Jussi Saramo vappupuheessaan: Suomessa on EU:n huonoin hallitus
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Jussi Saramo piti vappupäivänä 1.5. Oulussa Rotuaarilla vappupuheen. Puheessaan Saramo korosti muun muassa Suomen oikeistohallituksen leikkauspolitiikan tuhoisia vaikutuksia niin tavallisille suomalaisille kuin Suomen valtion taloudelle.

EU:n työllisyys on tällä hetkellä parhaimmalla tasolla yli kahteenkymmeneen vuoteen. Vaikeista ajoista huolimatta EU:n elpymisväline varmisti, että työtä on riittänyt aiempaa useammalle vastoinkäymisistä huolimatta.
Yksi maa on kuitenkin erottunut joukosta.
– Surullinen fakta on, että kaikkein huonoiten taloutta on viimeiset kaksi vuotta hoitanut Suomi, Saramo totesi puheessaan.
Saramo työskentelee Euroopan parlamentissa vasemmistoryhmän koordinaattorina talousvaliokunnassa. Työssään hän käy yksityiskohtaisesti läpi EU-maiden taloutta-
– Kun muu Eurooppa tavoittelee ennätystyöllisyyttä, on Suomi siirtynyt edellisen hallituksen työllisyysennätyksistä massatyöttömyyteen, hän jatkoi.
EU:n huonointa talouspolitiikkaa
Hölmöimpänä esimerkkinä Orpon ja Purran teoista Saramo nosti esiin suojaosien poistot ja asumistukien leikkaukset, joilla moni pienipalkkaisessa ja epäsäännöllisessä työssä sinnitellyt pakotettiin kokonaan työttömäksi.
Kun suojaosia tai asumistukea välillä tarvitseva tarjoilija, ahdinkoon ajetun kunnan opettaja tai hyvinvointialueen hoitaja pakotettiin työttömyyskortistoon, jäi heillä vähemmän rahaa työllistää kaupan kassaa, parturia tai auton korjaajaa.
– Orpon hallitus on luonut Suomeen kierteen, jossa työttömyys lisää työttömyyttä. Se taas pienentää verotuloja ja kasvattaa sosiaalimenoja, Saramo kuvasi.
Saramo paheksuu hallituksen tapaa syyttää kaikesta edellistä hallitusta ja suhdannetta. Hän korostaa, että hallituse on itse vastuussa tekemänsä tuhoisan politiikan vaikutuksista niin tavallisille suomalaisille kuin Suomen kovaa vauhtia heikkenävälle julkiselle taloudelle.
– Suomessa on EU:n huonoin hallitus, hän summasi.
Suomen talouspoliittisen tilanteen lisäksi Saramo kommentoi puheesaan myös maailmanpoliittista tilannetta sivuten niin Trumpia, Venäjää, Kiinaa kuin Israelia. Hän myös korosti, kuinka perussuomalaiset olivat vastuussa yhdestä historian suurimmista vaalipetoksista.
Saramon vappupuhe kokonaisuudessaan on luettavissa tämän tiedotteen liitteenä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi SaramoEuroparlamentaarikko
jussi.saramo@ep.europa.eusaramo.netAnna LemströmViestinnän erityisavustaja
MEP Jussi Saramon kabinetti
Liitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto Euroopan parlamentissa
VAS Mepit: Freedom Flotillan pysäytys on laiton – EU:n puututtava1.10.2025 21:47:05 EEST | Tiedote
Israelin sotilaat ovat juuri pysäyttäneet Gazaan matkanneen Freedom Flotilla -avustuslaivueen. Vasemmistoliiton europarlamentaarikot tuomitsevat tämän laittoman pysäytyksen ja vaativat EU:lta nopeita reaktioita.
Pohjoismaiset vasemmistomepit kirjeessään komissaareille ja pääministereille: kansalaistemme turvallisuus Freedom Flotillalla turvattava25.9.2025 15:38:26 EEST | Tiedote
Suomen, Ruotsin ja Tanskan vasemmistolaiset europarlamentaarikot lähettivät tänään 25. syyskuuta tiukkasanaisen kirjeen maittensa komissaareille ja pääministereille, jossa he vaativat vastuunkantoa pohjoismaalaisista kansalaisista, joiden turvallisuus on uhattuna Freedom Flotilla -laivoilla. He ehdottavat Frontexin hyödyntämistä laivueen suojelemiseksi.
Vasemmisto jätti epäluottamuslauseen Ursula von der Leyenille11.9.2025 12:24:23 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentin vasemmistoryhmä The Left on juuri jättänyt epäluottamuslauseen Euroopan komissiolle ja sen puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille liittyen muun muassa komission kyvyttömyyteen toimia Gazan kansanmurhan pysäyttämiseksi. Kyseessä on ensimmäinen kerta koskaan, kun ryhmä jättää epäluottamuslauseen.
VAS Mepit: Suomen on hyväksyttävä komission ehdotukset Israelin painostamiseksi10.9.2025 12:59:36 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikot Li Andersson, Merja Kyllönen ja Jussi Saramo pitävät hyvänä alkuna, että Euroopan komissio on ottamassa edes pieniä konkreettisia askeleita painostaakseen Israelia lopettamaan kansainvälisen ja humanitaarisen oikeuden vastaiset toimet Gazassa. Mepit korostavat, että Suomen on asetuttava tukemaan komission ehdotuksia.
VAS Mepit: Reilu siirtymä vaatii reilun rahoituksen – superrikkaat ja suuryritykset mukaan17.7.2025 11:56:34 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikot Li Andersson, Merja Kyllönen ja Jussi Saramo huomauttavat, että komission eilen julkaisema esitys EU:n rahoituskehykseksi (MFF) 2028–2034 vastaa vain osaan Euroopan tulevaisuudelle keskeisistä kysymyksistä, jättäen monia tärkeitä asioita avoimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme