Korkein hallinto-oikeus

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ympäristönsuojelulain mukaista hallintopakkoasiaa

Jaa

Asunto Oy X oli ottanut käyttöön ilmavesilämpöpumpun öljylämmityksen rinnalle lämmittämään rivitalon käyttö- ja lämmityskiertovettä. Ilmavesilämpöpumpun ulkoyksikkö oli korkeudeltaan 1,35 metriä ja leveydeltään 0,95 metriä. Ulkoyksikkö oli asennettu jalustalle rivitalon ulkoseinään siten, että se sijaitsi noin viiden metrin etäisyydellä naapurikiinteistön rajasta ja noin 35 metrin etäisyydellä naapurikiinteistöllä sijaitsevasta asuinrakennuksesta.

Asiassa oli ratkaistavana, aiheutuiko ilmavesilämpöpumpun ulkoyksikön melusta naapurikiinteistön omistajille sellaista kohtuutonta rasitusta, että asiassa oli perusteet ympäristönsuojelulain 175 §:n mukaisen määräyksen antamiselle. Jos perusteita mainitun säännöksen mukaisen määräyksen antamiselle ei ollut, asiassa oli vielä arvioitava, voiko ilmavesilämpöpumpun ulkoyksiköstä kuitenkin aiheutua naapurikiinteistön omistajille sellaista meluhaittaa, joka edellytti ympäristönsuojelulain 180 §:n mukaisen yksittäisen määräyksen antamista.   

Korkein hallinto-oikeus totesi, että ilmavesilämpöpumppua oli sinänsä pidettävä suhteellisen tavanomaisena asuinrakennuksen lämmityslaitteena. Tähän nähden ja kun myös otettiin huomioon saatu selvitys laitteen aiheuttamasta melutasosta sen lähialueella, laitetta ei ollut pidettävä sellaisena toimintana, johon olisi haettava ympäristölupaa ympäristönsuojelulain 27 §:n 2 momentin 3 kohdan perusteella. Kun asiassa ei ollut esillä myöskään muuta ympäristönsuojelulaissa tarkoitetun velvoitteen rikkomista tai laiminlyöntiä, kyse ei ollut sellaisesta lainvastaisesta tilanteesta, jonka oikaisemisesta voitaisiin määrätä ympäristönsuojelulain 175 §:n nojalla.

Kun otettiin huomioon paikalliset olosuhteet, ulkoyksikön aiheuttaman melun selvä erottuvuus taustamelusta sekä asiassa saatu selvitys meluhaitan jatkuvuudesta ja pysyvyydestä, korkein hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, ettei ulkoyksikön melua näissä oloissa ollut pidettävä sellaisena tavanomaisena haittana, joka kuului normaalin sietovelvollisuuden piiriin. Melusta saattoi siten aiheutua naapurikiinteistön omistajille sellaista ympäristön pilaantumisen vaaraa, jota voi olla tarpeen ehkäistä ympäristönsuojelulain 180 §:n mukaisella yksittäisellä määräyksellä.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen oli hylännyt hallintopakkohakemuksen, jonka naapurikiinteistön omistajat olivat tehneet ilmavesilämpöpumpun ulkoyksiköstä aiheutuvan meluhaitan johdosta. Hallinto-oikeus oli hylännyt heidän valituksensa. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden ja ympäristönsuojeluviranomaisen päätökset ja palautti asian ympäristönsuojeluviranomaiselle uudelleen käsiteltäväksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.

KHO 2025:34

Yhteyshenkilöt

Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee maahanpääsyn epäämistä21.5.2025 09:43:16 EEST | Päätös

Venäjän federaation kansalainen A oli kesällä 2023 saapunut Venäjältä Suomen rajalle. Hän oli ilmoittanut tarkoituksenaan olevan matkustaa Suomen kautta Kreikkaan vierailemaan siellä asuvan täysi-ikäisen poikansa luona. Rajavartiosto epäsi A:lta pääsyn maahan sillä perusteella, että tämä vaarantaa yhden tai useamman Euroopan unionin jäsenvaltion kansainvälisiä suhteita Schengenin rajasäännöstössä tarkoitetulla tavalla.

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kehitysvammaisten erityishuoltoa21.5.2025 09:36:43 EEST | Päätös

Asiassa oli kysymys hallinto-oikeuden päätösvaltaisesta kokoonpanosta kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa säädettyä valvottua liikkumista koskevassa asiassa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että hallinto-oikeus ei ollut voinut käsitellä ja ratkaista asiaa kokoonpanossa, jossa oli ollut kaksi lainoppinutta jäsentä ja yksi asiantuntijajäsen. Asia olisi tullut ratkaista kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin, ja asia palautettiin sille uudelleen lainmukaisessa kokoonpanossa käsiteltäväksi. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 2025:39 Kort referat på svenska HFD 2025:39

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kiinteistöveroa20.5.2025 09:04:19 EEST | Päätös

Asiassa oli ratkaistavana, sovellettiinko sairaalakäytössä oleviin osarakennuksiin varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 30 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädettyä kivisen asuin-, toimisto- ja muun niihin verrattavan rakennuksen yhden prosentin suuruista ikäalennusta vai 2 kohdassa säädettyä kivisen myymälä-, varasto-, tehdas-, työpaja-, talous- ja muun niihin verrattavan rakennuksen neljän prosentin suuruista ikäalennusta.

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee elinkeinotulon verotusta19.5.2025 09:33:43 EEST | Päätös

B Oy oli omistanut 40 prosenttia vähittäiskauppaa harjoittaneen A Oy:n osakekannasta. A Oy:n verotuksissa oli vahvistettu tappioita verovuosilta 2011–2020. Tarkoitus oli, että B Oy hankkisi omistukseensa A Oy:n koko osakekannan. Tämän jälkeen A Oy toteuttaisi liiketoimintasiirron, jossa A Oy:n vähittäiskauppaliiketoiminta käsittäen lähes kaikki A Oy:n varat, velat ja asiakassopimukset siirrettäisiin perustettavaan C Oy:öön. Tämän jälkeen A Oy sulautuisi B Oy:öön. A Oy oli saanut tappioiden siirtymiselle tuloverolain 122 §:n 3 momentissa tarkoitetun poikkeusluvan tappioidensa vähentämiseen edellä mainitusta omistajanvaihdoksesta huolimatta.

KHO:n muu päätös, joka koskee tupakkalain mukaista valvontamaksua (maksuvelvollisuus ja valvontamaksun palautus)8.5.2025 09:35:41 EEST | Päätös

Korkein hallinto-oikeus myönsi tupakkalain mukaista valvontamaksua koskevassa asiassa valitusluvan ja tutki asian. KHO kumosi hallinto-oikeuden ja sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) päätökset. Valvira velvoitetaan palauttamaan yhtiölle sen suorittama valvontamaksu. Valvira oli määrännyt yhtiölle maksettavaksi 70 000 euroa tupakkalain 91 §:n 4 momentissa tarkoitettuna vuoden 2022 valvontamaksuna. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 8.5.2025 T 1008

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye