SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Prisma selvitti: leudon talven vaikutus pyöräkaupassa näkyi selvästi – sähköpyörien myynnissä 39 % pomppu

Jaa

Suomalaiset ovat tänä talvena aloittaneet pyöräilykauden viime vuotta aikaisemmin, kertoo Prisman tuore myyntidata. Koko pyöräkauppa on kasvanut viime vuoteen verrattuna jo 10 prosenttia ja suunta on yhä nouseva. Samalla S-ryhmä selvitti asiakasomistajilleen tehdyssä kyselyssä, miten pyörät pidetään tällä hetkellä kunnossa ja kertoo mitkä asiat pyörästä pitää tarkistaa ennen ajoa.

Sami Heiskanen

S-ryhmän kyselyyn vastasi lähes 1200 asiakasomistajaa ympäri maan. Heistä 81 prosenttia omisti pyörän. Suomalaiset ovat tulosten mukaan pääosin tunnollisia pyörähuoltajia, sillä suurin osa pyörän omistajista (69 %) huolsi pyöränsä kerran vuodessa tai useammin. 

Kyselyssä kuitenkin paljastui, että jopa joka neljäs (25 %) huoltaa pyöräänsä ainoastaan muutaman vuoden välein. Prisman pyöräkaupasta vastaava myyntipäällikkö Camilla Rosenqvist muistuttaa tämän olevan liian harvoin. 

”Käytöstä riippumatta pyörä olisi hyvä huoltaa vähintään kerran vuodessa. Erityisen tärkeää se on, mikäli pyörä on koko talven ollut käyttämättä ja varsinkin ulkona tai kylmässä varastossa. Pahimmillaan huoltamatta jättäminen voi aiheuttaa vaaratilanteita ja parhaimmillaankin se lyhentää pyörän käyttöikää.” 

Kyselyn perusteella suurin osa (45 %) haluaa huoltaa pyöränsä alusta loppuun itse. Noin kolmasosa (29 %) huoltaa osan pyörästään itse ja jättää osan ammattilaisille, kun taas pelkästään ammattilaisten apuun luottaa 26 prosenttia. 

Kyselyn mukaan suomalaiset huoltavat itse todennäköisimmin renkaat, ketjut sekä pyörän pesun, mutta jättävät ammattilaisille rataspakan, polkimien ja vaihteiden huollon. 

Rosenqvist kertoo huoltotarpeen näkyvän joka kevät Prismoissa. 

”Tänä keväänä esimerkiksi pyörien voiteluun ja puhdistamiseen tarkoitettujen tuotteiden sekä pumppujen myynti on kasvanut. Samalla myös ammattitaitoista huoltoa kaivataan yhä enemmän. Siksi reagoimme perustamalla Prismoihin pyöränhuoltopisteitä, jotka kasvattavat jatkuvasti suosiotaan.” 

Sähköpyörien myynti kiihtyy 

Tänä keväänä sähköpyörien myynnissä on nähty melkoinen pomppu, sillä niiden myynti on noussut jo 39 prosenttia viime kevääseen verrattuna. 

”Sähköpyörien kysyntä jatkaa kasvuaan ja näemme myös viitteitä, että tarkemmista malleista gravel/cyclocross -pyörien suosio tulee kasvamaan kevään aikana. Olemme reagoineet kysynnän kasvuun tuomalla uutuuksina vuodelle 2025 kaksi uutta brändiä; Insera ja Rockmachine, jotka varmasti tulevat herättämään mielenkiintoa”, Rosenqvist toteaa. 

Näin varmistat pyörän kevätkunnon 

Ennen pyöräilykauden aloittamista ja tien päälle lähtemistä Rosenqvist neuvoo tekemään ainakin nämä 5 asiaa. 

1. Pese pyörä. Lika aiheuttaa ruostetta ja voi vaikuttaa pahimmillaan pyörän toimivuuteen. 

2. Tarkista rengaspaineet. Ennen tien päälle lähtemistä on ehdottoman tärkeä varmistaa, että renkaissa on kunnolla ilmaa ja lisätä sitä tarvittaessa. 

3. Ketjujen voitelu. Myös ketjut tulee tarkastaa huolellisesti ja ne on hyvä voidella, jotta ne toimivat mahdollisimman hyvin. 

4. Varmista jarrujen toimivuus. Vaikka jarrut toimivat edellisellä kerran pyörää käyttäessäsi, on silti hyvä varmistaa niiden toimivuus turvallisissa olosuhteissa ennen ajoon lähteä. 

5. Tarkasta vaihteet ja vaihtaja. Vaihteet ovat olennainen osa pyörän toimivuutta ja turvallista ajokokonaisuutta. Mikäli vaihteet eivät vaihdu oikein, on pyörä syytä käyttää huollossa ennen ajoa. 

Lähde: SOK tutkimus 2025, 2/2025, N=1183. 

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Camilla Rosenqvist
Myyntipäällikkö (urheilu, jalkineet ja laukut)
Puh. 010 76 81821
camilla.rosenqvist@sok.fi

SOK:n viestintä

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.

Puh:050 472 2745viestinta@sok.fi

Kuvat

Rock Machine 200 gravelpyörä 28” Runko 54 cm/M
Rock Machine 200 gravelpyörä 28” Runko 54 cm/M
Lataa
Tunturi Montana 29" Unisex maastopyörä 8-vaihdetta sinivihreä-valkoinen-turkoosi
Tunturi Montana 29" Unisex maastopyörä 8-vaihdetta sinivihreä-valkoinen-turkoosi
Lataa
Helkama Kaunotar naisten sähköpyörä 28” 9-vaihdetta runko 54 cm helmiäisvalkoinen
Helkama Kaunotar naisten sähköpyörä 28” 9-vaihdetta runko 54 cm helmiäisvalkoinen
Lataa
Helkama Jopo 1-vaihdetta kaupunkipyörä 24" runko 45 cm minttu
Helkama Jopo 1-vaihdetta kaupunkipyörä 24" runko 45 cm minttu
Lataa
Jupiter e-Classic 28" 3-vaihteinen sähköpyörä runko 50 cm hopea
Jupiter e-Classic 28" 3-vaihteinen sähköpyörä runko 50 cm hopea
Lataa
Jupiter nuorten maastopyörä Lazer 24" 3-vaihteinen musta
Jupiter nuorten maastopyörä Lazer 24" 3-vaihteinen musta
Lataa

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Prisman data: Suomalaiset innostuivat perinteisestä havukasvista – jopa 30 % kasvu pihoilla ja puutarhoissa15.5.2025 08:40:00 EEST | Tiedote

Kevät on ollut toistaiseksi viileä, mutta se ei ole lannistanut suomalaisia pihojenlaittajia, kertoo Prisman tuore myyntidata. Esimerkiksi lannoitteita on myyty jo 10 prosenttia edellisvuotta enemmän ja terassien käsittelyyn tarkoitettujen puuöljyjen myynti on noussut jopa 50 prosenttia. Datasta käy myös selväksi, että suomalaiset puutarhurit ovat tänä vuonna innostuneet toden teolla tuijista. Samalla uusi jätelaki on näkynyt selvästi kompostikuivikkeen myynnissä.

Prisman ja Sokoksen noutopiste joka kylään – S-ryhmä valjastaa suurimman valttinsa asiakasomistajien eduksi7.5.2025 15:05:37 EEST | Tiedote

Asiakkaat voivat tulevaisuudessa noutaa Prisman ja Sokoksen verkkokaupan ostoksensa S-ryhmän ruokakauppoihin tulevista ässänvihreistä noutolokerikoista ympäri Suomen. S-ryhmässä on kehitetty suosittua käyttötavarakaupan verkkokauppojen myymälänoutoa usean vuoden ajan ja tällä hetkellä myymälänouto toimii Prismoissa ja Sokoksissa. Tulevina vuosina mukaan valjastetaan S-ryhmän ainutlaatuisen laaja toimipaikkaverkosto, jotta asiakkaiden arki helpottuu entisestään. Tarkoituksena on toimittaa tuotteet asiakkaille nopeasti, edullisesti ja harppauksen ekologisemmin.

S-ryhmän ruokakaupoissa kiinnitetään huomiota muovikassien kulutukseen: kestokassin hinta alas, muovikassin hinta ylös5.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote

S-ryhmän ruokakaupoissa tehdään toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Tästä päivästä alkaen kaikissa marketkaupan ketjuissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tarkistetaan eri kassivaihtoehtojen hintoja ja esillepanoja niin, että muovikassien hintaa nostetaan, kestokassin hintaa lasketaan ja paperikassi säilyy kassalta jo löytyneistä kassivaihtoehdoista edullisimpana. Kassoille sijoitetaan tarjolle myös edullisia ja muovimäärältään ohuempia jätekassirullia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye