Suomalainen joukkoliikenne yhä kärkikastia kansainvälisessä BEST-tutkimuksessa – HSL-alue piti neljännen sijansa vuonna 2024
Euroopan eri kaupunkien asukkaat arvioivat BEST-vertailussa kotialueensa joukkoliikennettä. HSL-alue piti vuonna 2024 neljännen sijansa kaupunkien välisessä vertailussa ja päihitti muut pohjoismaiset pääkaupunkiseudut monissa laatutekijöissä. HSL-alueen saama NPS-luku on vuodesta 2021 ollut vertailussa kolmanneksi paras. Pitkän aikavälin tarkastelussa eniten kehitystä näkyy HSL-alueen vastaajien tyytyväisyydessä tarjontaan, tiedonsaantiin sekä matkustusmukavuuteen.

BEST-tutkimus osoittaa suomalaisen joukkoliikenteen kansainvälisen menestyksen. Vuonna 2024 kolme neljästä vastaajasta oli tyytyväisiä HSL-alueen joukkoliikenteeseen, ja ylsimme neljännelle sijalle, jo neljättä kertaa. HSL:n kanssa kärkikastissa ensimmäisenä on Turku, toisena Geneve sekä kolmantena Tampere. Kärjessä menestyneet Turku ja Tampere otettiin mukaan tutkimukseen vuonna 2020. Turun ja Tampereen osalta arvioidaan vain keskuskaupunkia, kun HSL:n osalta mukana on koko liikennöintialue, minkä vuoksi vastauksissa on enemmän hajontaa.
HSL-alueen NPS-luku on vuodesta 2021 lähtien ollut vertailussa kolmanneksi paras Tampereen ja toisena tulevan Turun jälkeen. Kolmikkoa ja Geneveä lukuun ottamatta kaikissa muissa kaupungeissa NPS-luku on ollut negatiivinen.
”Tällä kertaa ruoho ei ole vihreämpää aidan takana! Luvut puhuvat suomalaisen joukkoliikenteen puolesta. On ilahduttavaa, että asukkaiden mielestä HSL kuuluu kansainväliseen kärkikastiin etenkin, kun suunnittelemme ja järjestämme liikennettä hyvin monimuotoiselle alueelle,” sanoo tutkimuspäällikkö Marko Vihervuori.
Suurimmat pitkän aikavälin harppaukset tarjonnassa, tiedonsaannissa sekä matkustusmukavuudessa
HSL-alue pärjäsi vuonna 2024 muita pohjoismaisia pääkaupunkiseutuja paremmin lähes kaikissa laatutekijöissä. HSL-alueen vastaajat olivat jälleen erityisen tyytyväisiä matkustusmukavuuteen, liikenteen luotettavuuteen sekä tiedonsaantiin. Lisäksi nyt rahalle koettiin saavan hieman aiempaa enemmän vastinetta. Näissä tekijöissä pärjäämme selkeästi BEST-keskiarvoa paremmin. HSL-alueen vastaajien tyytyväisyys luotettavuuteen ja tiedonsaantiin on tärkeä havainto etenkin vuonna 2024, jolloin varsinkin kesällä alueella oli merkittäviä poikkeusreittejä.
Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna voidaan nähdä merkittäviä positiivisia muutoksia HSL-alueen vastaajien tyytyväisyydessä. Vuodesta 2010 lähtien isoin kehitys on tapahtunut matkustusmukavuutta kuvaavassa liikennevälineiden siisteydessä. Lisäksi asukkaat ovat entistä tyytyväisempiä lyhyisiin odotusaikoihin, vaihtamisen helppouteen sekä siihen, miten joukkoliikenne soveltuu matkoihin Helsingin keskustan ulkopuolella. Myös tyytyväisyys tiedonsaantiin on kasvanut. Olemme esimerkiksi panostaneet pysäkki- ja asemaopasteisiin sekä aikataulunäyttöihin, ottaneet pysäkkikuulutukset käyttöön muissakin liikennevälineissä kuin metrossa ja junissa sekä kehittäneet HSL-sovellusta ja mahdollistaneet erilaisia sovellusnotifikaatioita.
Tarkemmat poiminnat luvuista
- Vastaajien kokonaistyytyväisyys HSL-alueen joukkoliikenteeseen nousi 75 prosenttiin (72 prosenttia vuonna 2023). NPS-suositteluindeksi nousi lukuun 13 (vuonna 2023 luku oli 7).
- Tyytyväisyys luotettavuuteen laski kolme prosenttiyksikköä (78 prosentista 75 prosenttiin), mutta tyytyväisyys muihin tekijöihin pysyi samalla hyvällä tasolla kuin vuonna 2023 tai nousi aavistuksen.
- Kehitys vuodesta 2010
- Tyytyväisyys väittämään ”Joukkoliikenteen soveltuvuus matkoille Helsingin keskustan ulkopuolella” on kasvanut 14 prosenttiyksikköä.
- Tyytyväisyys väittämään ”Odotusajat ovat vaihdoissa lyhyet” on kasvanut 18 prosenttiyksikköä.
- Tyytyväisyys vaihtamisen helppouteen on noussut 16 prosenttiyksikköä.
- Kokonaistyytyväisyys tiedonsaantiin on noussut 22 prosenttiyksikköä, ja tyytyväisyys tiedonsaantiin liikenteen häiriötilanteissa on kasvanut yhteensä 35 prosenttiyksikköä.
- Tyytyväisyys liikennevälineiden siisteyteen on noussut huikeat 34 prosenttiyksikköä. Nousu oli voimakkainta vuosien 2011–2014 välillä ja kehitys vakiintui nykytasolleen noin vuodesta 2020 eteenpäin.
- Tyytyväisyys liikennevälineiden nykyaikaisuuteen on noussut vuonna 2010 mitatusta 67 prosentista 85 prosenttiin vuonna 2024.
Vuonna 2024 BEST-kysely (Benchmarking in European Service of Public Transport) toteutettiin HSL-alueen lisäksi Tukholmassa, Oslossa, Kööpenhaminassa, Genevessä, Turussa, Tampereella, Bergenissä, Trondheimissa, Rotterdamissa/Haagissa ja Reykjavikissa. HSL-alueen asukkaista tutkimukseen vastasi hieman vajaat 2 200 joko nettipaneelissa tai puhelimitse. Osallistujat valitaan satunnaisotannalla asukkaiden joukosta, joten tutkimus tavoitti myös niitä, jotka käyttävät joukkoliikennettä harvoin tai eivät lainkaan. Tutkimusta on toteutettu vuodesta 2001.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erika RintamäenpääLiikennetutkija
Puh:+358406813025etunimi.sukunimi@hsl.fiMarko VihervuoritutkimuspäällikköHSL Helsingin seudun liikenne
Puh:+358407672208etunimi.sukunimi@hsl.fiHSL Viestintä
Puh:040 163 2818viestinta@hsl.fiLiitteet
Linkit
Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2024 HSL:n toimintakulut olivat 894 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 872 miljoonaa euroa. HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuoden 2024 aikana 361 miljoonaa kertaa, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista.
Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Sarjalipun käyttäjille toivottu muutos10.11.2025 12:49:38 EET | Tiedote
HSL-sovelluksen sarjalippua on uudistettu, ja nyt useamman samaan aikaan voimassa olevan 10 tai 20 kertalipun sarjalipun ostaminen on mahdollista. Aiemmin oli mahdollista ostaa vain yksi kerrallaan voimassa oleva sarjalippu. Muutoin lippu toimii tuttuun tapaan, uudistuksen jälkeenkin sarjalipuista voi aktivoida yhden kertalipun kerrallaan.
Mäkelänkadun bussien aikatauluihin muutoksia 10.11. alkaen30.10.2025 13:01:00 EET | Tiedote
Mäkelänkadun bussien aikatauluihin tulee muutoksia maanantaina 10.11. Aikataulumuutoksilla varaudutaan Mäkelänkadun remonttiin, joka vaikuttaa bussiliikenteen sujuvuuteen. Bussipysäkkien sijainnit muuttuvat työmaan edetessä,
Vuoden 2026 HSL:n lippujen hinnat30.10.2025 11:29:56 EET | Tiedote
HSL:n hallitus päätti tiistaina 28.10. korottaa HSL:n lippujen hintoja ensi vuodelle keskimäärin 3,1 prosenttia. Hallitus valtuutti samalla toimitusjohtajan päättämään tarkat hinnat. Hinnat on nyt vahvistettu.
HSL-sovellus ja hsl.fi-verkkosivut toimivat jälleen normaalisti29.10.2025 23:23:11 EET | Tiedote
Microsoft Azure -palvelun laajan häiriön vuoksi myös HSL:n digitaalisissa palveluissa oli häiriöitä keskiviikkoiltana. Häiriöt HSL:n palveluissa olivat ohi noin klo 23.
Häiriöt HSL-sovelluksessa ja hsl.fi-verkkosivuilla jatkuvat edelleen Microsoftin laajan tietoliikennehäiriön vuoksi29.10.2025 22:11:35 EET | Tiedote
HSL-sovellus ja hsl.fi-verkkosivut eivät toimi normaalisti Microsoft Azure -palvelun laajan häiriön vuoksi. HSL-sovelluksessa ja Lippukaupassa esiintyy ongelmia lippujen ostamisessa. Myös Reittioppaassa esiintyy häiriöitä. Häiriöt HSL:n digitaalisissa palveluissa havaittiin keskiviikkona 29.10. hieman klo 18 jälkeen, ja ne jatkuvat vielä noin kymmeneltä illalla. Häiriön kestosta ei ole toistaiseksi aika-arviota.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme