Veneilijöitä haastetaan ympäristöystävällisempään veneilyyn
Helsingin ja Turun yhteinen Itämerihaaste yhteistyössä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa kampanjoivat tänä kesänä vastuullisemman veneilyn puolesta. Vastuullinen veneily -kampanjassa kehotetaan muun muassa huomioimaan ympäristö veneen kunnostuksessa, jätteiden käsittelyssä ja Itämerellä liikkuessa. Lisäksi venesatamia kannustetaan liittymään ympäristöystävällisten Roope-satamien joukkoon.

Veneilykauden alkaessa Itämerihaaste ja Pidä Saaristo Siistinä ry (PSS ry) haluavat muistuttaa Vastuullinen veneily -kampanjallaan veneilijöitä ja venesatamia etenkin vedenalaisen melun haitoista, siitä miten veneet huolletaan ympäristöä kunnioittaen ja miten jätehuolto kannattaa hoitaa venesatamissa.
– Ympäristöasiathan on hyvä pitää mielessä koko veneilykauden aikana, eli heti keväästä alkaen, kun venettä kunnostetaan. Merellä veneillessä kannattaa miettiä luontoa ja eläimiä – esimerkiksi pesimisaikaan ei voi rantautua minne vain ja veneestä desibelit kulkeutuvat myös meren pinnan alle stressaten mereneläviä ja kaloja, kertoo ympäristösuunnittelija Milla Stenström Itämerihaasteesta.
Kampanja starttaa huhtikuun puolessa välissä ja jatkuu kesän aikana. Kampanjan videot pyörivät Itämerihaasteen, PSS ry:n sekä Helsingin kaupungin sosiaalisen median kanavilla.
Sekä Itämerihaaste että Pidä Saaristo Siistinä ry ovat tehneet jo vuosia ympäristötyötä venekerhojen, pienvenesatamien ja niissä toimivien tahojen kanssa. Itämerihaaste on edistänyt Helsingin ja Turun pienvenesatamien ympäristövastuullisuutta parantamalla jätehuoltoa, lisäämällä ohjeistusta ja kerättävien jätejakeiden määrää. Eri purjehdustapahtumissa jaettiin viime kesänä ympäristökasvatusmateriaaleja. Pidä Saaristo Siistinä ry on taas jo 55 vuoden ajan tarjonnut ympäristötietoa ja vastuullisen vesilläliikkujan Roope-palveluita jäsenilleen ja viimeisen 15 vuoden ajan kehittänyt lisäksi venesatamien ympäristöasioita Roope-satamaohjelman myötä.
Venesatamia kehotetaan liittymään Roope-satamien verkostoon
Roope-satamaohjelma on PSS ry:n suomalaisille venesatamille suunnittelema ympäristöohjelma, jossa venesatamat saavat tukea mm. turvallisuuteen ja ympäristöasioihin.
Roope-satamaohjelman tavoitteena on kehittää kaiken kokoisia venesatamia. Jotta ympäristöystävällisten Roope-satamien verkostoon pääsee, on sataman osoitettava sitoutumisensa ohjelmaan ja haluttava aktiivisesti kehittää ympäristö- ja turvallisuusasioitaan.
Roope-satamalta edellytetään esimerkiksi jätevesien asianmukaista käsittelyä ja jätehuollon asianmukaista järjestämistä, siisteyttä ja roskattomuutta, turvallisuudesta huolehtimista, tiedottamista ja opastusta ympäristö- ja turvallisuusasioista sekä halu olla kehittämässä satamatoimintaa.
Pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä kymmenen Roope-satamaa, mutta määrän toivotaan kasvavan vuosi vuodelta.
– Toivomme, että mahdollisimman moni satama liittyisi tähän satamien verkostoon. Helsingissä on vielä suhteellisen vähän Roope-satamia, verrattuna vaikka Turkuun tai itäiseen Järvi-Suomeen. PSS ry tarjoaa satamille paljon tukea muun muassa kattavan tukipaketin muodossa, joka sisältää esimerkiksi omavalvontaa helpottavia ohjeistuksia, aluepäällikkö Katriina Murto PSS ry:ltä kiteyttää.
Itämerihaaste on Helsingin ja Turun kaupunkien vuonna 2007 perustettu yhteinen Itämeri-toimenpideohjelma, jossa kaupungit ovat sitoutuneet konkreettisiin ja vapaaehtoisiin suojelutoimiin, joilla pyritään vaikuttamaan rannikkovesien ja koko Itämeren tilaan enemmän kuin pelkän lainsäädännön velvoitteet edellyttävät.
Pidä Saaristo Siistinä ry on kaikkien veneilijöiden ja vesilläliikkujien valtakunnallinen ympäristöjärjestö. Yhdistys on toiminut puhtaamman saaristo- ja järviluonnon puolesta jo vuodesta 1969.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Stenström
Ympäristösuunnittelija
Itämerihaaste / Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 38732
milla.stenstrom@hel.fi
Katriina Murto
Aluepäällikkö
Pidä Saaristo Siistinä ry
puh. 050 5985181
katriina.murto@pssry.fi
Kuvat

Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Teollisuuskadun tunneli sekä Veturitie Triplan kohdalla suljettu autoliikenteeltä yöaikaan 13.–16.5.9.5.2025 14:56:30 EEST | Tiedote
Sulku on voimassa päivittäin kello 22–6, ja se johtuu huoltotöistä ja pesuista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme