Kokoomuksen Laiho: Omaishoidon tukia korotetaan ja omalääkärimalliin panostetaan
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Mia Laiho iloitsee puoliväliriihen hyvistä linjauksista sote-palveluiden kehittämiseksi. Riihessä sovittiin muun muassa omaishoidon tuen korottamisesta, lääkkeiden arvonlisäveron alennuksesta, saattohoidon säätämisestä jokaisen oikeudeksi, omalääkäri- ja ammatinharjoittamallin edistämisestä, hyvinvointialueiden rahoituksen turvaamisesta sekä omaishoidon tuen korottamisesta.

”Omaishoitajia oli yli 50 000 vuoden 2023 aikana. Vuonna 2023 omaishoidon tukea sai keskimäärin 4,1 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä. Hallitusohjelmassa on useita kirjauksia omaishoidon kehittämiseksi, erityisesti eri alueiden kirjavien käytäntöjen yhdenmukaistamiseksi ja vapaiden pitämisen helpottamiseksi”, Laiho sanoo.
Omaishoidon tuki on hyvinvointialueen järjestämisvelvollisuuteen kuuluva määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jota säätelee laki omaishoidon tuesta. Laissa säädetään tuen myöntämisedellytyksistä ja vähimmäispalkkiosta (472,15 €/kk vuonna 2025).
Laihon mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on vuonna 2024 antanut kaikille hyvinvointialueille aluekohtaiset suositukset omaishoidon tuen myöntämisperusteiden kehittämiseksi.
”Alueiden välillä on paljon hajontaa. Kahdella kolmasosalla hyvinvointialueita käytännöt poikkeavat THL:n suosituksesta. Esimerkiksi omaishoitajien vapaiden myöntämisessä on suurta vaihtelua. Hallitusohjelman mukaan edistetään vapaiden mahdollistamista esimerkiksi palvelusetelin avulla. Omaishoitajat käyttävät ansaitsemiaan vapaapäiviä helpommin, jos heillä on mahdollisuus valita eri hoivapaikkojen välillä omalle läheiselleen parhaiten soveltuva hoivapaikka. On tärkeää tukea omaishoitajien jaksamista, sillä omaishoito on sekä inhimillistä että vaikuttavaa. Ilman omaishoitoa hoivan toteuttaminen maksaisi yhteiskunnalle reilusti yli miljardi euroa”, Laiho huomauttaa.
”Omaishoitajien arvostamista ja jaksamista tukee vapaapäivien lisäksi, että hallitus päätti puoliväliriihessä korottaa pienimpiä omaishoidon tukia yhteensä 14 miljoonalla eurolla. Tämä voi tarkoittaa peräti 500 euron vuosikorotusta jopa puolelle omaishoitajista”, Laiho toteaa.
”Seuraavaksi aiomme laatia kansallisen ohjeistuksen omaishoidon tuen myöntämisperusteille ja palkkioluokille sekä selvittää tuen yhtenäistämistä tai sen maksamisen siirtämistä Kelan vastuulle”, Laiho jatkaa.
Omalääkärimallin edistämisen ja käyttöönoton vahvana puolestapuhujana ja kehittäjänä Laiho on erittäin tyytyväinen, että puoliväliriihessä päätettiin käynnistää erillisrahoituksella ammatinharjoittajamalliin perustuva omalääkärikokeilu.
”Omalääkärimalli tukee hoidon jatkuvuutta, parantaa turvallisuutta ja laatua sekä vähentää kustannuksia”, Laiho sanoo.
”Kuten aikaisempinakin vuosina Orpon hallitus varmisti suomalaisten sote- ja pelastuspalveluiden rahoituksen. Yhteensä käytämme sote- ja pelastuspalveluihin vuonna 2026 noin 27,1 miljardia euroa. Hyvinvointialueet tulevat saamaan ensi vuonna noin miljardi euroa lisää rahoitusta näiden tärkeiden palvelujen turvaamiseen”, Laiho päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia LaihoKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi Heikki Autto15.5.2025 14:47:54 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on tänään ryhmäkokouksessaan valinnut puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi kansanedustaja Heikki Autton.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Orpon hallitus ennallistaa virtavesiä ja parantaa vesistöjen tilaa15.5.2025 14:20:24 EEST | Tiedote
Eurooppalaisen raportin mukaan Suomi on poistanut Euroopan maista eniten virtavesien vaellusesteitä. Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälän mukaan tämä kertoo hallituksen sitoutumisesta vesistöjen suojeluun ja ennallistamiseen.
Kokoomuksen Heikkinen: Metsävähennyksen korotus tukee sinivalkoista omistajuutta ja metsäelinkeinoa14.5.2025 13:26:38 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Janne Heikkinen on todella tyytyväinen, että metsävähennyksen korotus saadaan eduskuntaan. ”Tämä on hallituksen tärkein teko suomalaisen metsänomistajan ja metsäelinkeinon hyväksi”, Heikkinen toteaa.
Kokoomuksen Valkonen: Veronkierrolle nollatoleranssi – hallitus korjaa verovajetta jopa 100 miljoonalla14.5.2025 11:40:26 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen pitää erinomaisena, että hallitus päätti puoliväliriihessä selkeyttää verovalvonnan sääntelyä. ”Tällä turvataan Verohallinnon kyky valvoa tehokkaasti toimintaa, jossa verojen kiertämisen riski on suuri”, Valkonen sanoo.
Jukka Kopra kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi13.5.2025 14:22:44 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on tänään ylimääräisessä ryhmäkokouksessaan valinnut eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi kansanedustaja Jukka Kopran. Kopra on lappeenrantalainen neljännen kauden kansanedustaja Kaakkois-Suomen vaalipiiristä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme