Varsinais-Suomen lähitulevaisuuden näkymät ovat haastavat mutta varovaisen toiveikkaat
Varsinais-Suomen lähitulevaisuuden näkymät ovat monella tapaa haastavat, mutta ilmassa on myös varovaista toiveikkuutta. Työttömyyden kasvutahti maakunnassa on hurjaa samalla, kun työvoiman kysyntä on vaatimatonta. Toimialoista tällä hetkellä pärjäävät meriteollisuus, lääketeollisuus sekä ICT-ala. SOTE- ja kaupanalan tilanteet näyttäytyvät melko haastavina, mutta rakennusteollisuudessa on odotettavissa jo lievää piristymistä tämän vuoden aikana. Varsinais-Suomen alueelliset kehitysnäkymät ovat Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys alueen nykytilasta sekä lähiajan näkymistä.
Vuoden alkupuolella ilmestynyt Varsinais-Suomen maakuntaennuste ei maalaile turhan ruusuista kuvaa maakunnan lähitulevaisuudesta. Tästä vuodesta odotetaan yrittäjien keskuudessa vain lievästi parempaa verrattuna heikkoon viime vuoteen. Helmikuussa ilmestynyt, hieman tuoreempi PK-yritysbarometri tarjoilee ehkä aavistuksen verran positiivisemman arvion, jääden sekin kuitenkin yleisilmeeltään aika vaisuksi. Investoinnit ovat maakunnassa alhaisella tasolla, eikä niiden odoteta nousevankaan vielä vähään aikaan. Liikevaihdon kohoamista sentään odotellaan jo monessa maakunnan yrityksessä tänä vuonna.
Työttömyys lisääntyi selkeästi loppuvuonna 2024, ja vertailtaessa maakuntia toisiinsa, on Varsinais-Suomen työttömyyden kasvutahti ollut alkuvuodesta 2025 koko maan rajuinta. Tähän on ollut iso vaikutuksensa globaalisti todella epävarmalla tilanteella. Kun vienti ei vedä kunnolla, ei tehdä investointeja ja työvoiman kysyntä pysyy vaatimattomana. Vientivetoinen Varsinais-Suomi on kärsinyt tilanteesta selkeästi vähemmän vientiä harjoittavia maakuntia enemmän. Yhdysvaltojen EU:takin kohtaan suunnittelemilla ja osin toteuttamilla tuontitulleilla ei luonnollisesti ole vientinäkymiä parantavaa vaikutusta, Yhdysvaltojen ollessa Suomen tärkeimpiä kauppakumppaneita. Saksan talouden biljoonaluokan investointipaketti voi sen sijaan toimia Suomenkin uinuvaa taloutta herättelevänä tekijänä.
Työnhakijaryhmistä pahiten on kohonnut vuoden aikana pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työttömien määrä. Myös naisten työttömyys on kohonnut prosentuaalisesti vuoden sisällä selkeästi miehien määrää enemmän. Korkeakoulutettujen työttömien (yliopisto ja AMK) prosentuaalinen osuus on ollut myös selvästi voimakkaammassa kasvussa kuin matalammin koulutettujen.
Toimialoista lujaa menee meriteollisuudessa, lääketeollisuudessa ja ICT-alalla. Meriteollisuus hyötyy selkeästi Karibian alueen loistoristeilijäbuumista, epävakaasta maailmantilanteesta ja Suomen NATO-jäsenyydestä, joiden takia on isoja tilauksia tullut monelle maakunnan meriteollisuuden toimijalle. Yrityksistä voidaan mainita Meyer Turku, Elomatic, Uudenkaupungin Työvene ja Marine Alutech. Lääketeollisuudessa isoilla toimijoilla Bayerilla ja Orionilla tuotteiden (ehkäisykierukka Mirena ja eturauhassyöpälääke Nubeqa) myyntimäärät ovat olleet paikoittain erinomaisella tasolla ja kasvua haetaan myös vuonna 2025. Biologisia lääkkeitä valmistaja Biovian on ottanut toimistotilojen osalta jo uuden lääketehtaan käyttöönsä. Yritys lomautti alkuvuonna 2024 lyhytaikaisesti osan henkilökunnastaan, mutta jo syksyllä tilanne parani ja yritys hakee taas kasvua tänä vuonna.
Toimialoista raskaimmin taapertavat rakennusteollisuus, SOTE-ala, kuljetusala ja kaupanala. Rakennusteollisuus ei ole noussut vieläkään sitä reilut pari vuotta vaivanneesta lamasta. Varovaista kasvua voidaan odotella silti jo tänä vuonna. SOTE-ala kärsii rahoituksen puutteesta, ja alkuvuodesta hyvinvointialue VARHA:n aluehallitus ilmoitti koko vuoden kestävistä yhteistoimintaneuvotteluista. Neuvotteluiden piirissä on tällä kertaa koko henkilöstö eli 23 000 työntekijää. Kaupanala kärsii kuluttajien heikosta luottamuksesta yleiseen taloudelliseen tilanteeseen ja omaan talouteen. Kuljetusalaa vaivaa kuljetettavan materiaalin puute taloutta riivaavan matalasuhdanteen takia.
Vihreän siirtymän hankkeissa on tapahtunut maakunnassa rauhallista edistymistä, mutta sähkönsiirtoverkkojen sijainti ja määrä rajoittavat tällä hetkellä etenemistä. Naantaliin on suunnitteilla pari vihreää vetyä hyödyntävää massiivista laitosta, joista toinen tulisi tuottamaan metanolia ja toinen ammoniakkia. Raisioon tehtiin varaus vihreää energiaa hyödyntävän datakeskuksen rakentamiseksi. Aurinkopuistohankkeita on maakunnassa runsaasti, joista suurinta toteutetaan parhaillaan Uudenkaupungin Kalantiin. Koko puisto pitäisi olla toimintakunnossa kesään mennessä. Pöytyälle suunniteltu suuren mittaluokan biokaasulaitos koki sen sijaan ison takaiskun, ja sen valmistelu keskeytettiin mutta uutta sijoituspaikkaa sille haetaan aktiivisesti.
Lisää Varsinais-Suomen ja muun Suomen näkymistä on mahdollista lukea tuoreesta Työ- ja elinkeinoministeriön Alueelliset kehitysnäkymät -raportista: Alueelliset kehitysnäkymät - Työ- ja elinkeinoministeriö (tem.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo VahtonenTyöelämäkoordinaattoriELY-keskus
Puh:+358295020035timo.vahtonen@ely-keskus.fiTietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
I april fortsatte arbetslösheten i Egentliga Finland att minska trendenligt22.5.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Regionens arbetslöshet var något minskande i april, men antalet lediga jobb är fortfarande alldeles för lågt. Regionens arbetslöshet har ökat mest i landet tillsammans med Nyland jämfört med situationen för ett år sedan. Den största ökningen av arbetslösheten har drabbat långtidsarbetslösa, högutbildade, unga och kvinnor.
Varsinais-Suomen työttömyys edelleen trendinomaisessa laskussa huhtikuussa22.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Maakunnan työttömyys oli hienoisessa laskussa huhtikuussa mutta avoimien työpaikkojen määrät laahaavat pahasti vielä liian alhaalla. Maakunnan työttömyys on kasvanut Uusimaan kanssa valtakunnan voimakkaimmin verrattuna vuodentakaiseen tilanteeseen. Pahiten työttömyyden kasvu on osunut pitkäaikaistyöttömiin, korkeakoulutettuihin, nuoriin ja naisiin.
Tienkäyttäjien tyytyväisyys Varsinais-Suomen ja Satakunnan maanteiden talvihoitoon parani edellistalvesta21.5.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
Väyläviraston tienkäyttäjien tyytyväisyystutkimus viime talvikauden osalta on valmistunut. Tienkäyttäjien tyytyväisyys Varsinais-Suomen ja Satakunnan maanteiden talvihoitoon on parantunut selvästi edellistalveen verrattuna. Pääteiden talvihoito on saanut pääosin positiivista palautetta, kun taas muilla teillä on koettu enemmän puutteita aurauksessa ja liukkaudentorjunnassa. Leuto ja vähäluminen talvi on helpottanut kunnossapitoa ja vähentänyt ongelmia. Eniten tyytyväisyys on parantunut Salon hoitourakassa. Vaikka monet ovat olleet tyytyväisiä talvihoitoon, teiden kunnosta, erityisesti päällysteen vaurioista, on saatu runsaasti kritiikkiä.
Päällystystyöt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa viikolla 2116.5.2025 09:45:00 EEST | Tiedote
Päällystystöitä ja päällystystä valmistelevia töitä on käynnissä ensi viikolla runsaasti ympäri maakuntia. Varsinais-Suomen päällystykset keskittyvät Saloon, Paimioon, Somerolle, Paraisille, Mynämäelle, Pöytyälle ja Lietoon. Satakunnassa päällystystöitä on käynnissä Kankaanpäässä.
Porin seudun huolestuttavaa onnettomuustilannetta halutaan parantaa uudella liikenneturvallisuussuunnitelmalla14.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Väkilukuun suhteutettuna Porin seudulla tapahtuu lähes kaksi kertaa enemmän henkilövahinkoon johtavia liikenneonnettomuuksia verrattuna koko maan keskiarvoon. Nyt valmistuneen liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteena on parantaa seudun liikenteen turvallisuutta. Suunnitelmaa laativat Harjavalta, Huittinen, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori ja Ulvila yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Suunnitelman laatimisessa hyödynnettiin myös asukkaiden näkemyksiä ja kokemuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme