Päällystystyöt käynnistyvät Varsinais-Suomessa
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kesän 2025 päällystystyökausi alkaa ensimmäisten kohteiden osalta ensi viikolla (vk 19). Töitä tehdään neljässä urakassa, ja kevään aikana on määrä kilpailuttaa vielä yksi urakka. Lisäksi toteutetaan pieniä päällystyskohteita ja erilaisia paikkaustöitä erillisen maanteiden paikkausurakan toimesta.

Lopullinen päällysteohjelma tulee tämän kauden osalta olemaan noin 380 kilometriä. Tänä vuonna toteutettavissa kohteissa tehdään paljon myös sellaisia kohteita, joissa päällystämisen lisäksi tehdään kevyitä rakenteenparantamistoimia sekä parannetaan kohteiden kuivatusta. Pelkkään päällystämiseen verrattuna nämä työt lisäävät töiden kustannuksia ja hillitsevät osaltaan lopullista päällystekilometrimäärää, mutta tuovat pitkän tähtäimen näkökulmasta paljon hyvää tienkäyttäjille, sillä uuden päällysteen pysyminen hyvänä edellyttää muun muassa toimivaa tierakenteen kuivatusta ja riittävän kantavia pohjia.
Rahaa päällystämiseen on käytettävissä tänä vuonna noin 44m€, mikä on noin 10 m€ vähemmän kuin viime vuonna, mutta kuitenkin aikaisempien vuosien keskimääräistä rahoitusta enemmän. Rahoituksessa on mukana tänäkin vuonna hallitusohjelman mukaista korjausvelan taittamiseen osoitettua lisärahoitusta.
Urakoitsijoina alueillamme toimivat Asfalttikallio Oy ja Peab Industri Oy. Paikkausurakoitsijana toimii AsfalttiAlfa Oy. Keväällä kilpailutetaan vielä yksi urakka, jonka urakoitsija selviää myöhemmin.
Viikolla 19 alkavat päällysteen levitystyöt
Tarkkasilmäiset ovat saattaneet jo huomata, että päällystystöitä alustavia ja valmistelevia töitä, kuten rummunvaihtoja, on jo aloitettu tekemään tiestöllä. Ensi viikosta alkaen on kohteilla nähtävissä jo varsinaista päällystyskoneistoakin, kun päällysteen levitystyöt alkavat.
Viikon 19 päällystyskohteena olevia teitä:
- Kantatie 52 Perniö – Linnamäki, Salo
- Seututie 180 Lauttaranta – Nauvon keskusta, Parainen
- Seututie 196 Uusikaupunki – Perkko, Uusikaupunki
Päällystystöitä valmistelevia töitä:
- Seututie 222, Hakula – Liedon asema, Lieto
- Yhdystie 2020 Tarvainen – Kalela, Mynämäki
Työnaikaiset liikennejärjestelyt
Työt ajoittuvat pääosin päivä- ja ilta-aikaan. Matkantekoon ja mahdollisiin viivästyksiin on hyvä varata riittävästi aikaa, ja tarvittaessa suosia vaihtoehtoisia reittejä.
Töiden aikana ajoradan toinen ajokaista joudutaan sulkemaan liikenteeltä, ja liikenteen käytössä on yksi ajokaista. Liikenne pysäytetään työkohteissa kummastakin suunnasta vuorotellen.
Työmaiden läheisyydessä on tärkeää olla tarkkaavainen, noudattaa alennettuja nopeusrajoituksia sekä säilyttää riittävä turvaväli edellä ajaviin. Tämä takaa turvallisen liikkumisen tienkäyttäjille, työmailla työskenteleville sekä muille liikkujille.
Ajantasaisimman tiedon päällystystyömaiden etenemisestä, sijainneista ja mahdolliset liikennejärjestelyt löydät Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta.
On myös hyvä huomioida, että suunniteltuihin aikatauluihin voi tulla muutoksia muun muassa sään tai esimerkiksi kalustorikkojen vuoksi.
Lisätietoja:
- Varsinais-Suomen ELY-keskus: päällysteinsinööri Tero Ahokas, p. 0295 022 777 & tienpidon asiantuntija Hanna Skants, p. 0295 022 824
- Peab Industri Oy: työmaainsinööri Laura Näykki, p. 040 744 1361 (kt 52, st 196)
- Asfalttikallio Oy: projekti-insinööri Jussi Yrjölä, p. 040 141 8900 (st 180, st 222, yt 2020)
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ja Satakunnan päällystystyöt viikolla 2619.6.2025 14:26:06 EEST | Tiedote
Viikolla 26 Varsinais-Suomessa päällystetään Aurassa, Salossa, Laitilassa, Pyhärannassa ja Paraisilla. Satakunnassa päällystystöitä tehdään Porissa ja Huittisissa. Myös erilaisia päällystystöitä valmistelevia toimenpiteitä tehdään molemmissa maakunnissa.
Sydvästra Finlands livskraftscentral stärker en hållbar tillväxt inom regional livskraft och ekonomi från och med början av 202619.6.2025 10:24:09 EEST | Pressmeddelande
I reformen av statens regionförvaltning inrättas 10 regionala livskraftscenter utifrån de nuvarande 15 NTM-centralerna. Riksdagen godkände regeringens proposition om en reform av statens regionförvaltning 18.6.2025. Utifrån NTM-centralerna i Satakunta och Egentliga Finland grundas Sydvästra Finlands livskraftscentral, som inleder sin verksamhet 1.1.2026. Det nya, riksomfattande tillstånds- och tillsynsverket samlar NTM-centralernas uppgifter i anslutning till tillstånd för och tillsyn över miljön samt regionförvaltningsverkens och Valviras uppgifter.
Lounais-Suomen elinvoimakeskus vahvistaa alueellisen elinvoiman ja talouden kestävää kasvua vuoden 2026 alusta lähtien19.6.2025 10:24:09 EEST | Tiedote
Valtion aluehallinnon uudistuksessa perustetaan 10 alueellista elinvoimakeskusta nykyisten 15 ELY-keskuksen pohjalta. Eduskunta hyväksyi aluehallintouudistusta koskevan hallituksen esityksen 18.6.2025. Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten pohjalta perustetaan Lounais-Suomen elinvoimakeskus, joka aloittaa toimintansa 1.1.2026. ELY-keskusten ympäristön lupiin ja valvontaan liittyvät tehtävät kootaan uuteen valtakunnalliseen lupa- ja valvontavirastoon yhdessä aluehallintovirastojen ja Valviran tehtävien kanssa.
Gång- och cykelled börjar byggas längs Skärgårdsvägen i Nagu i Pargas17.6.2025 09:50:59 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen i Egentliga Finland börjar bygga en gång- och cykelled längs Skärgårdsvägen (lv 180) i Nagu i Pargas. Gång- och cykelleden byggs mellan Prostviks färjfäste och Parolabackens naturstig. Målet är att byggnadsarbetet inleds vecka 26 i slutet av juni och att byggandet slutförs före utgången av oktober 2025. Gång- och cykelleden kommer avsevärt att förbättra trafiksäkerheten och smidigheten i trafiken på Skärgårdsvägen och Skärgårdens ringvägar.
Nauvossa Paraisilla ryhdytään rakentamaan jalankulku- ja pyöräilyväylää Saaristotien varteen17.6.2025 09:50:59 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Paraisilla Nauvossa jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamisen Saaristotien (mt 180) varteen. Jalankulku- ja pyöräilyväylä rakennetaan välille Prostvikin lauttaranta – Parolabackenin luontopolku. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa kesäkuun lopussa viikolla 26 ja rakentaminen valmistuu lokakuun 2025 loppuun mennessä. Rakennettava väylä parantaa merkittävästi Saaristotien ja Saariston rengasteiden liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme