suuret työnantajat uskovat henkilöstömäärän kasvuun. Lue myös, mikä vaikeuttaa rekrytointeja eniten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme