Korkein hallinto-oikeus

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee arvonlisäveroa (alueellinen soveltamisala)

Jaa

A Oy suunnitteli Suomen talousvyöhykkeellä toteutettavaa tuulipuistohanketta. Yhtiö osti tuulipuistohanketta varten palveluja ulkomaisilta palveluntarjoajilta, joilla ei ollut kiinteää toimipaikkaa Suomessa. Palveluissa oli kyse tuulipuistoalueeseen kohdistuvista tutkimus- ja analyysipalveluista. Kyse oli muun muassa sen selvittämisestä, millaisia vaikutuksia tuulipuiston rakentamisella olisi merenpohjan sedimentteihin, sekä geologisten olosuhteiden ja uhkien selvittämisestä.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kysymys oli merioikeusyleissopimuksen 56 artiklassa tarkoitetuista toiminnoista, jotka kuuluivat rantavaltion eli Suomen täysivaltaisuuden piiriin. Suomi oli Suomen talousvyöhykkeestä annetulla lailla määrittänyt sen talousvyöhykkeen ulottuvuuden ja rajat. Suomella oli lainkäyttövalta tuulipuistoalueeseen kohdistuviin tutkimus- ja analyysipalveluihin. Tämä kattoi myös arvonlisäverotusta koskevan lainkäyttövallan. Suomen talousvyöhykkeellä sijaitseva tuulipuistoalue kuului kysymyksessä olevan toiminnan osalta Suomen arvonlisäveroalueeseen. Kysymyksessä olevat palvelut olivat siten arvonlisäverolain 67 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla Suomessa sijaitsevaan kiinteistöön liittyviä palveluja. A Oy:n oli suoritettava ostamistaan palveluista arvonlisäveroa arvonlisäverolain 9 §:n 1 momentissa säädetyn käännetyn verovelvollisuuden perusteella.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.

KHO 2025:33

Yhteyshenkilöt

Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee maahanpääsyn epäämistä21.5.2025 09:43:16 EEST | Päätös

Venäjän federaation kansalainen A oli kesällä 2023 saapunut Venäjältä Suomen rajalle. Hän oli ilmoittanut tarkoituksenaan olevan matkustaa Suomen kautta Kreikkaan vierailemaan siellä asuvan täysi-ikäisen poikansa luona. Rajavartiosto epäsi A:lta pääsyn maahan sillä perusteella, että tämä vaarantaa yhden tai useamman Euroopan unionin jäsenvaltion kansainvälisiä suhteita Schengenin rajasäännöstössä tarkoitetulla tavalla.

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kehitysvammaisten erityishuoltoa21.5.2025 09:36:43 EEST | Päätös

Asiassa oli kysymys hallinto-oikeuden päätösvaltaisesta kokoonpanosta kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa säädettyä valvottua liikkumista koskevassa asiassa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että hallinto-oikeus ei ollut voinut käsitellä ja ratkaista asiaa kokoonpanossa, jossa oli ollut kaksi lainoppinutta jäsentä ja yksi asiantuntijajäsen. Asia olisi tullut ratkaista kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin, ja asia palautettiin sille uudelleen lainmukaisessa kokoonpanossa käsiteltäväksi. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 2025:39 Kort referat på svenska HFD 2025:39

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kiinteistöveroa20.5.2025 09:04:19 EEST | Päätös

Asiassa oli ratkaistavana, sovellettiinko sairaalakäytössä oleviin osarakennuksiin varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 30 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädettyä kivisen asuin-, toimisto- ja muun niihin verrattavan rakennuksen yhden prosentin suuruista ikäalennusta vai 2 kohdassa säädettyä kivisen myymälä-, varasto-, tehdas-, työpaja-, talous- ja muun niihin verrattavan rakennuksen neljän prosentin suuruista ikäalennusta.

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee elinkeinotulon verotusta19.5.2025 09:33:43 EEST | Päätös

B Oy oli omistanut 40 prosenttia vähittäiskauppaa harjoittaneen A Oy:n osakekannasta. A Oy:n verotuksissa oli vahvistettu tappioita verovuosilta 2011–2020. Tarkoitus oli, että B Oy hankkisi omistukseensa A Oy:n koko osakekannan. Tämän jälkeen A Oy toteuttaisi liiketoimintasiirron, jossa A Oy:n vähittäiskauppaliiketoiminta käsittäen lähes kaikki A Oy:n varat, velat ja asiakassopimukset siirrettäisiin perustettavaan C Oy:öön. Tämän jälkeen A Oy sulautuisi B Oy:öön. A Oy oli saanut tappioiden siirtymiselle tuloverolain 122 §:n 3 momentissa tarkoitetun poikkeusluvan tappioidensa vähentämiseen edellä mainitusta omistajanvaihdoksesta huolimatta.

KHO:n muu päätös, joka koskee tupakkalain mukaista valvontamaksua (maksuvelvollisuus ja valvontamaksun palautus)8.5.2025 09:35:41 EEST | Päätös

Korkein hallinto-oikeus myönsi tupakkalain mukaista valvontamaksua koskevassa asiassa valitusluvan ja tutki asian. KHO kumosi hallinto-oikeuden ja sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) päätökset. Valvira velvoitetaan palauttamaan yhtiölle sen suorittama valvontamaksu. Valvira oli määrännyt yhtiölle maksettavaksi 70 000 euroa tupakkalain 91 §:n 4 momentissa tarkoitettuna vuoden 2022 valvontamaksuna. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 8.5.2025 T 1008

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye