Hallituksen velkatavoite karkasi - pienituloisia kuritettu turhaan
Hallitusohjelmaan on asetettu tavoitteeksi, että valtion velkaantuminen pysähtyy ja talous lähtee reippaaseen kasvuun. Sen sijaan suunta on päinvastainen. Tästä piti tulla kasvuriihi, mutta tuloksena olikin kaverikapitalismin riihi.
Näillä ratkaisuilla hallitus on käytännössä päästänyt irti kaikkein tärkeimmästä talouspoliittisesta tavoitteestaan, valtion velkasuhteen taittamisesta. Tutkimukset eivät tue väitettä siitä, että esimerkiksi yhteisöveron lasku olisi tehokas keino edistää talouskasvua. Todennäköisesti se kasvattaa yrityksistä ulos maksettavien osinkojen määrää ja investoinnit jäävät edelleen puuttumaan.
-Hallituskauden puolivälissä on siirrytty aikaan, jossa jaetaan hyvää omille etupiireille. Mikään muu ei tosiasiassa selitä yhteisöveron reipasta alentamista, joka verotulojen osalta syö käytännössä kokonaan aiemmin tehdyn arvonlisäveron kiristyksen ja velkatavoite karkaa käsistä, tiivistää AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.
Aiemmin toteutetut pienituloisiin työntekijöihin, eläkeläisiin ja opiskelijoihin kohdistetut rajut leikkaukset näyttäytyvät nyt siinä valossa, että niillä rahoitetaankin yrityksille ja hyvätuloisille annettavia uusia verohelpotuksia. Valtionvelan edelleen kasvaessa voidaankin odottaa vielä lisää leikkauksia heikoimmassa asemassa oleville.
Hallitus ei pysty antamaan takeita sen enempää talouskasvun piristymisestä kuin velkaantumisen vähenemisestä. Yrityksille ei synny velvollisuutta työllistää tai investoida vaan ne voivat käyttää veroeuroista säästyvät summat esimerkiksi maksamalla suurempia osinkoja omistajilleen.
Huomion kiinnittämiseksi toisaalle, ajetaan ammattiyhdistysliikkeen verovähennysoikeuden poistamista, mikä on ollut pitkään kokoomuksen tavoitteena. Vähennysoikeuden poistolla kiristetään työntekijöiden verotusta, eikä se valitettavasti tuo lisää investointeja tai muuta talouskasvua. Valtio saa tästä lisää verotuloja noin 190 miljoonaa euroa, mikä on murto-osa nyt jaettavista veronalennuksista.
-Perussuomalaiset eivät näytä oppineen kunta- ja aluevaalien tuloksesta mitään, koska he jatkavat umpikokoomuslaisella talouslinjalla, työntekijöiden hylättyä heidät äänestyskopissa. Tämän sijaanhan heidän kannattaisi miettiä, mikä heidän politiikassaan on kokonaisuutena mennyt pieleen, sanoo Kokko
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ismo KokkopuheenjohtajaAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 40 732 5375ismo.kokko@akt.fiLinkit
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on n. 40 000 jäsenen ammattiliitto ja vahva edunvalvoja. Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöauto- ja öljytuote-, matkailu-, huolinta- ja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Finnairin joululahja matkustamohenkilökunnalle on märkä rätti päin naamaa22.12.2025 09:48:40 EET | Tiedote
Matkustamohenkilöstön työpaikkojen ulkoistus heikentää Finnairin yhteiskuntavastuuta ja rapauttaa yleisön luottamusta yhtiöön. Lisäksi Finnair kohtelee naisvaltaista matkustamohenkilöstöään eri tavalla kuin miesvaltaista lentohenkilöstöä, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko toteaa.
AKT: ”Työsopimuslain heikennys pyyhkäisee historiaan vuosikymmenten oikeuskäytännöt – varmuutta työsuhdeturvan tulevaisuudesta ei ole”11.12.2025 15:07:38 EET | Tiedote
Eduskuntaan etenevä työsopimuslain muutos merkitsee, että hallitus madaltaa työntekijän irtisanomiskynnystä. Työntekijän työpaikka on joka hetki liipasimella. Töistä voidaan irtisanoa entistä herkemmin.
AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025 11:21:37 EET | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n valtuustossa 19. marraskuuta puhunut puheenjohtaja Ismo Kokko näkee työelämässä yhden myönteisen pohjaväreen. Palkansaajien ostovoimaa on saatu kasvatettua jo toista vuotta peräkkäin. Tämä kertoo ammattiliittojen onnistumisesta työehtosopimusneuvotteluissa.
Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025 08:11:43 EET | Tiedote
Vessakäynnit ovat todellinen haaste paikallisliikenteen linja-autonkuljettajille. Tuore kyselytutkimus kertoo, että kuljettajien vessatilanteessa on nähtävissä pientä parannusta. Tänään 19. marraskuuta vietetään myös YK:n maailman vessapäivää.
AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025 11:22:06 EEST | Tiedote
- Meille, jotka reissussa ollaan ja autoissa asutaan, taukopaikkatilanne varsinkin pääkaupunkiseudulla on huono, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Janne Karhiaho kertoo. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto edustaa ammattiliittona raskaan liikenteen kuljettajia. Raskaan liikenteen taukopaikoista esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on pulaa. Erityisesti yön yli ajaville kuljettajille rekkaparkeilla ja huoltoasemilla on iso merkitys. Koko Suomessa ympäri vuorokauden avoinna olevien huoltoasemien verkosto harvenee. Yövuoroa ajavat kuljettajat joutuvat ajamaan pitkiä matkoja ilman vessakäyntejä ja mahdollisuutta peseytymiseen. HCT-yhdistelmillä ei yksinkertaisesti mahdu jokaiselle huoltoasemalle. Tämä tarkoittaa myös haastetta sille, että on mahdollista noudattaa ajo- ja lepoaikoja, pysyä aikataulussa ja löytää tarvittava parkki- tai yöpaikka. - Erityisen paha tilanne on autossaan yöpymään joutuvilla kuljettajilla ja varsinkin pääkaupunkiseudulla, jossa ei kohta ole lainkaan paikkoja yöpyä auton
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme