Alueelliset kehitysnäkymät: elinkeinoelämän ja työllisyyden käännettä parempaan odotetaan Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksen, jossa tarkastellaan maakuntien elinkeinoelämän ja työllisyyden nykytilaa ja lähitulevaisuuden näkymiä. Koko maan tavoin myös Pohjanmaan ELY-keskusalueella elinkeinoelämän haastava tilanne on jatkunut jo pitkään, mutta parempien aikojen odotetaan olevan edessäpäin. Myös pidemmällä aikavälillä suunniteltujen suurinvestointien toteutumisen suhteen ollaan edelleen optimistisia.

Epävarmuus elinkeinoelämässä jatkunut edelleen
Yritystoiminta on jatkunut vaikeana useilla toimialoilla Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla viime aikoina. Syynä tähän ovat muassa epävarma maailmantalouden tilanne, korkotaso sekä työmarkkinoiden myllerrys. Viime aikoina ailahtelevaiseksi muuttunut suurvaltapolitiikka on entisestään lisännyt epävarmuutta markkinoilla. Korot ovat lähteneet laskuun, mutta se ei aivan vielä ole vaikuttanut täydellä teholla elinkeinoelämään. Monissa yritysten näkymiä selvittelevissä barometreissa lähiajan suhdannenäkymät ovat edelleen negatiiviset. Positiivista käännettä on odotettu tapahtuvaksi pitkään ja tälläkin hetkellä alueella ollaan optimistisia, että paremmat ajat ovat tulossa.
Pidemmällä aikavälillä toiveita on erityisesti alueelle suunniteltujen suurinvestointien toteutumisen suhteen. Vaikka puhtaan siirtymän investoinnit ovat olleet viime aikoina joiltain osin vastatuulessa, ollaan alueella silti optimistisia alueelle suunniteltujen hankkeiden toteutumisen suhteen. Keski-Pohjanmaalla monet hankkeet ovatkin jo edenneet suunnitteluvaiheesta toteutukseen.
Työllisyystilanne vaikeuksista huolimatta maan huippua
Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntien työllisyystilanne on pitkään pysytellyt huipputasolla maakuntien välisessä vertailussa siitäkin huolimatta, että työttömyysluvut ovat viime aikoina kasvaneet ja avointen työpaikkojen määrä laskenut.
Pohjalaisyritykset ovat perinteisesti painineet osaavan työvoiman saatavuushaasteiden kanssa. Tilanne ei ole merkittävästi helpottunut, vaikka työvoimaa onkin kasvaneen työttömyyden myötä enemmän tarjolla. Odotettavissa on, että rekrytointiongelmat kasvavat entisestään, kun suhdanteet paranevat ja elinkeinoelämässä päästään kasvu-uralle. Pidemmällä aikavälillä työvoiman kysyntä tulee kasvamaan merkittävästi suunniteltujen suurinvestointien toteutuessa.
Työmarkkinoiden tilanteeseen vaikuttaa myös uusien työllisyysalueiden toiminnan käynnistyminen vuoden 2025 alusta lähtien. Työllisyysalueiden ensimmäisistä vuosista saattaa tulla haastavia, etenkin jos suhdanteet ja työllisyystilanne eivät odotuksista huolimatta kohene.
Kevään 2025 Alueelliset kehitysnäkymät on laadittu maaliskuun aikana ELY-keskuksen ja sidosryhmien yhteistyönä. Alueelliset kehitysnäkymät on ELY-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys maakuntien ja seutukuntien nykytilasta ja lähiajan näkymistä. Katsaus laaditaan kaksi kertaa vuodessa. Kyseessä on laadullinen arvio, jossa keskeisessä roolissa ovat aluekehittäjien ja yritysten kehittämisen parissa toimivien henkilöiden näkemykset. Laadullista arviota tukevat tilastotiedot sekä alueelliset kyselyt ja barometrit.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Meeri KoskiTutkija
Puh:0295 028 686meeri.koski@ely-keskus.fiLinkit
Pohjanmaan ELY-keskus tukee alue- ja yhdyskuntarakenteen tasapainoista kehittämistä, kehittää elinkeino-, innovaatioympäristö-, maaseutu- ja työvoimapolitiikkaa sekä edistää osaamista, koulutusta, työperäistä maahanmuuttoa sekä maahanmuuttajien työllistymistä ja kotouttamista. Toimialueeseemme kuuluvat Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten
NTM-centralen beviljade nästan 40 miljoner euro för utveckling av företag, kompetens och landsbygd i Österbotten och Mellersta Österbotten20.8.2025 08:15:00 EEST | Pressmeddelande
Under tiden 1.1.-30.6.2025 beviljade NTM-centralen nästan 40 miljoner euro för finansiering av områdena Österbotten och Mellersta Österbotten för utveckling av näringsliv och kompetens. Finansieringen riktades bland annat till företagens tillväxt och internationalisering, kompetensutveckling samt för utveckling av jordbruk och landsbygd. Förutom finansiering beviljad av NTM-centralen i Österbotten har området också fått finansiering från andra NTM-centraler samt Business Finland.
ELY-keskus myönsi lähes 40 miljoonaa euroa yritysten, osaamisen ja maaseudun kehittämiseen Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla20.8.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
ELY-keskus myönsi ajalla 1.1.-30.6.2025 lähes 40 miljoonaa euroa rahoitusta Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueille elinkeinoelämän ja osaamisen kehittämiseksi. Rahoitusta suunnattiin muun muassa yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen, osaamisen kehittämiseen sekä maatalouden ja maaseudun kehittämiseen. Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämän rahoituksen lisäksi aluetta ovat rahoittaneet myös muut ELY-keskukset sekä Business Finland.
Farmer Time Finland sammanförde unga och jordbruksproducenter – nu representerar den österbottniska innovationen Finland i en europeisk projekttävling19.8.2025 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finland har valt sina kandidater till EU:s årliga tävling ”Agricultural and Rural Inspiration Awards”'. I år representeras Finland bl.a. av projektet Farmer Time Finland, som leds av ProAgria Österbottens Svenska Lantbrukssällskap. Projektet använder innovativa metoder för att ge barn och unga en insyn i jordbruksproduktionen, direkt från gården till deras skärm via bland annat Teams, Zoom eller WhatsApp.
Farmer Time Finland toi yhteen nuoret ja maataloustuottajat – nyt pohjalaisinnovaatio edustaa Suomea Euroopan hankekilpailussa19.8.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Suomi on valinnut ehdokkaansa vuosittaiseen EU:n ”Agricultural and Rural Inspiration Awards” -kilpailuun. Tänä vuonna Suomea edustaa muun muassa ProAgria Österbottens Svenska Lantbrukssällskapin luotsaama Farmer Time Finland -hanke. Hankkeessa tuotiin maataloustuotanto lähelle lapsia ja nuoria innovatiivisin keinoin, suoraan maatilalta heidän ruudulleen mm. Teamsin, Zoomin tai WhatsAppin kautta.
Sysselsättningsöversikt för juni: Arbetslösheten fortsätter att öka medan antalet lediga platser minskar i långsammare takt (Österbotten, Mellersta Österbotten)22.7.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Inom området för NTM-centralen i Österbotten fanns det i slutet av juni sammanlagt 9 620 arbetslösa arbetssökande. Det är 1 015 fler än för ett år sedan. Antalet arbetslösa var i juni 1 371 fler än under föregående månad. Andelen arbetslösa arbetssökande av arbetskraften inom Österbottens NTM-centrals område är den lägsta i Fastlandsfinland (8,3 %). Motsvarande andel i hela landet är 12,2 %. Uppgifterna framgår av UF-centrets Arbetsförmedlingsstatistik.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme