KHO:n ennakkopäätös, joka koskee arvonlisäveroa (alueellinen soveltamisala)
A Oy suunnitteli Suomen talousvyöhykkeellä toteutettavaa tuulipuistohanketta. Yhtiö osti tuulipuistohanketta varten palveluja ulkomaisilta palveluntarjoajilta, joilla ei ollut kiinteää toimipaikkaa Suomessa. Palveluissa oli kyse tuulipuistoalueeseen kohdistuvista tutkimus- ja analyysipalveluista. Kyse oli muun muassa sen selvittämisestä, millaisia vaikutuksia tuulipuiston rakentamisella olisi merenpohjan sedimentteihin, sekä geologisten olosuhteiden ja uhkien selvittämisestä.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kysymys oli merioikeusyleissopimuksen 56 artiklassa tarkoitetuista toiminnoista, jotka kuuluivat rantavaltion eli Suomen täysivaltaisuuden piiriin. Suomi oli Suomen talousvyöhykkeestä annetulla lailla määrittänyt sen talousvyöhykkeen ulottuvuuden ja rajat. Suomella oli lainkäyttövalta tuulipuistoalueeseen kohdistuviin tutkimus- ja analyysipalveluihin. Tämä kattoi myös arvonlisäverotusta koskevan lainkäyttövallan. Suomen talousvyöhykkeellä sijaitseva tuulipuistoalue kuului kysymyksessä olevan toiminnan osalta Suomen arvonlisäveroalueeseen. Kysymyksessä olevat palvelut olivat siten arvonlisäverolain 67 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla Suomessa sijaitsevaan kiinteistöön liittyviä palveluja. A Oy:n oli suoritettava ostamistaan palveluista arvonlisäveroa arvonlisäverolain 9 §:n 1 momentissa säädetyn käännetyn verovelvollisuuden perusteella.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.
Yhteyshenkilöt
Jasmin Tagviestintäasiantuntija / kommunikationsexpertkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 211etunimi.sukunimi@oikeus.fiKorkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelta13.6.2025 10:40:27 EEST | Päätös
Korkein hallinto-oikeus on päättänyt pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua koskien kilpailullista neuvottelumenettelyä julkisessa hankinnassa.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee elinkeinotulon verotusta13.6.2025 10:39:34 EEST | Päätös
B Oy oli välillisesti oikeutettu vähintään 25 prosenttiin ruotsalaisen D AB:n pääomasta. D AB oli suljettu ulkoisesti hoidettu yhtiömuotoinen vaihtoehtorahasto. Rahastolla itsellään ei ollut toimilupaa, vaan sitä hallinnoi ja sen sijoituspäätöksistä vastasi rekisteröityneenä vaihtoehtorahaston hoitajana B Oy:n kokonaan omistama ruotsalainen C AB. Rahaston harjoittama varsinainen sijoitustoiminta vastasi pitkälti kotimaisen erikoissijoitusrahaston toimintaa. Rahaston oli tarkoitus toimia siten, ettei sille kertyisi verotettavaa tuloa vaan että sen tuotot tulisivat muun ohella verovapaina luovutusvoittoina, jotka Suomessa olisivat veronalaisia.
KHO:n muu päätös, joka koskee kaivoshanketta ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisessa lupa-asiassa (Uutelan kaivos, Sotkamo)12.6.2025 09:44:27 EEST | Päätös
Asian tausta Pohjois-Suomen aluehallintovirasto oli myöntänyt Elementis Minerals B. V. Branch Finlandille ympäristöluvan Sotkamon Uutelan talkkikaivoksen toiminnan olennaiseen muuttamiseen. Aluehallintovirasto oli myöntänyt myös vesitalousluvan muun muassa avolouhosten kuivatusvesien pumppaamiseen. Hallinto-oikeus on Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri ry:n, Kansalaisten Kaivosvaltuuskunta – MiningWatch Finland ry:n ja Vesiluonnon Puolesta ry:n valituksen enemmälti hyläten kumonnut aluehallintoviraston päätöksen ja hylännyt lupahakemuksen siltä osin kuin päätöksellä on myönnetty ympäristölupa kaivoksen nykyisen sivukivialueen laajennusosalle. Hallinto-oikeus on muuttanut muun ohella lupamääräyksiä 26, 27 ja 30. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus myöntää Elementis Minerals B.V. Branch Finlandille valitusluvan ja tutkii asian. Korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen siltä osin, kuin hallinto-oikeus on kumonnut Pohjois-Suomen aluehallint
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee tietosuojaa12.6.2025 09:24:06 EEST | Päätös
Asiassa oli kysymys siitä, oliko henkilöllä yleisen tietosuoja-asetuksen perusteella oikeus saada tieto hänen asiakastietoihinsa pankissa tehtyjen kyselyjen ajankohdista kellonaikojen tarkkuudella. Kyselyjen ajankohdat ilmenivät pankin käyttäjälokitiedoista sekä päivämäärinä että tarkkoina kellonaikoina.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ulkomaalaisasiaa12.6.2025 09:20:39 EEST | Päätös
Muutoksenhakijoina olivat maasta käännytettävän henkilön puoliso ja alaikäinen lapsi. Muutoksenhaku kohdistui hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa ainoastaan maasta poistamista koskevaan päätökseen, eikä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkääminen ollut asiassa tutkittavana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme