Kokoomuksen Kinnari: Sika-alan salmonellarahasto parantaa alkutuottajan asemaa ja vähentää tautiriskiä
Hallitus on kehysriihessä päättänyt myöntää 10 miljoonaa euroa sika-alan salmonellarahaston käynnistämiseksi. Sika-alan salmonellatilanne on heikentynyt ja vahinkojen taloudelliset vaikutukset voivat olla tuottajille mittavia. Uudistus parantaa alkutuottajan asemaa ja pienentää sikatilojen toiminnan riskiä.

Kokoomuksen kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Teemu Kinnari on tyytyväinen hallituksen päätökseen myöntää tarvittava rahoitus, jotta sika-alan salmonellarahasto saadaan käynnistettyä. Kyse on valtion talousarvion ulkopuolisesta rahastosta, josta korvataan sikatilojen salmonellatapauksista aiheutuvia kustannuksia ja menetyksiä.
”Sika-alan salmonellatilanne on heikentynyt ja vahinkojen taloudelliset vaikutukset voivat olla yksittäistapauksissakin mittavia, koska siantuotanto on ketjuuntunutta ja tilat suuria. Siksi toimialalle tarvitaan rahasto, josta tuottajille voidaan korvauksia maksaa salmonellavahinkojen sattuessa”, Kinnari aloittaa.
Aiemmin salmonellavahinkojen korvauksia on jossain määrin maksettu valtion budjettitaloudesta, joka ei ole ketterä vastaamaan nopeasti ja ennakoimattomasti vaihteleviin vahinkokustannuksiin. Nyt perustettava rahasto mahdollistaa tehokkaan ja oikeudenmukaisen varautumisen.
”Sikatilojen salmonellavahingot ovat vuositasolla keskimäärin jopa 10 miljoonaa euroa. Uusi rahasto auttaa sikatuottajia selviytymään tuotannon kannattavuutta vakavasti vaarantavista tautitapauksista. Tämä parantaa alkutuottajan riskinhallintaa ja sitä kautta tuo myös helpotusta toimialalle”, Kinnari jatkaa.
Valtio siirtää 10 miljoonaa euroa rahaston alkupääomaksi, jotta rahasto on maksukykyinen aloittaessaan toimintansa.
”Alkurahoituksen jälkeen toimiala kattaa itse vakuutusmaksuilla rahaston toiminnan. Alkupääoma siirretään rahastoon viimeistään vuonna 2027, kun laki salmonellarahastosta saadaan hyväksytyksi eduskunnassa”, Kinnari päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu KinnariKansanedustaja
Hämeen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi Heikki Autto15.5.2025 14:47:54 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on tänään ryhmäkokouksessaan valinnut puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi kansanedustaja Heikki Autton.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Orpon hallitus ennallistaa virtavesiä ja parantaa vesistöjen tilaa15.5.2025 14:20:24 EEST | Tiedote
Eurooppalaisen raportin mukaan Suomi on poistanut Euroopan maista eniten virtavesien vaellusesteitä. Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälän mukaan tämä kertoo hallituksen sitoutumisesta vesistöjen suojeluun ja ennallistamiseen.
Kokoomuksen Heikkinen: Metsävähennyksen korotus tukee sinivalkoista omistajuutta ja metsäelinkeinoa14.5.2025 13:26:38 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Janne Heikkinen on todella tyytyväinen, että metsävähennyksen korotus saadaan eduskuntaan. ”Tämä on hallituksen tärkein teko suomalaisen metsänomistajan ja metsäelinkeinon hyväksi”, Heikkinen toteaa.
Kokoomuksen Valkonen: Veronkierrolle nollatoleranssi – hallitus korjaa verovajetta jopa 100 miljoonalla14.5.2025 11:40:26 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen pitää erinomaisena, että hallitus päätti puoliväliriihessä selkeyttää verovalvonnan sääntelyä. ”Tällä turvataan Verohallinnon kyky valvoa tehokkaasti toimintaa, jossa verojen kiertämisen riski on suuri”, Valkonen sanoo.
Jukka Kopra kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi13.5.2025 14:22:44 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on tänään ylimääräisessä ryhmäkokouksessaan valinnut eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi kansanedustaja Jukka Kopran. Kopra on lappeenrantalainen neljännen kauden kansanedustaja Kaakkois-Suomen vaalipiiristä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme